Todettakoon heti alkuun kirjan ainoa suurempi moitteen aihe: kirjan sisältö ei oikein vastaa teoksen nimeä eikä takakannen esittelytekstiä. Kirjan nimi, ja etenkin sen alaotsikko, vei nimittäin ainakin omat ajatukseni heti vanhaan tenttikirjaan 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä: Paul Kennedyn Rise and Fall of Great Powers. Tämän kaltaisesta muinaisen poliittisen historian tiiliskivestä ei kuitenkaan ole lainkaan kysymys, vaan erityisesti Mesopotamian eli Kaksoisvirranmaan muinaiskulttuurien eri osa-alueiden ja niiden tutkimuksen esittelystä artikkelikokoelman muodossa. Siinä teos onnistuu ihan hyvin, mutta kirjan outo nimi ja etenkin sen alaotsikko jättävät hieman hämmentyneen tunteen: onko ne valittu vain markkinointitarkoituksessa? Kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho on varsin selkeästi poliittiseen historiaan viittaava; lukija ei lainkaan odota kulttuuri- ja sosiaalihistorian eri osa-alueita esittelevää artikkelikokoelmaa.

Takakannen tekstissä on myös varsin harhaanjohtava kohta: ”Muinaisen Lähi-idän imperiumit kuljettaa aikaan ennen ajanlaskun alkua ja herättää eloon Mesopotamian, Levantin ja Arabian niemimaan yhteiskunnat ja kulttuurit.” Teos käsittelee kyllä juurikin yhteiskuntia ja kulttuureita, mutta käytännössä lähes pelkästään Mesopotamiaa. Levanttia ja Arabiaa esitellään vain ohimennen, eikä niiden yhteiskunnista ja kulttuureista saa juuri minkäänlaista kuvaa, paitsi kenties pelkistetyn ja osin harhaanjohtavan mielikuvan jonkinlaisina Mesopotamian takamaina. Erityisen outoa on jättää lähes kokonaan pois toisaalta Etelä-Arabian muinaiskulttuurit (jotka kuitenkin roomalaisetkin tunsivat, ns. Arabia Felix) sekä myös Persianlahden alueen merkitys Mesopotamian ja Induksen välisessä kaupassa.

Toki rajaus on ymmärrettävä, koska kyseessähän on nimenomaan suomalaiseen assyriologian tutkimusperinteeseen nojaava teos. Mesopotamia on kuitenkin vain yksi monista Lähi-idän sisällä olevista alueista. Vaikka Lähi-itä onkin käsitteenä epämääräinen, silti hyvin harva katsoo sen tarkoittavan ensisijaisesti vain Mesopotamiaa. Huomattavasti useampi mieltää keskeiseksi ainakin Arabian niemimaan ja Levantin, mahdollisesti myös esimerkiksi Turkin ja Egyptin. Afganistaninkaan lukeminen osaksi Lähi-itää ei ole täysin tavatonta, kuten ei myöskään Iranin ja Pakistanin.

Lähi-itää on tarkasteltu toisinaan myös osana laajempaa, Intian valtameren länsiosien aluetta, johon kuuluvat myös Afrikan itärannikko ja etenkin Afrikan sarvi. Teoksen artikkeleissa kyllä mainitaan muitakin alueita, kuten Egypti, Levantti, Anatolia, Persia, Arabian niemimaa ja jopa Sudan. Tämä vaihtelee kuitenkin voimakkaasti artikkelien välillä, ja lukijalle ei muodostu mitenkään selkeän yhtenäinen kuva alueesta. Mitenkään erityisesti ei ole korostettu takakannen esittelytekstissä mainittuja Levanttia ja Arabiaa. Päinvastoin: Arabia on selvästi pienemmässä roolissa kirjan artikkeleissa kuin esimerkiksi Egypti ja Anatolia. Keskiössä on kuitenkin aina Mesopotamia, joten teoskin olisi ollut syytä nimetä sen mukaisesti. Kuvaavampi nimi teokselle olisikin ollut esimerkiksi Näkökulmia muinaisen Kaksoisvirranmaan tutkimukseen. Tämä myös toisi heti esiin kirjan luonteen artikkelikokoelmana. Jos unohdetaan kirjan outo nimi ja takakannen harhaanjohtava teksti, päästään nauttimaan teoksen pääosin ansiokkaasta sisällöstä.

Saana Svärdin yleistä kronologiaa käsittelevä artikkeli on hyödyllinen, sillä huomattavan monelle (allekirjoittanut mukaan lukien) muinaisen Mesopotamian menneisyys näyttäytyy hieman sekavana Babylonian/Assyrian heiluriliikkeenä, jossa välissä on roolinsa myös Egyptillä.

Aleksi Sahalan ja Joanna Töyräänvuoren artikkeli kirjoitustaidosta Kaksoisvirranmaassa on erittäin tarpeellinen, onhan Kaksoisvirranmaassa kehitetty kirjoitusjärjestelmä maailman vanhimpia, ellei vanhin. Artikkeli avaa selkeästi kirjoitusjärjestelmän kehittymistä sekä kuva-, tavu- ja äännemerkkien käyttöä. Mukana on myös havainnollistavia piirroksia. Kieliä (ja niiden ääntämystä) olisi ehkä voinut avata vieläkin lisää kuvien ja esimerkkien avulla, sekä sijoittaa ne laajempaan Lähi-idän kielten kontekstiin esimerkiksi sukulaiskielten kautta.

Aino Hätisen artikkelissa kirjallisuudesta ja mytologiasta luodaan erinomainen katsaus Kaksoisvirranmaan kirjallisuuteen. Mukana on lukuisia tekstikatkelmia ja kuvia tekstiä elävöittämässä. Luvussa tuodaan hyvin esille myös yhtymäkohtia Raamatun ja Gilgamesh-eepoksen välillä. Kuten luvun nimikin lupailee, samalla käsitellään myös mytologiaa, joka oli nivoutunut yhteen lähes kaikkien kirjallisuudenlajien kanssa.

Reettakaisa Sofia Salo kirjoittaa artikkelissaan uskonnosta ja uskonnollisuudesta. Tämäkin artikkeli keskittyy Kaksoisvirranmaahan ja akkadin- ja sumerinkielisiin kirjallisiin lähteisiin, mutta mukana on myös hyvä yleiskatsaus useiden muiden Lähi-idän alueiden tärkeimmistä jumaluuksista, kuten juutalaisten Jahvesta yhtenä muiden joukossa. Ansiokasta on myös monien nimien selittäminen, kuten kuuluisan uusbabylonialaiskuningas Nebukadnessarin nimi ”Nabu [kirjurijumala], suojele esikoistani”. Tärkeää on myös kodeissa olleiden esi-isien alttarien esiintuonti. Monet yhdistävät tämän roomalaiseen uskontoon, jossa ne tavataan paljon myöhemmin.

Mikko Luukon artikkelissa ”Tiede ja taikausko” tuodaan heti alusta selkeästi ja onnistuneesti esille se tosiasia, että tiede oli muinaisille mesopotamialaisille lähinnä yksi keino muiden joukossa jumalien tahdon ymmärtämiseen. Luukko avaa ansiokkaasti mitä rajoituksia ja mahdollisuuksia käsitteet kuten ”tiede” tai ”taikausko” sisältävät muinaisen Mesopotamian kontekstissa. Artikkelissa tuodaan esiin monia tärkeitä ”taikauskon” piirteitä, jotka ovat periytyneet Mesopotamiasta myös länsimaisiin kulttuureihin, kuten maksasta ja tähdistä ennustaminen sekä kalenterin ”epäonniset” päivät. Koska nämä kaikki oikeastaan kiteytyvät uskonnollisuuteen, tulee artikkeliin vääjäämättä myös jonkin verran päällekkäisyyksiä edellisen, Salon kirjoittaman uskontoartikkelin kanssa (mm. maksasta ja tähdistä ennustaminen), mitä olisi ehkä voinut häivyttää lukemalla artikkeleita ajatuksella ristiin.

Antti Lahelman ja Maria Lorenzon artikkelissa ”Taide ja arkkitehtuuri” tuodaan syystäkin esiin, että aiheesta on hyvin vaikea esittää yleistyksiä alueellisen ja ajallisen laajuuden vuoksi. Artikkelissa nostetaankin lähinnä esille tiettyjä erityispiirteitä, joiden juuret ovat Mesopotamiassa, mutta joiden vaikutus ulottui sen ulkopuolelle, kuten Syyriaan ja Kyprokselle. Näistä on myös löydetty hyviä ja avartavia kuvia. Tämä olisi ollut hyvä lähtökohta todeta kirjan muissakin artikkeleissa. Artikkelissa tuodaan ansiokkaasti myös esiin taiteen ja mytologian yhteys, ja avataan taiteessa esiintyviä mytologisia käsitteitä. Taidetta ja arkkitehtuuria käsitellään monipuolisesti ja hyvin erilaisia teoksia huomioiden. Artikkelin ainoana puutteena on sen vanhentunut kirjallisuuspohja: Kirjallisuusluettelossa on mainittu 37 teosta, joista 21 on yli 30-vuoden takaa. Taidehistoria, kuten kaikki tulkitseva tiede, vanhentuu vääjäämättä. Toisaalta artikkelin ote on varsin tuore, eikä sen tulkinnat liene otettu suoraan näistä 1900-luvun teoksista. Artikkelissa on toisaalta erittäin hyvin tuotu esiin taidehistorian kolonialistinen menneisyys ja tendenssi nähdä mesopotamialainen taide vain kreikkalaisen taiteen vajavaisena edeltäjänä ja heijastelemassa itämaista kollektiivisuutta länsimaisen individualismin vastakohtana. On myös tärkeää, että artikkelissa nostetaan esiin esimerkiksi Suomen leijonavaakunan ja Mesopotamian välinen yhteys.

Artikkeli ”Arkielämä muinaisessa Lähi-idässä” (Kirsi Valkama) keskittyy ”ensimmäisen vuosituhannen ensimmäiseen puoliskoon” ja Mesopotamiaan (sekä hieman Levanttiin). Rajaus on kyllä tarpeellinen aiheeseen liittyvän runsaudenpulan vuoksi, mutta toisaalta rajaus on epäselvä. Sivulla 156 mainitaan kyllä vuosille 400-600 ajoitettu sudanilainen kaulakoru, mutta kaikki muut artikkelin esimerkit ovat paljon vanhemmalta ajalta (vuosilta 2350-325 eaa). Ilmeisesti rajaus tarkoittaa ensimmäistä vuosituhatta eKr. Tässäkin tapauksessa jää epäselväksi, miksi mukaan on otettu esimerkkejä toisaalta kolmannelta vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua toisaalta ensimmäiseltä ajanlaskun alun jälkeen. Lisäksi Sudan ei kylläkään ole Mesopotamiaa eikä Levanttia. Egypti rajataan heti artikkelin alussa pois, mutta siitä otetaan kuitenkin esimerkkejä (esim. s. 169). Tämä oikeastaan paljastaa, että on ongelmallista rajata tällä tavalla pois keskeisiä alueita, sillä niiden vaikutusta ei voida välttää, ja Lähi-itää olisikin hyvä käsitellä muuntuvaisena kulttuuri- ja talousalueena. Itse artikkeli antaa hyvän yleiskuvan monista arkielämän osa-alueista (ravinto, asuminen, sairaudet ja lääkintä, koti-irtaimisto, vaatteet & hiukset & korut).  On erityisen ansiokasta, että Valkama kiinnittää huomiota tavallisten ihmisten, eikä pelkästään eliitin, elämään.

”Sukupuoli ja seksuaalisuus” -artikkelissa nostetaan esiin teemoja, jotka ikiaikaisuudestaan huolimatta ovat muodostuneet ajankohtaisiksi ja poliittisestikin tärkeiksi vasta viime vuosina. Martti Nissinen tuo hyvin esiin taustalla edelleen vaikuttavat orientalistiset käsitykset, joita jo antiikin kreikkalaiset viljelivät tuomitessaan idän kulttuurit edustamaan monella tapaa toiseutta. Perinteinen binaarisuus sukupuolten välillä on saanut sukupuolentutkimuksen nousun myötä tehdä tilaa ymmärrykselle sukupuolesta myös sosiaalisena ilmiönä. Vanhoissa lähteissä tätä ei kuitenkaan ole nähtävissä, mikä asettaa lukijalle suuret paineet lähdekritiikkiin. Jos sen hallitsee, löytää sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvää lähdeainestoa kuitenkin yllättävän paljon, niin kirjallista kuin arkeologista. Lähteet paljastavat kiintoisia seksuaalisuuden erilaisia muotoja: itämaihin tyypillisesti liitettyjen eunukkien lisäksi ryhmä, joka tunneltaan nimityksellä assinnu, eli temppelipalvelijat, joiden sukupuolisuus oli liminaalista, rajoilla häilyvää. Artikkelissa tuodaan hyvin esiin muinaisten kulttuurinen patriarkaalisuus ja maskuliinisuus myös kielen kautta (perussanat esimerkiksi ihmiselle, jumalalle ja hallitsijalle ovat maskuliineja). Toisaalta olisi voinut tuoda esiin, että niin indoeurooppalaisissa kuin seemiläisissä kielissä myös monet hyvin tärkeät sanat ovat feminiinejä, kuten esim. kuu, maa tai elämä. Suomalaisille kieliopillinen genus tuottaa muutenkin hankaluuksia ja on usein liiankin helposti yhdistetty sukupuolisuuteen, vaikka kielellisesti näin ei aina ole, vaan kyse on puhtaasta sattumasta, etenkin jos kyseisessä kielessä ei ole neutria. Aihe on poliittisestikin arka, joten ylitulkinnat on parempi jättää pois. Esimerkiksi sivun 191 yhdyntäkuva ei eksplisiittisesti viittaa juuri anaaliseksiin; vastaanottavan osapuolen sukupuolesta ei voi tehdä epäselvän kuvan perusteella juuri mitään tulkintaa. Nissisen argumentti homouden tuomitsemisesta keskiassyrialaisessa laissa ja Vanhassa testamentissa jättää myös kysymyksiä ilmaan. Mikäli niiden taustalla tosiaan on pelko miehen naismaistumisesta, tämän olisi voinut avata hieman selvemmin. Intuitiivisesti voisi kuvitella kyseessä olevan ennemminkin ikiaikainen (jotten sanoisi geneettinen) pelko suvunjatkamisen vaarantumisesta.

Artikkelissa ”Muinaisen Lähi-idän talous” Jason M. Silverman antaa hyvän yleiskuvan alueen talouden suurista linjoista. Heti alussa tuodaan hyvin esiin osasta artikkeleista puuttuvat laajempi konteksti: Lähi-idän muinaiset yhteydet Intian valtameren alueelle. Hyvänä uutena näkökulmana tuodaan esiin kritiikki ns. temppeliparadigmaa kohtaan: muinaisten korkeakulttuurien synnyn taustalla ei kenties olekaan yksinomaan temppelit ja niiden maaomaisuus, vaikkakin temppeleillä oli suuri merkitys taloudelle. Tekstissä tuodaan monipuolisesti esiin luonnonvarojen ja ilmaston merkitys koko talousjärjestelmälle. Tämä osaltaan kompensoi erillisen ympäristöhistoriaa käsittelevän artikkelin puuttumista. Silverman myös kritisoi ansiokkaasta modernin taloustieteen tapaa sivuuttaa uusi Lähi-idän muinaisuuden tutkimus pyrkiessään todistamaan ihmisen taloudellisen toiminnan lainalaisuuksia esimerkiksi uusmarxistisen tai uusinstitutionaalisen viitekehyksen kautta. Hyvänä uutena näkökulmana tuodaan esiin ns. Pierre Bourdieun kenttäteoria.

Raija Mattila kuvaa artikkelissaan ”Kuninkuus, hallinto ja lainkäyttö” suppeasti assyrian ja babylonian hallitsijoita ja korkeita virkamiehiä ja käsittelee lopuksi myös hieman lainkäyttöä. Artikkelista saa perustietoa ja erikoissanastoa, mutta se voi myös olla monelle lukijalle hieman vaikeaselkoinen monine vieraskielisine sanoineen. Toisaalta osalle käsitteistä (esim. maaherra, magnaatti) ei anneta lainkaan alkukielistä vastinetta ja etenkin jälkimmäisen (muutenkin harvinaisen lainasanan) käyttö ihmetyttää. Lakia käsittelevä osio jää tyngäksi. Yksi tunnetuimmista asioista muinaisissa kulttuureissa on juuri Hammurapin laki, jonka lähes kaikki jotakin Kaksoisvirranmaasta tietävät tuntevat, jopa peruskoulun pohjalta. Artikkelissa olisi ollut hyvä avata tätä lakikokoelmaa ja sen taustoja ja kontekstia tarkemmin. Toisaalta, jos tällä lakikokoelmalla on tutkimushistoriallisista syistä ylikorostunut asema, tämän olisi voinut tuoda selkeämmin esiin.

