Moni elämänkertakirjailija haluaisi todennäköisesti kirjoittaa presidentistä tai pääministeristä. Seppo Heikki Salosen kirja kertoo miehestä, jolla on ollut suuri vaikutusvalta ilman Eduskunnan jäsenyyttä tai yritysmaailman johtopaikkojakin. Onni Toivonen syntyi kahdeksanlapsiseen perheeseen vuonna 1894. Köyhä mutta lahjakas Onni meni töihin 13-vuotiaana ja sai 15-vuotiaana elinikäisen kipinän osuustoimintaan. Toivosen noususuhdanteinen osuuskauppiasura katkesi sisällissotaan. Hänet määrättiin Rauman pankkikomissaariksi ja valkoisten vallattua kaupungin seurasivat pikaoikeudenkäynnit joiden jälkeen Onnin veli Paavo teloitettiin ja hän itse joutui vuodeksi vankileirille.

Vankeuden loputtua Toivosen elämässä alkoi uusi nousukausi. Lahjakas nuorukainen kutsuttiin Helsinkiin Kuluttajien keskusliittoon. Vaikutusvalta kasvoi ja kannustajana oli usein Väinö Tanner. Talvi- ja jatkosodan aikana Toivosesta tuli toveri Tannerin nostamana ensin Kansanhuoltoministeriön jakelupäällikkö ja lopulta ministeri. Virkanimitys teki Toivosesta vuosiksi Suomen haukutuimman miehen, joka sai tottua nimettömien kirjeiden vyöryyn nälkäisten kansalaisten vaatiessa itselleen lisää ruokaa ja vaatteita. Laki oli kaikille sama, ja siksi haistattelua tuli jopa kansanedustajatasolta asti. Ministeriö kasvoi vuosi vuodelta ja pysyi pystyssä pitkään sodan loppumisen jälkeenkin. Parhaimmillaan ministeriön alaisuudessa työskenteli noin 4 000 ihmistä.

Toivonen oli vakaumuksellinen sosialisti. Hän eli 1900-luvun alussa omantunnon avioliitossa sosialismin sääntöjen mukaan ja kun uskonnonvapauslaki astui voimaan 1920-luvulla, hän erosi heti kirkosta. Muita ihmisiä Toivonen ei kuitenkaan tuominnut aatteen takia. Hän poltteli sikareita Eljas Erkon kanssa ja oli päätekijöitä Hella Wuolijoen erottamisessa Ylen pääjohtajan paikalta. Jännittävä epäsosialistinen piirre Toivosessa oli myös se että hän kannatti mainontaa kuluttajaa viisastuttavana asiana. Toivosen rooli Mainostelevision synnyssä ja olemassaolossa oli merkittävä.

Kun Toivonen jäi myrskyisästä Yleisradiosta Rafael Paasion käskystä eläkkeelle 1962, hän pystyi keskittymään lempilapseensa, Työväen akatemiaan. Toivonen oli käynyt vähän koulua, mutta paljon kursseja ja halusi antaa mahdollisimman monelle toverille tilaisuuden opiskella. Hän uskoi, että työväestö tarvitsi sivistystä voidakseen vaatia itselleen vaikutusvaltaa. Toivonen olikin mukana Työväen akatemian johdossa sen perustamisesta lähtien.

Kirja ei sorru pelkkään kehumiseen vaan päähenkilön erikoiset naissuhteet, diktaattorimainen luonne ja sitkeä tupakanpoltto tuovat esiin inhimillisiäkin puolia. Sen sijaan kirjoittajan tapa lisätä tekstiin suurmiehiä tyyliin: ”Runeberg oli kuollut mutta Topelius eli vielä ”ja ”palomies Mauno Koivisto kaipasi Auran rannoille” on kovin ontuvaa. Teoksen harmaansävyiset ”tehosteet” saavat kirjan näyttämään koulukirjamaiselta mikä on turhaa, koska kyseessä on kuitenkin aivan oikea, lukemisen arvoinen elämäkerta.