Kuva on kaikkein vanhin informaation tallennus- ja välityskeino. Kaikki käytössä olevat kirjoitusjärjestelmät ovat kehittyneet kuvallisen ilmaisun perustalta, tästä väittämästä eri tiedeyhteisöissä vallinnee konsensus. Kuvissa oleva tieto on hyvin monikerroksellista, joten se on samalla paljon vaikeammin tulkittavaa kuin pelkän tekstin sisältämä tieto. 

On huomattava, että kuvien tai symbolien välittämä tieto ja niiden merkitykset eivät tunnusta niin tiukasti kulttuurisia rajoja kuin mitä esim. puhutut ja kirjoitetut kielet noudattavat. Kulttuurin globalisoitumisen ja visualisoitumisen samanaikaisuus ei siis ole sattumaa. Symbolit eivät kuitenkaan muodosta täydellistä universaalia merkitysjärjestelmää pelkästään jo siksi, että monet symbolit ovat niin vanhoja että tieto niiden alkuperästä on häipynyt historian hämärään. Olkoonkin, että symbolina tietyt mimeettiset, eli kohdettaan jäljittelevät kuvat voivat toimia erityisinä hyvin laajaltikin ymmärrettyinä vertauskuvina – eräs tällainen on käärme, joka vastaavan verbaalisen merkin tavoin symboloi kavaluutta ja petollisuutta. Kuvat ja muodot puhuvat siis omanlaista kieltään. 

Jack Watkinsin teos tarjoilee eteemme symboliikkaa taitavasti stilisoituina valmiina tatuointimotiiveina. Teokseen on kiinnostavasti onnistuttu löytämään perinteisistä symbolikuvastoista poikkeavia symboleja eri kulttuureista. Symboleja on kuitenkin käsitelty aivan liian vähän ja lyhytsanaisesti, onhan kirjaan kuitenkin koottu symboleja eri aikakausilta kaikista maanosistamme – Etelä-Amerikkaa lukuun ottamatta. Lisäksi vanhimpien tatuointisymbolien yhteyksiä tähän päivään on selitetty aivan liian vähän tai lainkaan, mainittakoon näistä symboleista esimerkiksi kelttiristi ja Mjölner. Ne molemmat ovat suosittuja äärioikeiston ja uusnatsien symboleja, jotka tulisi tällaisissa yhteyksissä väärinkäsitysten ehkäisemiseksi ehdottomasti mainita. 

Teoksen lyhyehkö johdanto kompuroi liikaa sotkeutuessaan “nojatuoliantropologiaan”. Tatuointeja jaetaan tavaramerkeiksi “vaihtoehtoväelle” asiaa sen kummemmin perustelematta, sekä tiettyjä kulttuureja arvotetaan länsimaiseen tapaan alkukantaisiksi. Se, mitä ja miten me koemme alkukantaisuuden, ei välttämättä merkitse alkukantaisuutta niille joiden kulttuuria sellaisena tarkastelemme tai tutkimme. Kulttuuriantropologian historia tarjoaa tästä kontekstuaalisuudesta lukuisia (huonoja) esimerkkejä. Varsinaiseksi tietokirjaksi Watkinsin teoksesta ei siis ole, mutta symboliikasta ja tatuointimotiiveista kiinnostuneelle upean kiinalaistyylisen ulkoasun omaava teos tarjoaa hyvän yleistajuisen lähtökohdan symbolien ja tatuointisymboliikan syvemmälle tuntemukselle ja tutkimukselle.