Heti aluksi täytyy valitettavasti sanoa, että historioitsijalle ja varsinkin tämän kohta päättyvän vuosisadan vaiheista kiinnostuneelle Suomenlahden ulkosaaret -teos tuottaa pettymyksen. Odotuksia pitivät korkealla SKS:n aiemmat samankaltaiset suurikokoiset opukset Inkeristä (SKST 547) ja Virosta (SKST 610), jotka molemmat sisälsivät tanakan historiaosuuden. Näiden teosten alaotsikkona esiintynyt “Historia, kansa, kulttuuri” ei, viisasta kyllä, kuulukaan tämän käsillä olevan kirjan nimikkeeseen.

Esipuheesta käy ilmi, että teoshanke, ja nimenomaan historiateoshanke, pantiin alkuun jo 1980-luvun alussa, mutta erilaisista, mm.. taloudellisista, syistä koko homma viivästyi ja tulosta syntyi siis vasta 15 vuotta projektin aloittamisen jälkeen. Kirjan valmistumista valvonut Suomenlahden ulkosaarten historiatoimikunta joutuukin samaisessa esipuheessa tunnustamaan, ettei kirjasta tullut “sitä ajallista täysin kattavaa kokonaisesitystä, johon alunperin tähdättiin”. Tähän ei voi juuri muuta sanoa kuin: harmi! Koska mahtaa tulla seuraava yhtä hyvä tilaisuus?

Kirja ei toki ole huono, vaan tarjoaa paljon kiinnostavaa tietoa, etenkin saarten kansankulttuurista 1800-luvun loppupuolelta talvisotaan. Ilmar Talven kirjoittama jakso käsittää 430-sivuisesta kirjasta leijonanosan, sivut 117-362. Hän liittää luonnollisesti kansankulttuurin kehittymisen ja sen ilmentymät historiaan, mutta se ei silti korvaa varsinaisen historioitsijan kirjoittamaa tekstiä. Talven teksti on erinomaisesti kuvitettu ja kuvat kuuluvatkin kirjan parhaimpaan antiin. Hyvää kuvamateriaalia olisi varmasti löytynyt historialliseen käsittelyynkin.

Teos alkaa perustellusti – ympäristön ainutlaatuisuus lienee jokaiselle selvä – FL Risto Hamarin kiinnostavalla esittelyllä ulkosaarten luonnosta. FK Timo Miettinen käsittelee ulkosaarten esihistoriaa (s. 49-68) ja FK Martti Korhonen saarten historian keskiajalta 1800-luvun alkupuolelle (s. 69-116). Edelleen ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi saarten historian käsittely loppuu 1800-luvun alkuvuosiin kuin kananlento. Asiaa ja lähdemateriaalia olisi varmasti riittänyt paitsi ns. yleisen historian kirjoittamiseen myös jonkinlaisen kirkkohistoriallisen osuuden laatimiseen, jollaisen kuuluminen tämänkaltaiseen teokseen tuntuisi jokseenkin itsestäänselvyydeltä. Jälkimmäiseen liittyen suosittelen Lavansaaressa ja Suursaaressa 1930-luvun lopulla pappina toimineen Lauri Hakamiehen 1991 ilmestyneitä muistelmia “Aika toinen, toinen tää”. Se jo antaa viitteitä siitä, millaisia erityispiirteitä saarten uskonnollisessa ja kirkollisessa elämässä esiintyi.

Jäämme siis odottamaan Suomenlahden ulkosaarten historiaa 1800-luvulta nykyaikaan!

Mikko Ketola