Swingistä tangoon

Muusikko, säveltäjä ja sovittaja Jaakko Salo (1930-2002) vaikutti suomalaisen kevyen musiikin kehitykseen monella tavoin. Juha Henrikssonin kirjassa on yhdistetty Salon elämänvaiheet ja musiikillinen toiminta. Pääpaino on musiikissa ja sen analysoinnissa.

Henriksson, Juha: Musiikki: Jaakko Salo. Suomen Jazz & Pop Arkisto, 2014. 236 sivua. ISBN 978-952-67401-7-1.

Juha Henriksson tuntee hyvin käsittelemänsä aiheen, sillä hän on aikaisemmin kirjoittanut tietokirjat Toivo Kärjestä, Erik Lindströmistä ja Rauno Lehtisestä. Tämä teos jatkaa näiden aikaisempien kirjojen esitystapaa. Henkilöiden elämänvaiheet ovat vain tausta ja etupäässä tarkastelun kohteena on musiikki ja sen analysointi. Sävellysten analyysit ovat mielenkiintoista luettavaa myös heikommin musiikin teoriaa tunteville lukijoille, joten kirjaa ei ole tarkoitettu pelkästään alan ammattilaisille. Kiinnostavimmista kappaleista löytyy myös lyhyet nuottinäytteet. Suuri puute kirjassa on, että Salon musiikkia ei ole samalla kuultavissa. Esipuheessa annetaan kuitenkin ohjeita miten internetistä voi etsiä näitä esityksiä.

Jaakko Salo oli yksi niistä muusikoista, jotka toivat läntiset vaikutteet suomalaiseen populaarimusiikkiin 1950-luvulla. Hän oli ollut sotalapsena Ruotsissa niin kuin monet muut muusikot kuten Laila Kinnunen ja Pentti Lasanen. Ruotsissa hän kuuli amerikkalaista ja ruotsalaista musiikkia, jotka vaikuttivat runsaasti hänen myöhempään tuotantoonsa. Ruotsissa svengattiin jo sota-aikana aivan eri tavoin kuin Suomessa.

Jazz-iskelmän kehittäjä

Salo oli kehittämässä jazz-iskelmänä tunnettua musiikkityyliä 1950-luvulla. Myöhemmin hän innostui suomalaisesta ja argentiinalaisesta tangosta ja tuotti myös pelimanni- ja romanimusiikkia. Hän oli musiikillisesti hyvin monipuolinen. Hän teki samoihin aikoihin sovituksia niin Pikkuoraville kuin Olavi Virralle ja molemmat menestyivät erinomaisesti.

Salo oli ennen kaikkea sovittaja, vaikka hänet tunnetaan myös lukuisien elokuvien musiikin säveltäjänä. Hän hallitsi hyvin elokuvamusiikin tekemisen. Erityisen hyvin hänet muistetaan monien Spede Pasasen tuottamien elokuvien säveltäjänä, mutta hän teki työtä monien muidenkin ohjaajien kanssa. Hän teki musiikkia myös moniin näyttämöesityksiin ja televisio-ohjelmiin ja oli oleellisesti mukana Jukka Virtasen, Aarre Elon ja Matti Kuuslan työryhmässä. Ilman Saloa tämä suomalaisen viihteen voimakolmikko VEK olisi ollut huomattavasti heikompi.

image

Salon varsinainen työpaikka oli Scandia-levy-yhtiössä ja myöhemmin Fazerilla, joissa hän tuotti levyjä. Scandian levytuotanto erosi selvästi Toivo Kärjen hallitseman Fazerin tuotannosta. Scandia oli Salon ansiosta kansainvälisempi, vaikka molemmat tekivät aikoinaan runsaasti käännösiskelmiä. Scandia myytiin Fazerille jo 1972 eli hieman ennen suomalaisen äänitetuotannon huomattavaa laajentumista.

Henrikssonin kirja etenee Salon tuottamien solistien mukaisesti. Ratkaisu on hyvin toimiva, sillä samalla edetään kronologisesti varsin sujuvasti Salon elämänvaiheita seuraten. Samalla tarkastelun kohteena on suomalainen viihdemaailma laajemminkin, sillä Henriksson vertaa Saloa muihin kevyen musiikin vaikuttajiin ja alan kehitykseen.

Melko monet suomalaiset kevyen musiikin tähdet ovat julkaisseet muistelmiaan ja varsin runsaasti on tehty radio- ja televisio-ohjelmia, joissa he ovat muistelleet uraansa. Niiden ansiosta Henrikssonin kirjan lähdeaineisto on varsin kattava. Kirjaa varten on tehty myös haastatteluja. Suomalaista kevyttä musiikkia on viime vuosina myös tutkittu jonkin verran ja Henriksson tuo esiin näitä tutkimustuloksia.

Jaakko Salo ei muistelmiaan ehtinyt kirjoittaa, sillä hän kuoli yllättäen vain 72-vuotiaana, kun hän vielä osallistui aktiivisesti työntekoon. Viimeisenä työnään hän muutti sovitustaan Killing Me Softly with His Song –kappaleeseen. Kirjassa Jukka Virtanen kertoo omaperäisellä tavallaan Salon viimeisistä sanoista, jotka kuvaavat varsin hyvin Salon persoonaa. Siihen tarinaan ei voi enää mitään lisätä.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *