Swanin tytöt

Hellevi Arjavan tutkimus Swanin tyttäristä on rikas kuvaus 1800-luvun lopun keskiluokkaisesta, suomenmielisestä elämäntyylistä. Tarkastelun kohteena ovat innokkaana suomalaisuuden kannattajana tunnetun lehtimiehen Carl Gustav Swanin yhdeksän tytärtä: Helmi, Aino, Saimi, Elli, Toini, Lyyli, Anni, Ilma ja Nelma. Perheessä harrastettiin paljon kirjallisuutta ja kirjoitettiin paljon, joten tekijällä on ollut käytettävissään antoisa lähdemateriaali: noin 2 500 kirjettä ja erilaisia muistelmia sekä elämäkerrallisia kertomuksia. Tutkimus painottuu tyttöjen lapsuuteen ja nuoruuteen eli vuosien 1870-1917 väliseen aikaan.

Arjava, Hellevi: Swanin tytöt. Kulttuurihistoriallinen kertomus autonomian ajalta.. Tammi, 2007. 270 sivua. ISBN 978-951-31-3833-2.

Hellevi Arjavan tutkimus Swanin tyttäristä on rikas kuvaus 1800-luvun lopun keskiluokkaisesta, suomenmielisestä elämäntyylistä. Tarkastelun kohteena ovat innokkaana suomalaisuuden kannattajana tunnetun lehtimiehen Carl Gustav Swanin yhdeksän tytärtä: Helmi, Aino, Saimi, Elli, Toini, Lyyli, Anni, Ilma ja Nelma. Perheessä harrastettiin paljon kirjallisuutta ja kirjoitettiin paljon, joten tekijällä on ollut käytettävissään antoisa lähdemateriaali: noin 2 500 kirjettä ja erilaisia muistelmia sekä elämäkerrallisia kertomuksia. Tutkimus painottuu tyttöjen lapsuuteen ja nuoruuteen eli vuosien 1870-1917 väliseen aikaan.

Swanin tyttöjen elämä sisältää monia keskeisiä autonomian ajan lopun ilmiöitä. Sekä isä-Swan että tyttäret olivat kiihkeitä suomen kielen vaalijoita ja sen käytön edistäjiä. Tämän takia he joutuivat jatkuvasti törmäyskurssille ruotsikielisen sivistyneistön kanssa. Tyttäret osallistuivat aktiivisesti suomalaisuuden edistämiseen. He toimivat isänsä apulaisina tämän lehdessä ja kirjoittelivat muutoinkin lehtiin. He myös osallistuivat aktiivisesti sortovuosina venäläisvastaiseen toimintaan.

Yhdeksästä tyttärestä viisi jäi naimattomiksi ja kaikki yhdeksän kouluttautuivat ammatteihin, mikä vielä tuohon aikaan ei ollut mitenkään itsestäänselvyys naisilla. Viidestä tuli opettaja, yhdestä proviisori, yhdestä sairaanhoitaja, yhdestä näyttelijä ja yhdestä kirjailija. Kuvaus tyttöjen itsenäistymisestä ja kamppailusta itsellisiksi on kiehtovaa luettavaa. Useimmat tytöistä asuivat Helsingissä ja liikkuivat pääkaupungin kulttuuripiireissä. Useat tuon ajan kuuluisuudet vilahtelevat kertomuksessa. Anekdoottimaisesti kerrotaan esimerkiksi, kuinka Eino Leino ja Ilmari Kianto yrittivät vikitellä Swanin tyttäriä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Käytetystä lähdemateriaalista johtuen kertomus on kuitenkin hieman epätasapainossa. Eniten materiaalia on kirjailija Anni Swanin elämästä. Varsinkin tyttärien lapsuus perustuu suurelta osin hänen muisteloihinsa. Siksi kuvaukset muiden tyttärien elämästä jäävät usein varsin pintapuolisiksi. Heidän tekemisensä kerrotaan lyhyesti, kun taas Annin kohdalla kerrotaan tarkasti hänen tuntemuksistaan ja motiiveistaan.

Tekijä käyttää runsaasti suoria lainauksia Anni Swanin teksteistä ja tyttärien kirjoittamista kirjeistä. Monella tapaa tämä on kiinnostavaa. Heidän käyttämänsä suomen kieli oli ajoittain koomista, kun he yrittivät ilmaista sellaisia asioita suomen kielellä, joihin ei ollut kunnollisia sanoja olemassa. Kiinnostavaa on myös se, kuinka he sortokauden kirjeissä yrittivät kertoa asioista piilotellusti. He esimerkiksi kirjoittivat näytelmäharjoituksista, kun kyse oli propagandan tuottamisesta ja levittämisestä. Kuitenkin pitemmän päälle pitkien sitaattien käyttö alkaa tympäistä. Ne kadottavat funktionsa. Kirjan loppua kohden alkaa tuntua siltä, että tekijä on väsynyt kirjoittamaan lähteitä auki.

Teos on tyypillinen elämänkerrallinen kertomus. Siinä seurataan kohteiden elämää yksityiskohtaisen kronologisesti. Kuitenkin lähes kokonaan unohdetaan kysyä, miksi jokin asia tapahtuu. Miksi viisi Swanin tyttäristä jäi naimattomaksi? Miksi he aikansa mittapuun mukaan epätavallisesti kouluttautuivat varsin pitkälle? Miksi tyypillinen ei kelvannut heille? Swanin tyttöjen konteksti jää siten varsin ohueksi.

Nämä kriittiset kommentit kirjasta ovat kuitenkin hieman epäreiluja, sillä kyse ei ole ammattilaisen tekemästä tutkimuksesta. Hellevi Arjava on eläkkeelle jäänyt äidinkielen opettaja, joka kertoo oman sukunsa naisista. Siksi kirjaa ei tulekaan arvioida turhan tiukasti. Sitä lukiessa kannattaakin jättää liiallinen tiukkapipoisuus pois ja keskittyä nauttimaan lukemastaan. Teos on mielenkiintoinen ajankuva, joka tempaa mukaansa ja avaa mikrotasolla uusia mielenkiintoisia näkökulmia autonomian ajan lopun suomalaisuuden historiaan.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *