Talvisodan päiväkirja

Salakirjoitusta pommisuojassa on erilainen kirja. Se on päiväkirja, nuoren tytön sielunelämän syväluotaus, tulvillaan tunteita ja mielikuvia. Se kertoo vaiheesta erään nuoren naisen elämässä, vaiheesta, joka muokkasi tyttöä, naista tulevaisuutta varten. Nuori Sirkka on opiskelija, eteenpäin pyrkivä nuori, joka kuitenkin kokee itsensä erilaisena perheensä ja yhteisönsä parissa.

Anttila-Markkanen, Sirkka: Salakirjoitusta pommisuojassa. Talvisodan päiväkirja. WSOY, 2000. 179 sivua. ISBN 951-0-24345-0.

Salakirjoitusta pommisuojassa on erilainen kirja. Se on päiväkirja, nuoren tytön sielunelämän syväluotaus, tulvillaan tunteita ja mielikuvia. Se kertoo vaiheesta erään nuoren naisen elämässä, vaiheesta, joka muokkasi tyttöä, naista tulevaisuutta varten.

Nuori Sirkka on opiskelija, eteenpäin pyrkivä nuori, joka kuitenkin kokee itsensä erilaisena perheensä ja yhteisönsä parissa. Kirjan ensilehdet ovat tulvillaan nuoren itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä, suuria tunteita ja kliseenomaisia lausahduksia (”Elämä on joskus niin tiuhaa, että siihen on tukehtua.” s. 29). Alusta asti nuori nainen on pääosassa, kaikki tapahtuu hänen kauttaan ja nuoruuden verhojen läpi. Tumma pohjavire, sodan uhka ja viimein todellinen sota, lyö leimansa kuitenkin jo kirjan alkuun, syys-lokakuuhun 1939. Sota konkretisoituu nuoren Sirkan elämässä Helsingissä ilmahälytyksen aikaan. Kun koulua ei ole, Sirkkakin matkustaa kotikaupunkiinsa Kotkaan tekemään osansa puhelinsensuurissa. Kuulemiaan tarinoita ja elämänkohtaloita hän ei voi uskoa kenellekään, ne hän kirjaa päiväkirjaansa.

Nuoren ja romanttisen tytönhahmon muuttuminen tapahtuu jolloinkin sodan alkupäivinä, joulukuussa 1939. Kirjoittaja toteaakin tämän: ”En ole enää se olevaisuuden napa ja salainen tarkkailuasema, josta käsin tein ’suvereeneja’ arviointejani” (s.32). Pinnalle nousevat erilaiset arvot, joita kirjoittaja korostaa itselleen: isänmaa ja sen puolustaminen, turvaaminen Jumalaan, yhteisötietoisuus. Nuori hautaa vanhaa yksilökäsitystään ja löytää yhteisön ja isänmaan, jota on aiemmin pitänyt juhlahumuna ja koreutena. Hän kirjoittaakin: ”Olen kesyyntynyt ikävystyttävän kunnolliseksi. Minusta on tullut sileä valmiiden arvojen hyväksyjä, neiti Joka Nainen, neiti Kunnon Kansalainen” (s. 32).

Salakirjoitusta pommisuojassa on syntynyt Sirkan ajatuksista sodan aikana. Osa merkinnöistä on kirjattu puhelinsensuurissa pieninä vapaahetkinä, muilta piilossa, tai kotitöiden lomassa tai pommisuojassa. Kirjoittaminen tuntuu olevan Sirkalle ainoa pakokeino ahdistavasta ilmapiiristä, jonka luovat ”kaakattavat naiset”, perhepiiri, radion luoma kuva rintamalta ja oma nuoruuden ahdistus. Näistä kaikista hän purkaa mielensä ja vuodattaa tuntonsa päiväkirjalleen. Tuntemuksistaan hän käy läpi niin suurimmankin onnentunteen kuin syvimmätkin epätoivon syöverit.

Anttila-Markkasen kirjaa on kovin vaikea arvioida historiankirjoituksellisena teoksena saati pohtia sen tietojen paikkansapitävyyttä. Teksti on omaelämäkerrallista ja viehättävää, tulvillaan yhden ihmisen kokemuksia eräästä ajasta kansamme historiassa. Siksi sen arvo korostuu nimenomaan kirjana, joka tuo esiin jälleen uuden piirteen talvisodasta. Kyseinen teos paljastaa, millaisena sodan koki nuori kaupunkilaistyttö, jonka käsitys elämästä oli vielä kovin ruusuinen.

Kirjaa lukiessani mietin, miksi Anttila-Markkanen on halunnut valita juuri tämän vuoden ja ajankohdan päiväkirjojensa julkaisuhetkeksi. Miksi hän on ”pantannut” päiväkirjojaan ja ajatuksiaan 60 vuotta ja julkaisee ne juuri nyt, kun kaikkialla on ollut talvisodan teema esillä? Kenties hän haluaa tuoda meille nykyihmisille jotakin arvokasta muistettavaa kansallisista kokemuksista? Kenties hän haluaa muistuttaa itsenäisen vapautemme hinnasta? Kenties motiivina on ollut erään ”talvisodan ihmeen” piirteen paljastaminen? Vai haluaako hän vain tarkastella omia kokemuksiaan uudessa valossa monen vuosikymmenen jälkeen ja saattaa ne muiden tietoisuuteen, jotta me muutkin voisimme ammentaa jotakin henkilökohtaista niistä? Teoksen viimeinen merkintä paljastaa erään motiivin: ”Odotan, milloin saan kirjoittaa, milloin minun on kirjoitettava se, mitä tänä sotatalvena olen elänyt. –. Odotan, kunnes se itse versoo sanoiksi… kenties ehkä vasta sitten, kun puolustajiemme ruumiit kasvavat maasta uusien suomalaisten iloksi kukkia ja vihreää.”

Vaikka Salakirjoitusta pommisuojassa onkin eräs oire ajasta 60 vuoden takaa, se on toimiva ja elinvoimainen teos nykyäänkin. Osoittaa myös suurta rohkeutta tuoda omat henkilökohtaiset muistiinpanot julkisuuteen, ja paljastaa itsestään asioita, jotka on paljastanut vain lähimmälleen, päiväkirjalle. Salakirjoitusta pommisuojassa ei ensisijaisesti ole kirja talvisodasta; se lienee pikemminkin teos nuoresta naisesta, joka kasvoi aikuiseksi – kenties liiankin nopeasti.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *