Tiedustelupäällikön puolison muistoja

Flóra Bartha Paasonen – vaiettu tarina on Suomessa Mannerheimin tiedustelupäällikkönä tunnetun Aladár Paasosen puolison Flóra Paasosen haastatteluihin perustuva muistelukirja. Kirjan teema, nuoren kielitaitoisen unkarilaisnaisen avioliitto pari vuosikymmentä vanhemman suomalais-unkarilaisen upseerin kanssa, joka kohoaa maansa sotilashierarkiassa varsin korkealle ja päätyy toisen maailmansodan jälkeen pakenemaan kotimaastaan, on kiehtova. Valitettavasti teoksen tekijän kyky pitää kaikki langat käsissään ja työstää saamaansa materiaalia ei ole ollut paras mahdollinen, ja kirja on lopulta hieman tilkkutäkkimäinen kertomus erään perheen kohtaloista.

Parikka Altenstedt, Johanna: Flóra Bartha Paasonen - vaiettu tarina. Docendo, 2013. 266 sivua. ISBN 978-952-291-010-3.

Johanna Parikka Altenstedt kertoo kirjansa Flóra Bartha Paasonen – vaiettu tarina alussa, että teoksen lähtökohtana oli Flóra Bartha Paasosen yhteydenotto vuonna 2012. Flóra Paasonen oli tyytymätön kahteen Suomessa julkaistuun elämäkertaan puolisostaan Aladár Paasosesta (Martti Turtola: Mannerheimin ristiriitainen upseeri. Eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta, 2012  ja Petri Nevalainen: Marskin tiedustelija. Eversti Aladár Paasosen tarina, 2012) ja halusi tuoda esiin totuuden monesta väärinkäsitetystä asiasta. Tätä Paasosen toivetta Parikka Altenstedt on mitä ilmeisimmin noudattanut, mikä johtaa ehkä hieman yksipuoliseen tulkintaan menneisyydestä, mutta antaa ainakin vilauksen myös siitä vahvasta persoonasta, joka Flóra Paasonen on eittämättä ollut.

Teos on muodollisesti kertomus jatkosodan aikana Suomen tiedustelupäällikkönä toimineen Aldár Paasosen (1898-1974) puolisosta, unkarilaissyntyisestä Flóra Barthasta (1918-2013), mutta tosiasiassa se on Flóra Bartha Paasosen kanssa käytyihin keskusteluihin perustuva muistelukirja Aladár Paasosesta ja siinä sivussa myös Paasosen vaimosta ja lapsista. Aladár Paasosen persoona ja elämä on herättänyt paljon mielenkiintoa Suomessa, sillä hän oli suomalaisen kielitieteilijän Heikki Paasosen ja hänen unkarilaisen puolisonsa Mariska Paskay de Palásthin vanhin lapsi, joka päätyi sotilasuralle osallistuttuaan ensin sisällissotaan valkoisten puolella ja siirryttyään sen jälkeen opiskelemaan Fahrjunkerschulen kautta Suomen kadettikouluun sen ensimmäisellä vuosikurssilla 1919-1920. Vuonna 1921 Paasonen siirtyi Ranskaan, jossa opiskeli maasotakoulussa École Spéciale Militairessa ja myöhemmin sotakorkeakoulussa, École Supérieure de Guerressa, ja palasi Suomeen 1924. Paasonen yleni nopeasti sotilasurallaan, mutta hän toimi myös osin diplomaattisissa tehtävissä mm. sotilasasiamiehenä Moskovassa ja Berliinissä 1930-luvulla. Presidentti Kallion adjutantiksi hänet valittiin 1937 ja seuraavan vuoden lopulla hän avioitui Flóra Barthan kanssa varsin lyhyen seurustelujakson jälkeen. Parikka Altenstedtin kirja kuvaa Flóran viattomana, mutta kielitaitoisena unkarittarena, eläinlääkärin tyttärenä, jolle avioliitto kaksikymmentä vuotta vanhemman upseerin ja presidentin adjutantin kanssa oli niin romanttinen kuin myös järkevä vaihtoehto.

image

Kuva: Presidentti Ryti ja eversti Paasonen 1941. SA-kuva

Suomessa kiinnostus Paasoseen on liittynyt ennen muuta hänen toimintaansa ennen talvisotaa neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa, sota-aikana päämajan tiedustelupäällikkönä ja Stella Polaris -operaatioon sekä sen jälkimaininkeihin. Lisäksi Paasonen toimi Suomen neuvottelijana Kansainliitossa talvisodan jo sytyttyä ja hankki aseita ja muita varusteita Ranskasta. Parikka Altenstedt on julkaissut teoksessaan mm. diplomaattisia salasähkeitä, joita Paasonen oli säilyttänyt liittyen näihin neuvotteluihin, mutta esim. listat ”ostoksista”, joita Paasonen teki ja joiden pitäisi s. 74 mukaan löytyä ”tämän kirjan lopusta” eivät ole siellä. Muutenkin teosta vaivaa viimeistelemättömyys. Parikka Altenstedtin tyyliin kuuluu käyttää käsiinsä samaa alkuperäismateriaalia, pääasiassa kirjeitä, julkaisemalla ne alkuperäisinä tai käännöksinä tekstin seassa ja välillä esimerkiksi kirjeiden päiväykset ovat selvästi väärin, mikä hämärtää tarinan kulkua.

image

Kuva:, Tuulikki, Henry, Aládar, Aino ja Flóra Paasonen.Flora Paasosen ja Johanna Altenstedtin arkisto

Sota vei perhettä erilleen

Pyrkimys kuljettaa rinnakkain sekä Aladárin että Flóran tarinaa, johtaa teoksessa osin outoihin ratkaisuihin ja vaikeuttaa lukijan mahdollisuuksia hahmottaa kokonaisuutta. On ymmärrettävää, että perheen kannalta ensimmäisen lapsen syntymä oli tärkeä asia ja että se sattui samaan aikaan kuin Suomen talvisota. Silti se, että pääluvun ”Ensimmäinen lapsi” alla käsitellään aluksi Aladárin toimintaa Kansainliitossa ja Ranskassa, tuntuu lukijasta hieman omalaatuiselta. On toki hyvä ajatus osoittaa, että Aladár Paasonen oli perheellinen mies, jonka elämään kuului muutakin kuin vain työ, mutta lopputulos on valitettavan sekava ja vaatii lukijalta ennakkotietoja niin Paasosesta kuin laajemmin historiallisesta tilanteesta.

Paasosten tuoreesta perhe-elämästä ei muodostunut erityisen vakaata, siitä piti huolen toinen maailmansota. Aladár Paasonen sukkuloi omien tehtäviensä takia koko sodan ajan eri puolilla Eurooppaa, joskin työ tiedustelupäällikkönä liittyi ensi sijassa Mikkelin päämajaan. Samaan aikaan muu perhe (Flóra ja vuosina 1940, 1941 ja 1943 syntyneet lapset) oli välillä Unkarissa ja välillä Ruotsissa erilaisissa kokoonpanoissa. Äiti ja lapset asuivat usein erillään Flóran pyrkiessä hankkimaan toimeentuloa perheelleen ompelijana ja sokerileipurina ja esimerkiksi keskimmäinen lapsista oli Unkarissa isovanhempien hoivissa aina kevääseen 1944 saakka. Yhteyttä Aladáriin pidettiin kirjeitse, ja teokseen on liitetty lukuisia Paasosen puolisolleen Ruotsiin lähettämiä viestejä. Nämä jaksot, joissa keskitytään selkeämmin Flóraan kertovat hyvin erilaisista suhdeverkostoista, joiden avulla naiset selviytyivät vaikeissakin olosuhteissa, mutta myös siitä että Paasosen korkea asema Suomessa ei taannut hänen perheelleen helppoja oloja Ruotsissa.

Niukasti tiedustelutoiminnasta

Jatkosodan jälkimaininkeihin ja Stella Polarikseen liittyen kirja on suhteellisen vähäsanainen. Selväksi tulee, että yksi oikaistavista asioista on, että Aladár Paasonen ei hyötynyt henkilökohtaisesti tiedusteluaineiston siirtämisestä Ruotsiin. Tämä lienee asia, jonka jättämisestä auki esimerkiksi Nevalaisen kirjassa Flóra Paasonen on pahastunut, vaikka kyseistä teosta on myös tehty Paasosen perheen avustuksella. Petri Nevalaisen kirjoittamassa elämäkerrassa on paljon samoja tarinoita kuin Parikka Altenstedtin kirjassa ja niitä on Nevalaiselle välittänyt Paasosten vanhin lapsi Henry Paasonen.

Myös Paasosen myöhemmät vaiheet ensin Ranskan ja sittemmin Yhdysvaltojen tiedustelutoiminnan palkkalistoilla jäävät lyhyiksi maininnoiksi Parikka Altenstedtin teoksessa, mikä on harmi, sillä näistä moni teoksen lukija kenties olisi odottanut saavansa enemmän tietoa Paasosen puolison välityksellä. Toisaalta tiedustelutyö on luonteeltaan salaista ja vuosikymmeniä alalla toiminut Paasonen oli varmasti sisäistänyt alan vaatimukset.  Myös Flóra Paasosen Yhdysvalloissa itselleen rakentama ura puolison sairastuttua käsitellään varsin kursorisesti, vaikka samalla vihjataan sen mielenkiintoisuuteen ja Flóran ainutlaatuisuuteen.

Myös uutta tietoa Aladár Paasosesta

Runsaasti tilaa sen sijaan uhrataan Paasosen toiminnalle Mannerheimin elämäkerran kirjoittajana ja myöhemmälle kirjeenvaihdolle Eva Mannerheimin kanssa. Kenties puolustukseksi tälle käy se, että perheen mukaan aika Sveitsissä oli heille erityisen onnellista. Henkilökohtaisesti pidin myös kiinnostavana, että vaikka Parikka Altenstedt ei suhtaudu informaatiolähteisiinsä kriittisesti, hän tuo esiin puolia, jotka ovat Paasosesta jääneet aiemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Näitä ovat perhe-elämän ja harrastusten lisäksi hänen suhteensa Unkariin ja kansainväliset kontaktinsa ja myös ajatukset suhteessa Saksan juutalaispolitiikkaan.

Aladár Paasonen saneli ennen kuolemaansa omat muistelmansa, jotka julkaistiin 1974. Tämän lisäksi perheen nuorin tytär, Aino Paasonen, kirjoitti perhettään käsittelevän teoksen Äänettömyyden toinen puoli, 1989. Paasosten perheestä on toisin sanoen suuri osa halunnut kertoa tarinansa, mutta valitettavasti monissa asioissa on vain sana sanaa vasten, ei varsinaisia todisteita. Flóra Paasosta ovat vaivanneet ainakin väitteet, joiden mukaan Paasonen olisi saanut Suomesta eläkettä, sekä hänen mukaansa M. K. Stewenin kritiikitön käyttö lähteenä Paasosen motiiveista. Parikka Altenstedt ilmoittaa ”siviilissä naisena” uskovansa enemmän Flóra Paasosen sanaa (viimeksi mainitussa asian suhteen), mutta heittää pallon eteenpäin tuleville tutkijoille. Tämä on tavallaan valitettavaa, sillä Parikka Altenstedtilla olisi ollut mahdollisuus tehdä työ myös itse. Toisaalta hän olisi voinut keskittyä myös Flóra Paasosen elämään, joka nyt jää pahasti miehensä varjoon ja Flóra itse pääasiassa aikalaistodistajaksi. Tämä on harmi, sillä Flóra Paasonen eittämättä oli nainen, joka olisi ansainnut omankin elämäkerran.

image

Kuva: Flora ja Aládar Paasonen Yhdysvalloissa vähän ennen Aládarin kuolemaa vuonna 1974

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *