Nuorisotutkijat Mikko Salasuo ja Janne Poikolainen toteavat artikkelikokoelman johdannossa, että ala- ja nuorisokulttuureita on tutkittu Suomessa runsaasti, mutta lähinnä pro gradu -tasolla. Ammattitutkijoiden osalta nuorisokulttuureita käsittelevä perustutkimus on jäänyt joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vähäiseksi.

Soveltavan tutkimuksen ja perustutkimuksen välistä rajaa ei ole aina helppo määritellä. On kuitenkin totta, että etenkin marginaaliset ja kaikkein uusimmat nuoriso- ja alakulttuuri-ilmiöt, joiden ”näkyvyys” nuorisotutkimuksen kentällä ei ole suuri, tarvitsevat lisää huomiota. Hyvä, uusia suuntia ja tutkimuskohteita tavoitteleva perustutkimus palvelee myös soveltavaa tutkimusta sekä vastaavasti kääntäen.

Antologian keskeinen sanoma on, että alakulttuuritutkimus tuottaa edelleen siihen kohdistuneesta kritiikistä huolimatta kiinnostavaa ja relevanttia tietoa länsimaisesta yhteiskunnasta ja sen muutosprosesseista. Kyse on pitkälti kyvystä hyödyntää innovatiivisesti aiempia teoreettisia sovelluksia ja saada ne vastaamaan nykypäivän sosiaalista todellisuutta. Artikkelikokoelma ei suoraan vastaa alakulttuuri-käsitettä koskevaan teoreettiseen keskusteluun, vaikka se toki aihetta sivuaakin. Esille nostetaan sen sijaan suomalaisittain kiinnostavia nuorisokulttuurisia ilmiöitä, jotka osallistuvat teoreettiseen keskusteluun ajankohtaisten tutkimuskontekstiensa kautta.

Antologian yksitoista artikkelia jakautuvat kolmeen osaan. Kokoelman aloittaa Katja Valaskiven artikkeli Autenttisuutta osmoosilla – japanilainen populaarikulttuuri osana elämää, jossa Valaskivi tarkastelee japanilaista populaarikulttuuria ja sen harrastajia. Lähinnä Internetin kautta ympäri maailmaa levinnyt japanilainen populaarikulttuuri on hajanaista, eikä sen alkuperä, jos näin voidaan sanoa, ole aina välttämättä Japanista. Tästä huolimatta on olemassa laaja joukko japanilaisen kulttuurin eri puolista kiinnostuneita harrastajia, joita on mahdollista tutkia esimerkiksi fani-käsitteen kautta. Ensimmäisessä osassa kirjoittavat lisäksi Marjaana Kojo tietokonepelaajia käsittelevässä artikkelissaan Lanitusta, ladderia ja lifetystä – kilpapelaaminen nuorten alakulttuurina sekä Milla Paumo, joka analysoi pissismiä ja tyttöjen kulttuuria otsikolla Paljon puhetta pissiksistä – tyttöys määrittelykysymyksenä.

Artikkelikokoelman toisen osan teemana on hiphop-kulttuuri. Elina Westinen tarkastelee artikkelissaan Bättre folk – kriittinen sosiolingvistinen kommentti suomalaisessa rap-musiikissa rap-artisti Pyhimyksen Bättre folk -kappaleen kielipoliittista sanomaa. Hiphop edustaa Westiselle translokaaleja nuorisokulttuureita, joissa nuoret osallistuvat ympäri maailmaan tiettyjen ylirajaisten, jopa globaalien nuoriso- ja alakulttuureiden toimintaan.

Ylirajaisuuden teema on läsnä myös Tiina Vaattovaaran artikkelissa Lapin gangstat – Hiphop-harrastuksen vaikutus lappilaisen miehen kulttuuri-identiteettiin. Vaattovaara kysyy tutkimuksessaan, miten on mahdollista, että 1970-luvun New Yorkissa, Bronxissa alkunsa saanut kulttuuri-ilmiö on löytänyt tiensä pieneen maalaiskylään Lapissa. Vaattovaara toteaa, että Lapin asema Suomen marginaalissa ei ole sinällään kirvoittanut selkeitä poliittisia purkauksia lappilaisessa hiphop-musiikissa, vaikka lappilaista hiphopia tietynlaiseksi marginaalista kumpuavaksi vastapuheeksi voikin luonnehtia. Toisaalta hiphopissa käsitellään myös muita omaan kulttuuri-identiteettiin liittyviä yhteisöjä, kuten etnisiä tai paikallisia ryhmiä.

