Insinöörejä sijoittui teollistumisen ja alan koulutuksen käynnistymisen jälkeen suurempiin kaupunkeihimme ja teollisuuspaikkakunnille. Heillä oli tarve ratkoa yhteisvoimin ammatillisia asioita ja edistää kotiseutunsa elinkeinoelämää. Toverillisella yhdessäololla oli toki myös oma merkityksensä. Yleensä monessa mukana olevilla tekniikan osaajilla oli useita kanavia tähän yhteistoimintaan – eräänä niistä olivat insinöörien omat kerhot, joita perustettiin eri tavoin organisoituina 1800-luvun lopulla Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Viipuriin ja Vaasaan. Ruotsi oli aluksi niiden valtakieli, mutta kielikysymyksistä ei seuroissa juurikaan kiistelty, joutuivathan insinöörit työssään käyttämään rinnakkain ruotsia ja suomea.

Insinöörien klubista seuraksi

Teollistunut Tampere oli tekniikan osaajien keskittymä. Tampereen seudun teollisuuden rakenne on ollut aina monipuolinen, merkittävässä asemassa ovat olleet metalli, metsä- ja tekstiiliteollisuus. Kaupungin insinöörien ”Klubi” perustettiin vuonna 1893 helsinkiläisen Tekniska Föreningin alaosastoksi. Tampereen Teknillinen Seura itsenäistyi vuonna 1920, jolloin siitä tuli muun muassa omistuksiinsa liittyvissä asioissa oikeustoimikelpoinen.

Tamperelaiset eivät halua kutsua kirjaansa historiikiksi, joten olkoon se ”125:n vuoden tiekartta”. Seurassa on nykyisin seitsemisensataa jäsentä, joista vajaat pari sataa naispuolisia, ja se on edelleen jäsentensä yhdysside ja ammatillisen kehityksen tukija. Lienee paikallaan aluksi avata seuran näkymiä nykyiseen ja tulevaan.

Seuran toiminnalle haettiin uusia suuntia jo 1970- ja 1980-luvuilla. Kaupungin viime aikoina tapahtunut nopea kehittyminen tunneleineen ja raitioteineen on haaste myös teknisten ratkaisujen seuraamiselle, ja mahdollisen asiantuntemuksen tarjoamiselle päätösten tueksi. Tulevaisuudessa edellytetään suomalaisen osaamisen viemistä niille kansainvälisille markkinoille, joilta sitä vain vähän aikaa sitten itse ammensimme.

Teknillinen koulutus kaupungissa on ollut seuralle aina tärkeää. Nykyisiäkin koulutusratkaisuja arvioidaan ja tuetaan. Parhaillaan seurataan läheltä ajankohtaista tamperelaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulun fuusiota. Seuran 2000-luvulla perustama Teknologiayrittäjyyspalkinto korostaa yrittäjyyden sekä teknologian kehittämisen merkitystä.

Seuran toiminnassa on ollut vilkkaampia ja taantuvampia jaksoja. Sekä itsenäisyyden alkuajan että talvi- ja jatkosodan ajat toiminta oli käytännössä lepotilassa, jopa merkkivuosijuhlia lykättiin. Seura on toiminut paljolti jaostojensa kautta. Sen Naistoimikuntakin on ollut aktiivinen.

Kuriositeetiksi voi alkuvuosilta poimia kavalluksiin syyllistyneen, entisen pankinjohtaja Nils Idmanin poistamisen 1910-luvulla seuran jäsenluettelosta ”liiallisen kuuluisuutensa takia”.

Tekniikan edelläkävijät hotellinpitäjinä

Seura kokoontui Tampereella vaihtelevissa paikoissa, kunnes sen aikaansaama ”Tekniikan linna”, hotelliravintola Grand Hotel Tammer valmistui yhdistyksen kodiksi 1929. Seuran ja sen jäsenten edustamien teollisuusyritysten omistaman hotellin pyörittäminen kannattavasti osoittautui vaikeaksi. Ulkopuolinen hotelliyrittäjä teki konkurssin jo vuonna 1931, minkä jälkeen omistajat ottivat yrityksen hoitaakseen. Seura myi loput omistuksensa hotellista vuonna 1969, mutta sai pitää klubihuoneistonsa 1980-luvulla saakka. Hotelli Tammer palvelee yöpyjiä edelleen.

Tamperelaiset kuuluivat monien aikansa uuden tekniikoiden edelläkävijöihin Suomessa. Tällaisia olivat esimerkiksi sähkövalaistus (ensimmäisenä Pohjoismaissa 1882), ja radio- sekä televisiotekniikka. Lentämisestäkin oltiin kiinnostuneita, tosin Valtion lentokonetehdas sijaitsi Santahaminassa. 1930-luvulla Härmälään rakennettiin lentokonetehdas ja -kenttä. Tehtaalla suunniteltiin ja valmistettiin useita suomalaisia konemalleja. Lentomoottoreita rakennettiin ja huollettiin Nokian Siurossa. Medianäkyvyyttä keräsivät aikoinaan myös Valmetin kehittämä nosturiajoneuvo Lukki ja Lokomon rakentama sukelluspallo Mir.

Museo- ja julkaisutoimintaa

Seura edisti varhain paikallista teollisuuden museotoimintaa. Sen ensimmäinen Teollisuusmuseonäyttely avattiin Näsilinnassa vuonna 1926 ja varsinainen Teknillinen museo Frenckellin pannuhuoneessa vuonna 1958. Tampereen kaupungin omistukseen siirtynyt museo sai sittemmin uudet tilat Itsenäisyydenkadulta. Museon alkuvuosina kokoelmassa painottuivat tekniset keksinnöt sekä teollisuuden voima- ja työstökoneet.

Tulipalo vaurioitti pahasti museota joulukuussa 1989, jonka jälkeen se siirtyi Tampereen kaupungin museotoimelle. Nyt Tampereesta on kehittynyt Vapriikin ja sen laajojen valokuvakokoelmien ansiosta monipuolinen museokeskus, jossa on runsaasti myös tekniikan esineistöä.

Tampereen Teknillistä Opistoa perustettaessa vuonna 1912 seura oli merkittävänä taustavaikuttajana. Sodan jälkeen metallialan osaajien koulutuksen tueksi tarvittiin ajantasaista kirjallisuutta, mutta sotakorvausten puristuksessa kotimaisia kirjoittajia ei löytynyt. Niinpä seura päätti suomentaa talkoilla Kungliga Tekniska högskolanin professorin Ragnar Woxénin toimittaman kolmiosainen käsikirja Konepajatekniikka. (Handbok i verkstadsteknik) Valtaosan sen käännöstyöstä tekivät tamperelaiset insinöörit. Sittemmin kaupunkiin sijoittuneet Teknillinen korkeakoulu ja VTT toivat seuralle uusia tehtäviä. Teknillisen korkeakoulun sivukorkeakouluna aloittanut TTKK oli erityisesti läheinen jo jäsenistön rekrytoinnin kannalta. Myöhemmin Seura panosti paitsi aatteellisesti myös taloudellisesti TTY-säätiön perustamiseen.

Teos on tutkimukseen nojaava tarkka kuvaus seuran vaiheista ja laajemminkin teknisen kulttuurin kehittymisestä. Tekstiin on siroteltu useita seuran aktiivien henkilökuvauksia. Sisällön rakenteesta johtuen jotain tietoja toistetaan. Erityistä kiitosta ansaitsevat hyvä kuvitus ja selkeät ”aikakaaret”. Teoksen ovat kirjoittaneet FT Petri Paju, joka on myös teoksen kuvatoimittaja, sekä PhD Katariina Mauranen.

Kirja lienee kiinnostavimmillaan seuran sisäpiiriläisille. Ansiokkaana tekniikan kehityksen ja tapahtumien kuvauksena se toki on hyvä valinta kaikille tekniikasta ja siihen liittyvästä yhdistystoiminnasta kiinnostuneille lukijoille.