Joanna Töyräänvuoren artikkeli ”Kansallisuus, etnisyys ja muinaiset muuttoliikkeet” tuo teokseen hyvän sosiaalihistoriallisen lisän. On tärkeää, että artikkelissa käsitellään laajasti etnisyyden käsitettä ja siihen liittyviä ongelmia, sekä myös moninaisia muuttamisen syitä ja tapoja. Kenties ajatus siitä, että ihminen sisäsyntyisesti ”nauttii matkanteosta” ja että tämä olisi yksi pääsyistä muuttamiseen olisi vaatinut teoreettisia perusteluja ja ehkä kvantitatiivistakin lähdemateriaalia. Väitteeseen sisältyy toisaalta anakronismin, toisaalta elitismin vaara: kuinka suuri osa muinaisen maailman köyhistä maahanmuuttajista todella lähti matkalle vain reissaamisen riemusta?

Epilogissa ”Muinaisen Lähi-idän tutkimus Suomessa” Rick Bonnie kertoo lähes tarinanomaisesti eräistä varhaisista suomalaisista tutkijoista. Monien kohtalot ovat kiehtovia, ja artikkeli sitoo hyvin Suomen varhaisen tutkimusperinteen yleiseurooppalaiseen kontekstiinsa. Lähestyttäessä nykyaikaa artikkelin tasaisesti edennyt kronologia kuitenkin katkeaa, eikä lukija saa kuulla juuri mitään viimeisten vuosikymmenten tutkimuksesta (etenkään muualla kuin Helsingissä ja muuhun kuin assyrologiaan liittyen). Lähi-idän monia osa-alueita on kuitenkin tutkittu ja tutkitaan myös monessa muussa suomalaisessa yliopistossa ja etenkin Lähi-idän instituutissa, jonka synty ja toiminta olisi kyllä pitänyt tämän nimisessä artikkelissa kuvata. Artikkelin nimen olisikin pitänyt olla esimerkiksi ”Piirteitä Helsingin yliopiston assyrologian oppiaineen historiasta”. Epilogin lopetus, jossa viitataan toisaalta alan orientalistiseen ja kolonialistiseen taustaan toisaalta ”kunniakkaisiin perinteisiin” jättää myös päällimmäiseksi hieman ristiriitaisen tunteen.

Artikkelikokoelmaksi teos on harvinaisen yhtenäinen: kirjan voi lukea lähes monografiana ja se todella antaa varsin laajan kokonaiskuvan aiheestaan. Käsitellyksi tulevat yleisen kronologian sekä tutkimusperinteen lisäksi kirjoitustaito, kirjallisuus & mytologia, uskonto, tiede & taikausko, taide, arkielämä, sukupuoli ja seksuaalisuus, talous, hallinto ja lainkäyttö sekä kansallisuus ja etnisyys. Kenties mukana olisi voinut olla vielä erityiset osuudet ympäristöhistoriasta sekä myös sotahistoriasta, jota kirjan alaotsikko jopa ounasteli.

Ilahduttavaa on kirjan runsas värikuvitus sekä erityisesti lukuisat suoraan lähteistä otetut tekstikatkelmat. Molemmat tuovat mukavaa vaihtelua leipätekstiin sekä historiallista autenttisuutta. Kirjassa on hyvät kartat sisäkansissa, sekä lisäksi myös muita havainnollisia karttoja. Artikkelit ovat sopivan pituisia, ja niiden sisällä teksti on onnistuneesti jaoteltu alalukuihin. Tässä on selkeästi nähtävissä koko kirjaa koskeneen kustannustoimituksen jälki. Kirjan lukemalla saa hyvän yleiskuvan rikkaasta ja monimuotoisesta muinaisten kulttuurien sikermästä, joka ei lainkaan jää kakkoseksi verrattuna esimerkiksi paremmin tunnettuihin Egyptiin, Kreikkaan tai Roomaan. Itse asiassa nämä paremmin tunnetut korkeakulttuurit ovat monessa mielessä Mesopotamian perillisiä, kuten kirja selvästi osoittaa. Kokonaisuudessaan kirja sopii erinomaisesti niin tutkijoille, opettajille kuin laajemmalle sivistyneelle lukijakunnalle.