Tajunnanvirtaa ja karvasta vaalianalyysia

Poliittisten piirien eräiden tahojen mukaan yksi Liehuva liekinvarsi -kirja Uosukaiselta olisi riittänyt. Iltalehden pääkirjoituksessa (15.10.) puolestaan väitettiin harvinaisen suorasukaisesti, että "Puhemies Riitta Uosukainen osoitti Aino Suholan teoksessa lopullisesti, ettei hänestä ollut eikä ole presidenttiainesta.

Suhola, Aino: Riitta Uosukainen - Punainen vaate. Otava, 2002. 175 sivua. ISBN 951-1-17464-9.

Poliittisten piirien eräiden tahojen mukaan yksi Liehuva
liekinvarsi -kirja Uosukaiselta olisi riittänyt. Iltalehden
pääkirjoituksessa (15.10.) puolestaan väitettiin
harvinaisen suorasukaisesti, että
"Puhemies Riitta Uosukainen osoitti Aino Suholan
teoksessa lopullisesti, ettei hänestä ollut eikä ole
presidenttiainesta. Kansakunnan ykkösen tulee harkita
sanojaan ja tekojaan pulputtamatta julkisuuteen
kaikkea, mitä tulee mieleen".

Kirjan alkusanoissa kirjaa luonnehditaan "matkaksi
ihmisyyteen ja elämään". Kirjan tekovaiheessa kohde
lausuu "Aino rakas, ei täst mittään tuu". Tulipa
kuitenkin!

Kyseessä on ennennäkemätön koonnos
ujostelematonta ja sumeilematonta tajunnanvirtaa.
Kirja polveilee sinne tänne, rönsyilee ja hyppii asiasta
toiseen. Ihmissuhdesiirappi yhdistyy karvaaseen
vaalianalyysiin. Puhemies on puhunut sydämensä
kyllyydestä – ja kirjailija on nauhoittanut puhetta.
Tekijöillä on epäilemättä ollut hauskaakin, kuten
sydänystävillä voi olla.

Erinomainen asia on, että kirja on julkaistu. Sille voi
ennustaa kohtuullista menekkiäkin. Tunteiden vapaa
virtaus pitää terveyttä yllä, kirjassa läksytetään
pönäköitä tosikkoja, joita tässä maassa totisesti riittää
yli tarpeen. Kirjassa on kuitenkin myös valtavasti
ilmeisen tahatonta komiikkaa: imelää ylistystä ja
lapsenuskoista ihailua sekä innostunutta sokeutta.

Punainen vaate on ujostelematonta puhetta,
rehellistäkin. Juuri tästä syystä kirjan julkaiseminen on
perusteltua. Uosukaisesta on vaikea olla pitämättä,
monille ylipääsemättömän vaikeaa. Suomalainen
politiikka tarvitsee Uosukaisen kaltaisen väriläiskän.
Mutta: yksi riittää.

Harvoin vaaleissa epäonnistunut näin suorasukaisesti
ulkoistaa tappionsa syyt avustajiinsa, omaan
puolueeseensa ja viime kädessä äänestäjiin Voimme
toki kiistää Uosukaisen vaaliarvion tappionsa syistä
asiallisin perustein, mutta on palvelus
kansanvallallemme, että ylimmät kansakunnan
poliittiset hahmot paljastavat itsensä: näyttävät, mikä
heitä todella liikuttaa. Itse tulen luetuttamaan
opiskelijoillani tarkkaan kirjan presidentinvaaleista
kertovaa lukua, joka on otsikoitu sanalla Petos, jossa
Uosukainen löytää heikohkon vaalimenestyksensä syyt
muualta kuin itsestään. Uosukainen harmittelee
avustajiaan: "Olisit nähnyt sen porukan, joka minua
briifasi", hän puuskahtaa ja seuraavalla sivulla arvioi
"Täysi persoonan murskaus oli käynnissä." ja
muutamaa sivua myöhemmin: "Mitään niin irvokasta ei
ole tehty kuin minun vaalivideoni."

Presidentti-instituution vastustajat olisivat
takuuvarmasti hyötyneet Uosukaisen valinnasta
presidentiksi. Hän olisi mitä ilmeisimmin saattanut
viedä vielä pidemmälle presidentin arvovallan
mitätöimisessä sen, mikä Ahtisaarelta jäi kesken,
vaikka mies tekikin tässä suhteessa
ennennäkemättömän aikaansaavaa työtä – toimiensa
ilmeisesti tahattomana oheistuotteena.

Suholalla ja Otavalla arvostelukyky petti, kun jättivät
kirjaan " Koko presidentinvaali oli petos häntä kohtaan"
ja "Minähän vahvistan kansan uskoa demokratiaan
ihan toisella tavalla kuin kukaan" sekä "Riitta on
lukenut jo kouluaikana kaikki klassikot" – tyyppisiä
lauseita. Kun Uosukainen parahtaa kirjassa " Minä
olen tyhmä kuin lanttu" , lukija voi alkaa uskoakin.

"Ei kokoomus puolue ole, vaan
opettajainhuoneenhenkinen viihdeorganisaatio", on
suomalainen politiikan teoreetikko Kauko Juhantalo
väittänyt. Kirjassa esitetään variaatio samasta
teemasta:

"Kokoomus ei ole puolue, vaan Sauli Niinistö ja joukko
intellektuelleja individualisteja" .

Kirjan kohde on äidinkielen opettaja ja kirjailija
arvostettu toimittaja. Kieltä korostetaan kirjassakin
usein, mutta kehnosti on käsikirjoitus kustantajalla
luettu. Sen rupatteleva tyyli sopii huonosti kirjalliseen
asuunsa. Ylenpalttinen muiden siteeraaminen panee
epäilemään, eikö tekijäkaksikolla ollut tarpeeksi
omintakeisia aineksia kirjaksi asti?

Lisäksi kirjasta löytyy tällaisten tekijäin teokseksi
kohtuuttomasti sammakoita. Kanootilla ei soudeta,
vaan siinä melotaan. Äidinkielen opettaja muotoilee
myös seuraavan lauseen: " Mutta kun me syödään ja
juodaan liikaa ja naidaan liian vähän." Arvio voi pitää
paikkansa, mutta miksi sitä ei ole ilmaistu suomeksi?
Entä miksi Uosukaiset huomioivat toisensa jollakin
"kivalla" tavalla? Kuin koululaisslangia! Kirjassa on
myös tällaisia lauseita: "Hän joko typerä tai tosi" (s. 57)
Tekijältä on myös paikoitellen (esim. s. 70, 95)
unohtunut, että Suomen kielessä on tapana laittaa
kysymyslauseiden perään kysymysmerkki.
Esimerkkejä riittää.

Uosukainen pahoittelee julkaisseensa edellisen
kirjansa liialla kiireellä. Miksi hän ei sitten ole ottanut
opikseen? Hänen uusinpansa on sekin liian hätäisesti
käsistä laskettu.

Kirjassa ylistetään Uosukaisen eleganssia. Miksi sitten
kirjaan on otettu kuva, jossa puhemiehen frakkiin
pukeutuneella miehellä on rannekello kädessään?

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *