Synkkää Suomen historiaa valokuvin

Juhlavuoden keskellä 100-vuotista Suomea juhlitaan, muistellaan ja kritisoidaan lukemattomilla foorumeilla. Kansallismuseon näyttelystä koostettu teos rakentaa valokuvien avulla Suomesta varsin ikävän kuvan.

Iitiä, Inkamaija, Häkkinen, Hannu, Onatsu, Jaana: Julkinen ja kätketty Suomi. Kansallismuseo, 2017. 214 sivua. ISBN 978-951-616-285-3.

Virallisen Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään eri foorumeilla ollaan pohdittu kyseisen periodin perintöä ja merkitystä suomalaisuudelle eri muodoissaan. Kuten aina historiaa arvioitaessa, se tapahtuu nykypäivän ja tarkastelijan näkökulmasta.

Tämä pätee myös Kansallismuseon samannimisestä näyttelystä julkaisemaan kirjaan Julkinen ja kätketty Suomi (2017). Kirjaan esipuheen kirjoittanut ylijohtaja Elina Anttila toteaa, että yhden kokonaisuuden Kansallismuseon vuoden 2017 ohjelmistosta muodostava näyttely

 ”saa meidät arvioimaan monia asioita uusin silmin ja hiljentymään vaiettujen tarinoiden edessä. Jokainen valokuva avaa oman näkökulmansa kansalliseen historiaamme.”

Sotalapsen paluu Ruotsista 1945. Kuva: Kaleva

Saatesanat kirjoittanut Museoviraston yli-intendentti Ismo Malinen sanoo saman, mutta suoremmin ja täsmällisemmin koskien Julkinen ja kätketty Suomi -kirjaa:

 ”Sadan vuoden aikana arvostukset ja arvotukset ovat muuttuneet, joten kuva-aiheet ovat voineet muuttua salaperäisiksi, hävettäviksi, ja jopa kätketyiksi – tai päinvastoin. Myös ikävien ja ikäviltä tuntuvien asioiden tallennus on tärkeää kaiken hyvän keskellä.”

Yhteenvetona voi todeta, että kirjan Suomen itsenäisyyden ajasta antama kuva on kokonaisuutena tosiaan varsin ikävä.

Teos jakaantuu kuuteen osioon, jotka ovat: 1. Kunnon kansalaisia; 2. Rotu ja ruumis; 3. Sotaa kotirintamalla; 4. Tasa-arvoa, kansanvaltaa, hyvinvointia; 5. Teknologia ja luonto; 6. Kuritonta kansaa. Kaikissa osioissa on kirjoittajien, Inkamaija Iitiä, Hannu Häkkinen ja Jaana Onatsu, esipuhe, jolla lukija johdatetaan luvun tematiikkaan. Kirjan kaikki tekstit – saatesanat, mainitut lukujen esipuheet sekä kunkin kuvan oheistekstit –  ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Nykyajan tulkinta menneestä

Kestävyysjuoksija Paavo Nurmen voimisteluohjelma 1925. Kuva: Neittamo tai Heinrich Iffland

Kirjan Suomen itsenäisyyden ajasta luoma kuva reflektoi vahvasti nykyhetkeä, sillä teksteissä palataan toistuvasti äärinationalismiin ja -oikeistolaisuuteen, fasismiin sekä suomalaiseen rasismiin myös sen ironisine piirteineen (suomalaisten luokittelu mongoleiksi kansainvälisissä yhteyksissä).

Sen sijaan koko poliittis-sosiaalinen kulttuuri sotaa seuranneina vuosikymmeninä, lähes Neuvostoliiton hajoamiseen asti, kuitataan lakonisella maininnalla, että äärivasemmisto pääsi mukaan politiikkaan sodan jälkeen oltuaan ennen sotia kielletty. Mielenkiintoista on myös, että suomettumista kirjassa ei mainita lainkaan, vaikka aiheesta olisi taatusti herkullisia valokuvia, eikä Kekkonenkaan osunut silmään kuin yhdessä kuvatekstissä.

Taide on polittiista

On kuitenkin oleellista ymmärtää, että kyseessä on taidekirja, ei historiateos. Niinpä kirjassa otetaan suoraan kantaa muun muassa Suomen pakolaispolitiikkaan 1990-luvulta tähän päivään. Kirjan viestiä on painotettu myös sen ensi sijaisella sisällöllä, eli kuvien valinnalla. Kirjaan on valittu Malisen kirjoittaman saatetekstin mukaan 15 miljoonan valokuvan joukosta ”noin sata” valokuvaa. Näistä neljä on värillisiä: asunnoton nukkumassa Veronmaksajain Keskusliiton ovella; Terrafamen Talvivaaran kaivos; turvapaikanhakijoiden mielenosoitus sekä Pride-kulkue Helsingissä. Kirjan tekijöiden viesti on selvä, ja hyvä näin: taide on poliittista.

Näkymä Veronmaksajain Keskusliitto ry:n edustalta Helsingissä 1.5.2015. Kuva: Sakari Kiuru

Koska kyseessä on joka tapauksessa ennen kaikkea kuvateos, suosittelen tutustumaan siihen, jotta kuvien tyyliä ja merkityksiä pääsee arvioimaan itse – kuvien kuvailu olisi epähedelmällistä. Kirja on ulkoasultaan jykevä ja komea, näyttelyteosten tapaan ilmavasti taitettu. Mainitut neljä värikuvaa rikkovat kirjan esteettisesti harmonista kokonaisuutta, mutta tämä on siis tarkoituksellista.

Sateinen kevätpäivä Helsingissä 1950-luvun lopussa. Kuva: Eero Makkonen

Kirjaa ei ole tehty leppoisaksi selailukirjaksi vaan ajatusten herättäjäksi. Silti sen monia hienoja valokuvia katselee mielellään ihan vain niiden taiteellisten meriittien takia.

***

Julkinen ja kätketty Suomi -näyttely oli esillä Kansallismuseossa 16.6.2017–14.1.2018

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *