Suomen sodan juhlavuoden perusteos

Jussi T. Lappalaisen, Lars Ericon Wolken ja Ali Pylkkäsen kirjoittama teos Suomen sodan historia 1808–1809 (SKS 2008) on vankka tietopaketti kaksisataa vuotta sitten käydystä sodasta, joka päätti pitkän yhteisen valtiollisen historiamme Ruotsin kanssa ja johti Suomen yli sadaksi vuodeksi Venäjän yhteyteen.

Lappalainen, Jussi T.; Wolke, Lars Ericson; Pylkkänen, Ali: Suomen sodan historia 1808–1809. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), 2008. 343 sivua. ISBN 978-952-222-018-9.

Suomen sodasta ei ole helppoa kirjoittaa. Sotaa koskevaa uutta tutkimusta ei Suomessa juuri tehdä eikä Ruotsista tai Venäjältäkään usein kantaudu mullistavia uusia tutkimustuloksia. Sodasta kirjoittavalle tutkijalle on siis tarjolla pääosin jo moneen kertaan kaluttuja perusteoksia. Tästä huolimatta Lappalaisen ja kumppaneiden kirjassa on loihdittu esille harvemmin kuultuja ja sitä paitsi erittäin kiehtovia kuvauksia esimerkiksi Ahvenanmaan ja Gotlannin tapahtumista. Kiinnostavia aiheita ja näkökulmia on siis yhä löydettävissä, joten ehkä meilläkin olisi syytä terävöittää Suomen sodan tutkimusta muutenkin kuin vain juhlavuoden merkeissä. Laajempi perustutkimus antaisi taas uusia eväitä yleiskuvauksille.

Lappalainen, Wolke ja Pylkkänen ovat pyrkineet luomaan kattavan yleisesityksen Suomen sodasta 1808–1809 ja ovat onnistuneet siinä mainiosti. Teksti on asiantuntevaa eikä jätä paljon tilaisuuksia edes pikkutarkkojen historiantutkijoiden huomautuksille. Kirjan taistelukuvauksien jakaminen omiksi erillisiksi ”laatikoikseen” on epäilemättä lukijoiden kannalta hyvä ratkaisu. Suomalaisessa sotahistorian kirjoituksessa kun yleensä tahdotaan liiaksi rakastaa keskittymistä pelkkiin taisteluihin – johon tässä teoksessa ei onneksi syyllistytä. Tällä kertaa taistelukuvauksista vähemmän kiinnostunut lukija voi jouhevasti jättää ”laatikot” vähemmälle huomiolle.

Kirjan kuvitus ja kartat täydentävät tekstiä hienosti. Teosta varten laaditut kartat ansaitsevat erityisen kiitoksen selkeydellään, joka on aiemminkin ollut ominaista Jussi T. Lappalaisen teoksille. Pienen miinuksen voi sen sijaan kohdistaa alkuperäiskarttojen käyttöön. Niiden julkaiseminen on ehdottomasti hyvä asia ja saa varmasti paljon kiitosta osakseen varsinkin paikallishistoriasta kiinnostuneiden lukijoiden taholta. Mutta teoksen taistelukuvauksien yhteydessä alkuperäisten karttojen käyttö ei ole ongelmatonta. Laiskempi lukija ei jaksa etsiä kartalta vaikkapa heikosti erottuvaa pientä merkkiä c, joka kuvaa venäläisten tykistöasemaa. Ehkä tässä tapauksessa olisivat riittäneet pelkät selitykset kartan viereen, joihin aiheesta enemmän kiinnostunut lukija olisi voinut tutustua. Mutta tämä on vain kauneuspilkku ja sinänsä aiheeton kritiikinpisto.

Toinen asia, johon kiinnittäisin huomiota yleisempää huomiota, koskee kirjassa kerrottuja eri taisteluiden miehistötappioita. Esimerkiksi Lintulahden taistelussa kerrotaan suomalaisten tappioiden olleen 24 kuollutta, 26 haavoittunutta ja 91 kadonnutta tai vangiksi jäänyttä. Venäläisten tappiot olivat 25 kaatunutta, 99 haavoittunutta ja 19 vankia. Kun Suomen sisällissodan 1918 monien taisteluiden tappiot ovat vielä varsin hämäriä, valveutunutta lukijaa kiinnostaisi tietää miten yli sata vuotta sitten voitiin tietää noin tarkasti sekä omien että vihollisten tappiot. Useimmat tappioluvut on varmaankin saatu taisteluun osallistuneilta joukko-osastoilta, mutta miten todellisia ne olivat, se on toinen asia. Tästä olisin kaivannut jotain täydentävää selitystä, joka ei koske vain tätä teosta eikä tätä sotaa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Suomen sodan historia 1808–1809 kuuluu epäilemättä sodan merkkivuoden juhlallisuuksien yhteydessä julkaistujen teosten parhaimmistoon ja tulee palvelemaan tulevinakin vuosina hyödyllisenä yleisteoksena. Omalta osaltani suosittelisin sitä jokaiseen kirjastoon ja kaikkien historiasta kiinnostuneiden suomalaisten kirjahyllyihin.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *