Teos valistusajan kätilöistä

Teos käsittelee kätilökoulutuksen alkuvaiheita 1700-luvun Ruotsin valtakunnassa. Kirja sisältää uutta tietoa varhaisten kätilöiden elämästä ja samalla myös muiden suomalaisten arjesta, erityisesti synnytyksistä, kuukautisten merkityksestä, seurustelusta ja sukupuolisesta kanssakäymisestä. Kirjoittaja toteaa, että 1700-luvun ammattikätilöiden koulutuksessa ja työnteossa oli jopa joitakin nykyaikaisen profession piirteitä. Vaikka kätilö oli naisena aviomiehen edusmiehisyyden alainen, oli hän kuitenkin kätilön viranhaltijana julkinen vallankäyttäjä. Teos valottaa 1700-luvun elämää ja ajattelutapoja sekä tuo ansiokkaasti esille ensimmäisen koulutetun naisammattilaisen työnkuvaa ja toimintamahdollisuuksia.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. WSOY, 2012. 255 sivua. ISBN 978-951-0-37464-1.

Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen on tutkimustyössään perehtynyt sukupuolihistoriaan, kaupunkien elinkeinohistoriaan ja erityisesti suomalaisen naisyrittäjyyden, naisten palkkatyön ja kaupunkikäsityöläisten historiaan sekä ajallisesti pääasiassa Suomen 1700-luvun historiaan. Onkin luonnollista, että hän on ottanut tutkimusaiheekseen kätilön työn, ensimmäisen naisten koulutusta vaatineen ammatin. Uusimmassa teoksessaan Ujostelemattomat hän osallistuu keskusteluun varhaisten ammattikätilöiden asemasta, työnkuvasta ja elämästä. Teoksen aikarajauksen sanelee kätilöiden koulutuspaikka Tukholma, minne suomalaisnaisten pääsy loppui Suomen tultua liitetyksi Venäjän valtakuntaan. Kirja sisältää uutta tietoa varhaisten kätilöiden elämästä ja samalla myös muiden suomalaisten arjesta, erityisesti synnytyksistä, kuukautisten merkityksestä, seurustelusta ja sukupuolisesta kanssakäymisestä. Mukana on myös kätilöiden perhe-elämä, sillä kätilöoppiin valittiin vain synnyttäneitä naisia.

Monipuolinen lähdeaineisto käsittää ruotsalaiset viranomaisarkistot, kätilöiden kirjoitukset, väestörekisteriasiakirjat, perukirjat ja tuomioistuinten pöytäkirjat. Erityisen tärkeitä ovat Tukholmassa säilytettävät Ruotsin lääkintäkollegion ja Tukholman synnytyssairaalan arkistot kätilömatrikkeleineen.

Kätilökoulutus tuli ajankohtaiseksi Ruotsissa 1700-luvussa pääosin väestöpoliittisista syistä: elävänä syntyneistä kuoli noin 20 % alle vuoden ikäisinä, mutta alueilla, missä vauvoja ei perinteisesti imetetty, saattoi kuolleisuus olla jopa 50 %. Ajateltiin, että ammattimainen synnytysapu ja äidin opastaminen vastasyntyneen vauvan hoidossa laskisi kuolleisuutta. Kätilöitä palkattiin 1700-luvulla pääasiassa kaupunkeihin, maaseudulle heitä alkoi tulla vasta 1800-luvun lopulla.

Naisen tuli kätilön oppiin päästäkseen osata lukea ja kirjoittaa ruotsin kieltä ja hänen tuli olla synnyttänyt. Tämä rajasi kätilöoppilaat käytännössä Suomessa rannikon ruotsinkielisiin käsityöläispiireihin, joissa myös tytöt opetettiin kirjoittamaan. Vaikka lukutaito Suomessa oli yleinen, oli kirjoitustaito paljon harvinaisempi. Näin sisämaan maatalon tyttärille kätilön ura aukeni vasta 1800-luvun loppupuolella jolloin kätilöopetusta alettiin antaa myös suomen kielellä. Kirjan lopun kätilömatrikkelista ilmeneekin, että kätilöt avioituivat kaupunkien käsityöläisten, merimiesten ja sotilaiden kanssa.

Luku- ja kirjoitustaidon lisäksi kätilöoppilaiden tuli olla ”järkevästi ujostelemattomia”, asiallisia, kärsivällisiä ja tarkkoja sekä omata hyvä nimi ja maine. Hyvää ja nopeaa ymmärrystä korostettiin, ja kätilön oli osattava soveltaa luovasti oppimaansa, jotta hän selviäisi äkillisistä ja hankalista synnytyksistä.

Kirjoittaja vertaa kätilön ammattia aikakauden suljettuihin käsityöläisammattikuntiin, joissa salainen ”hiljainen” tieto jaettiin suullisesti mestari-oppipoikamenetelmällä. Kätilön työ oli leimallisesti sekä tietoa että taitoa vaativaa käsityötä, jossa käytännön oppi siirrettiin työn kautta harjoittelemalla. Kätilön koulutukseen sisältyi myös teoreettinen osuus, joka suoritettiin Tukholmassa lääkärien ohjauksessa, jolloin anatomian ja fysiologian luentojen seurattiin lisäksi ruumiinavauksia. Ammattitutkinto ja kätilön vala antoivat kätilölle oikeuden toimia kaupungin virassa, jolloin hänen tehtäviinsä kuului synnytysten hoitamisen lisäksi myös lausuntojen antaminen oikeusviranomaisille esimerkiksi lapsenmurha- tai väkisinmakaamistapauksissa. Kätilöllä oli myös oikeus antaa hätäkaste. Vainio-Korhonen toteaakin, että 1700-luvun ammattikätilöiden koulutuksessa ja työnteossa oli jopa joitakin nykyaikaisen profession piirteitä. Tämä on kirjoittajan mukaan kiinnostavaa, sillä professioita ja työnteon ammatillistumista on aikaisemmin pidetty hyvin miehisenä maailmana. Vaikka kätilö oli naisena aviomiehen edusmiehisyyden alainen, oli hän kuitenkin kätilön viranhaltijana julkinen vallankäyttäjä.

Kätilö oli 1700-luvun kaupungissa arvostettu ammattihenkilö, joka saattoi koota jopa huomattavan omaisuuden työllään. Kirjan matrikkelista ilmenee, että kätilöt saattoivat myös vaihtaa paikkakuntaa ja jopa maatakin, jos työolosuhteet toisaalta tuntuivat houkuttelevammilta. Tässäkin mielessä kätilö oli tyypillinen käsityöläinen, jonka ammatinharjoittaminen ei vaatinut pääomia ja työkaluja saattoi kuljettaa mukanaan.

Kirjoittaja on taitava tarinankertoja, joka maalaa leveällä siveltimellä hyvin valoisan kuvan 1700-luvun kaupunkilaismaailmasta. Edistykseen, järkeen ja tietoon luottava valistusaika sekä taloudellinen nousu etenkin 1700-luvun jälkipuoliskolla loi tulevaisuudenuskoa ja optimismia. Kuvaukset yksittäisten kätilöiden elämänkohtaloista, perheistä ja ammattiurista elävöittävät tekstiä. Kirjassa on hyvinkin yksityiskohtaisia kuvauksia aikakauden synnytyksistä, joissa kätilön lisäksi paikalla oli muitakin henkilöitä synnyttäjää tukemassa, usein myös aviomies. Kirjoittajan mukaan häveliäisyys synnytyksissä oli myöhempien aikojen tuote. Esimerkkinä häveliäisyyden puutteesta ovat julkiset ruumiinavaukset, joiden kuvaaminen tosin tuntuu mielestäni tarpeettoman yksityiskohtaiselta, ehkäpä kirjoittaja tämän avulla haluaa korostaa aikakauden mentaliteettia, jossa julkiset telotuksetkin olivat suurta hupia.

Kätilöiden merkitystä äitiys- ja imeväiskuolleisuuden alentajana 1700-luvulla on vaikeaa arvioida, sillä tilastot ja asiakirjat ovat puutteellisia. Kirjoittaja on pyrkinyt arvioimaan kysymystä joidenkin kaupunkien väestötilastojen perusteella. Jonkinlaista vaikutusta on nähtävissä Pietarsaaressa, missä imeväiskuolleisuus laskee huimasta 60 %:sta tavanomaiseen 30 %:iin kätilön astuttua kaupungissa virkaan.  Kirjoittaja arvelee kehityksen osittain johtuvan kätilön levittämästä rintaruokintavalistuksesta.

Vaikka näen teoksen ansiokkaaksi, ei kritiikiltäkään voi välttyä. Kirjoittajan mukaan aiheesta ei Suomessa ole aikaisemmin kirjoitettu. Kirjallisuusluettelosta puuttuu kuitenkin Sisko-Liisa Hännisen teos Kätilötyön vaiheita vuodelta 1965[1], joka käsittelee ammatin historiaa aina 1960-luvulle saakka, ja jossa on omistettu kolme lukua ruotsinvallan aikaiselle kätilötoimelle. Hänninen keskittyy paljolti siihen, minkälaisia vaikeuksia kätilöt kohtasivat työnsä alkuaikoina, kun koulutettuihin kätilöihin ei vielä ollut totuttu, eli hänen näkemyksensä ei ole yhtä valoisa kuin Vainio-Korhosen.

Vaikka kirjoittaja rajaakin teoksensa 1700-luvulle, jäin kuitenkin kaipaamaan jonkinlaista kurkistusta 1800-luvulle, jolloin kätilöiden sosiaalinen asema suhteellisesti laski, kun naisille alkoi ilmaantua uusia koulutusväyliä, joissa vaatimustaso ja myös palkkataso oli huomattavasti korkeampi, erityisesti sairaanhoidon alueella.

Pienestä kritiikistä huolimatta kirja on miellyttävä lukukokemus, jota voi suositella kaikille aihepiiristä kiinnostuneille. Se valottaa erityisesti 1700-luvun elämää ja ajattelutapoja sekä tuo ansiokkaasti esille ensimmäisen koulutetun naisammattilaisen työnkuvaa ja toimintamahdollisuuksia.

 

[1] Hänninen, Sisko-Liisa: Kätilötyön vaiheita. Otava 1965.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *