Tiedon tiiliskivi varhaisen uuden ajan kulttuurista

Laulut ja kirjoitukset on perusteellinen tietopaketti varhaisen uuden ajan suullisesta ja kirjallisesta kulttuurista Suomessa. Se on riittävän kompakti toimiakseen hakuteoksena, mutta sisältää riittävästi yksityiskohtia ollakseen kiinnostava myös ammattitutkijan näkökulmasta. Teos on tarpeellinen ja kaivattu lisä Suomen varhaista uutta aikaa käsittelevään kirjallisuuteen.

Kallio, Kati, Lehtonen, Tuomas M.S., Timonen, Senni, Järvinen, Irma-Riitta, Leskelä, Ilkka: Laulut ja kirjoitukset. Suullinen ja kirjallinen kulttuuri uuden ajan alun Suomessa. SKS, 2017. 624 sivua. ISBN 978-952-222-860-4.

Arvioitavana oleva teos, Laulut ja kirjoitukset on monitieteinen johdatus, kuten teoksen alaotsikko osuvasti kiteyttää, suulliseen ja kirjalliseen kulttuuriin uuden ajan alun Suomessa. Teoksen kirjoittajat ja siten myös heidän lähestymisensä aiheeseen edustavat useita tieteenaloja, lähinnä historiatiedettä, kirjallisuudentutkimusta, etnologiaa ja uskontotiedettä. Kokonaisuus on kuitenkin yhtenäinen ja monitieteisyys palvelee tehokkaasti yleiskuvan muodostumista.

Aluksi on syytä todeta, että käsillä oleva teos on koottu siten, että arvioijalla, tai lukijalla ylipäätään, on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä osa tekstistä on kenenkin kirjoittajan laatimaa. Sen vuoksi olen tässä päätynyt siihen ratkaisuun, että käsittelen teosta ikään kuin yhtenäisenä monografiana edes pyrkimättä erottamaan eri tekijöiden tekstejä toisistaan. Tekijöiden omakin tavoite lienee ollut kollektiivimonografian aikaansaaminen, joten käsittelen sitä sellaisena.

Löytöjä myös tutkjoille

Yleensä historian yleisesityksiä vaivaa se ongelma, ettei niillä ole mitään annettavaa ammattilaiselle sisällön ollessa vuosikausia vanhojen itsestään selvyyksien niputtamista ilman tulkinnallista otetta ja vailla riittäviä yksityiskohtia. Laulut ja kirjoitukset on ilahduttava poikkeus tästä säännöstä. Vaikka se toki toimiikin yleisenä johdatuksena Suomessa laadittuun ja muistiinpantuun runouteen varhaisella uudella ajalla, liikkuu se riittävällä yksityiskohtien tasolla tarjotakseen myös tutkijalle uusia löytöjä ja ahaa-elämyksiä. Tässä auttaa toki se, että teoksen pituus on reilut viisisataa sivua ja eikä fonttikokokaan ole mitään ”coffee table book” -osastoa.

Yleisesityksellisen luonteen lisäksi kirja on kahdenkin Suomen Akatemian rahoittaman tutkimusprojektin eräänlainen loppuraportti ja siten se sisältää reilusti myös tulkinnallista ainesta ja vanhempien tulkintojen haastamista siellä missä se on tarpeen. Historioitsijana en uskalla oikein ottaa kantaa teoksen kansantieteelliseen tai kirjallisuudentutkimukselliseen antiin, mutta Suomen varhaisen uuden ajan historian osalta esitetyt tulkinnat ovat tasapainoisia ja hyvin perusteltuja.

Kalannin kirkon Pyhä Katariina Aleksandrialainen on kuvattu kalkkimaalauksessa kidutuspyörän kanssa. Pyhälle Olaville omistetussa kirkossa on runsaasti seinämaalauksia, jotka on tehty vuosien 1470–1471 tienoilla. Kuva: P. O. Welin, Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Teoksen kuvitusta.

Erityisen ilahduttavaa on teoksen lähes täydellinen vapautuminen reformaatiota ja sen saavutuksia ylistävästä sekä katolista ajanjaksoa vähättelevästä tai sille suorastaan vihamielisestä diskurssista, jota toisinaan tapaa ajanjaksoa käsittelevässä suomalaisessa, etenkin vanhemmassa, tutkimuksessa. Teoksessa otetaan hyvin huomioon uudemman tutkimuksen tuomat nyanssit katolisen ajan kirjallisesta kulttuurista ja erityisesti katolisuuden ja kansankielen suhteesta.

Tekijät mainitsevat uudemman saarnatutkimuksen tulokset kansankielen käytöstä saarnoissa ja spekuloivatpa jopa mahdollisuudella, että jo katoliseen messuun – ainakin tärkeimpinä juhlapäivinä – olisi sisältynyt kansankielisiä lauluja (ss. 327-28). Samoin tuodaan esille, ettei reformaatio merkinnyt latinankielisen liturgisen kulttuurin katkeamista, vaan latinankieliset laulut olivat mahdollisia vielä pitkään reformaatiokaudella.

Teoksen ajatuksella luettuaan oppineinkin lukija varmasti kokee saaneensa paljon lisää tietoa varhaisen uuden ajan suomalaisesta tai Suomessa paikalliseen käyttöön mukautetusta kirjallisesta kulttuurista. Erityisesti koulusivistyksen pohjalta toimiville lukijoille on hyödyksi oppia, että erityiselle jalustalle nostetun Mikael Agricolan lisäksi 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa operoi muitakin lahjakkaita suomenkielisen kirjallisuuden tuottajia, kuten Paulus Juusten, Hemminki Maskulainen, Jacobus Finno tai Erik Sorolainen. Nämä ja monet muut nimet ovat kauan aikaa sitten pudonneet koulujen  OPS:n perusteiden laatijoiden verkkojen läpi ”tarpeettomana nippelitietona” tai vielä pahempaa, suorastaan sivistyksenä, jota sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen ja konsultti-business-ajattelun aikana ei lukiolaisten ole tarpeen tuntea – osaamisesta puhumattakaan.

Teos muodostaa todellisen aarreaitan, josta lukija voi oman mielenkiintonsa sanelemalla tavalla poimia lähes loppumattomasti tiedonjyviä. Historioitsija minulle erityisen kiintoisa oli pyhää Annaa, pyhää

Tapania ja pyhää Katariina Aleksandrialaista sekä neitsyt Marian roolia suomalaisessa kansanrunoudessa käsittelevät pääluvut. Ne sisältävät huomattavan paljon tekstiesimerkkejä, jotka on huolellisesti kontekstoitu sekä katolisten esikuviensa että Itämeren alueen kansanuskomusten osalta. Lopputuloksena kuulija ymmärtää konkreettisesti, kuinka kansanrunot edustavat eklektistä kulttuuria, jossa vapaasti yhdistellään pakanallisia myyttejä ja keskiaikaista pyhimyskulttia. Lukija saa myös historiallisen käsityksen siitä, miten näitä runoja ja loitsuja konkreettisesti käytettiin varhaisen uuden ajan kontekstissa ja kuinka ne kehittyivät alkuperäisestä muodostaan siihen muotoon jossa ne – usein varsin myöhään – on muistiin merkitty.

Teos sisältää myös arvokasta tietoa katolisen tradition ja kulttuurin jatkumisesta reformaation jälkeisessä Turun hiippakunnassa. Esimerkiksi 1600-luvun alun pappismiestä ja antikviteettien keräilijää Martinus Aschaneusta käsittelevässä jaksossa on siteerattu (s. 452) äärimmäinen tekstipätkä, jossa kuvataan pyhän Henrikin haudalla Nousiaisissa Aschaniuksen omana aikana jatkuvaa pyhimyskulttia. Aschanius tosin käyttää tästä rahvaan harrastuksesta vähemmän mairittelevaa termiä afguderij:

Kuvakaappaus Laulut ja kirjoitukset teoksesta

Kun teokseen vielä sisältyy erittäin perusteellinen kirjallisuus- ja lähdeluettelo sekä hyvin toimitettu nimi- ja paikannimi-indeksi, on lukijalla käsissään perusteellinen käsikirja, josta kiinnostuneemmat harrastajalukijat tai opinnäytteiden tekijät ja tutkijat pääsevät helposti eteenpäin.

Ulkomaalaisten lukijoiden iloksi teokseen on sisällytetty vielä ilahduttavan perusteellinen englanninkielinen tiivistelmä. Jos toimitustyöstä etsimällä etsii valittamisen aihetta, olisi asiasanahakemisto ollut paikallaan. Satunnaiselle lukijalle, joka etsii tietoa jostakin teoksen teemaa sivuavasta asiasta, koko tiedon tiiliskiven läpi kahlaaminen pelkkien otsikoiden avulla on aikaa vievä projekti. Tätä arviota laadittaessa SKS on saattanut tämän arvoteoksen digitoituna versiona avoimesti saataville.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *