Suomen kansallisfilmografian varhaisvuosia esittelevän teoksen ilmestyminen merkitsee sitä, että kansainvälisestikin arvioiden merkittävä kulttuurinen suurtyö kattaa nyt katkoksitta kuuteen teokseen sidottuna vuodet 1907-1961. Teokseen sisältyvät ensinnäkin esittelyt vuosina 1907-1935 Suomessa valmistuneista 115 elokuvasta. Niistä on säilynyt nykypäivään 50 (43%), katkelmittain säilyneitä on 22 elokuvaa (19%), mutta kokonaan tuhoutunut 43 elokuvaa (38%).

Filmografia tarjoaa kustakin elokuvasta tuotanto- ja valmistustietoja, sisältöselosteen, lehdistöarviot, mielenkiintoisia lisätietoja ja tarkennuksia sisältävät huomautuksia-osaston sekä suomalaisen elokuvan tutkimuksen kannalta äärettömän hyödyllisen lähdeaineisto-osan, jonka toivoisi tavalla tai toisella päivittyvän säännöllisin väliajoin myös tulevaisuudessa.

Yhdessä nämä filmografian vakio-osiot tarjoavat verrattoman ja ohittamattoman tietopaketin sekä tutkijalle että itse kullekin kotimaisesta elokuvasta kiinnostuneelle. Sarjan osien hinnakkuus, noin 450 markkaa osa, saattaa kuitenkin rajata yksityishenkilöiden suurinta ostoinnokkuutta; kirjastoissakin teos saattaa hukkaantua vähemmän vierailtuun käsikirjaosastoon muiden hakuteosten pitkien selkämysrivien sekaan.

Tällainen populaari unohdus olisi vahinko, sillä filmografiaa voi kuitenkin myös lukea muutenkin kuin yksittäisten elokuvien kautta, sillä siihen sisältyy myös joukko mainioita artikkeleita ja katsauksia, jotka avaavat näkökulmia suomalaiseen yhteiskuntaan (Pertti Haapala), elokuvan läpimurtoon Suomessa (Sven Hirn), suomalaiseen elokuvatuotantoon yleensä vuonna 1907-35 (Kari Uusitalo), ja vertailevasta näkökulmasta tehdyn esityksen suomalaisesta ja ruotsalaisesta elokuvatuotannosta (Tytti Soila).

Lisäksi elokuvan monet tekijät ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota.Teos sisältää artikkelit varhaisista elokuvatyöntekijöistä (Kari Uusitalo), ja erityisesti elokuvaohjaajista, kuten Teuvo Purosta (Sakari Toiviainen) ja Erkki Karusta (Kari Uusitalo), Hollywoodinkävijästä Carl von Haartmanista (Kimmo Laine), sekä elokuvista, kuten Kalle Kaarnan elokuvista (Mervi Pantti), Valentin Vaalan varhaistuotannosta (Markku Varjola) ja Risto Orkon komedioista (Kari Uusitalo).

Teemallisesti painottuneita artikkeleita ovat lisäksi tarkastelu Nummisuutareiden kolmesta filmatisoinnista ja äänielokuvan tulosta Suomeen (molemmat Ari Honka-Hallila).

Puuttuuko jotakin olennaista? Artikkelit elokuvanäyttelemisestä ja esimerkiksi teatterinäytelmän ja elokuvan suhteesta ja ehkä myös sensuurista olisivat voineet olla mukavia aiheita täydentämässä nyt käsiteltyjä teemoja ja aihepiirejä. Mutta niihin ja moniin muihinkin tutkimuskysymyksiin toki voi palata muissakin yhteyksissä, sillä filmografian 690 sivua muodostavat järkälemäisen tukevan pohjan suomalaisen elokuvan tutkimukselle eri näkökulmista.