Hiphopin laajalle kentälle sijoittuvat myös Pauli Komosen tutkimus Graffitimaalarin vaiheet alakulttuurissa ja toiminnan luonne sekä Mikko Piispan ”Kaikki halus Comptoniin” – ekskursio graffitielämykseen. Artikkelit avaavat hiphopin kulttuurista ilmaisua graffitimaalaajien näkökulmasta. Komonen analysoi artikkelissaan graffitimaalarin uraa eli tietä aloittelijasta kohti alakulttuurin ydintä. Piispa puolestaan kuvaa graffiti-kulttuurin muutosta Suomessa 1990-luvulta nykypäivään.

Artikkelikokoelman kolmas osa käsittelee gootteja, metallimusiikkia, päihteitä sekä toisaalta päihteettömyyttä. Sirkku Voltti kuvaa artikkelissaan Sukellus synkkään syleilyyn – goottityyliin pukeutumiskuvan tarkastelua sitä, millaisia viestejä ihmiset lähettävät tiedostaen tai tiedostamattaan pukeutumisensa kautta. Monissa ala- ja vastakulttuureissa pukeutuminen on erottautumisen väline, joka vaikuttaa yksilön ulkoiseen olemukseen mutta joka määrittää yksilöä myös ihmisenä. Tiina Käpylän artikkeli Kansatieteilijän tutkimusmatka metallikulttuuriin perustuu vuoden mittaiseen etnografiseen kenttätyöhön suomalaisessa metalliskenessä. Tutkimuksen kohteena on erityisesti metalliharrastajien arkipäivä ja elämäntyyli.

Anni Ojajärven ja Mikko Salasuon artikkeli ”I don’t smoke, don’t drink, don’t fuck – At least I can fucking think”– Erään streittariryhmän kokemuksia, näkemyksiä ja tulkintojakäsittelee 1970-luvulla Washingtonin punkrock-skenessä alkunsa saanutta straight edge -liikettä. Streittaaminen on elämäntyyli ja ideologinen valinta, joka levisi 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Yhdysvalloista ympäri maailmaa, erityisesti länsimaihin.

Vastakohdan esimerkiksi päihteistä pidättäytymistä korostavalle streittaamiselle muodostavat huumeiden käyttö ja narkomaanit. Jussi Perälä, Heini Kainulainen ja Tuukka Tammi kuvaavat artikkelissaan Helsinkiläiset narkomaanit – käyttö, kulttuuri, kontrolli huumeidenkäyttäjien arkipäivää, sen tyypillisiä piirteitä sekä sitä, millaisista merkityksistä narkomaaniin eli nistin elämä koostuu 2000-luvun Helsingissä. Erilaiset huumeet poikkeavat vaikutuksiltaan toisistaan ja kokeilunhaluisina käyttäjät käyvät läpi useita aineita ennen oman suosikin löytämistä. Tutkijoiden mukaan narkomaanikulttuurissa onkin havaittavissa erilaisia, huumetyypin perusteella määrittyviä käyttökulttuureita.

Artikkeleita yhdistää etnografinen tutkimusote, joka on saanut viime vuosina uudenlaista jalansijaa nuorisotutkimuksessa. Täysin uudesta menetelmästä ei kuitenkaan ole kysymys. Alun perin antropologiassa ja etnologiassa kehitetty etnografia on ollut yksi nuorisotutkimuksen keskeisiä metodologisia lähtökohtia paitsi chicagolaisessa myös myöhemmin birminghamilaisessa eli brittiläisessä alakulttuuriteoriassa. Etnografian ja muiden laadullisten tutkimusmenetelmien vahvuus perustuu deskriptiivisyyttä tavoittelevaan, kuvailevaan tutkimusotteeseen. Suuntauksen merkitys on eritoten marginaali-ilmiöitä ja muita ulkoa käsin vaikeasti lähestyttäviä kulttuuri-ilmiöitä tutkittaessa tärkeä.

Antologia Katukulttuuri – nuorisoesiintymiä 2000-luvun Suomessa nostaa monipuolisesti esille useita nuorisokulttuurien nykypäivää heijastavia ilmiöitä ja tutkimusteemoja. Artikkelikokoelma on ajankohtainen ja sitä voi lukea uutena pelinavauksena postmodernien ala- ja nuorisokulttuureiden tutkimukseen.