Tietokirja kotimaisesta äärioikeistosta

Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kirjoittama Äärioikeisto Suomessa on nuorten vasemmistolaisten katsaus vuosituhannen vaihteen jälkeen Suomessa virinneeseen moninaiseen ja sirpaloituneeseen äärioikeistolaiseen toimintaan. Into-kustantamon julkaisema teos esittelee lukijalleen muun muassa Suomen Sisun, Kansallisen Vastarinnan, Mustan Sydämen ja Finnish Defence League -liikkeen. Teos pyrkii myös arvioimaan oman aikamme moninaisen oikeistoradikalismin kanavoitumista puoluepolitiikkaan. Kirja tarjoaa kiintoisan kartoituksen tämän vuosituhannen suomalaisten poliittisten alakulttuurien erään laidan historiasta.

Andersson, Li; Brunila, Mikael; Koivulaakso, Dan: Äärioikeisto Suomessa; vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Into Kustannus Oy, 2012. 336 sivua. ISBN 978-952-264-180-9.

Keskustelu äärioikeistolaisesta toiminnasta on lisääntynyt Suomessa tasaisesti Norjan kesän 2011 joukkomurhan jälkeen. Arviointi on saanut vauhtia myös eurooppalaisen äärioikeiston, kuten kreikkalaisen ”Kultaisen Sarastuksen”, saavutettua poliittista valtaa talouskriisin seurauksena. Vuosi sitten kotimaiset tiedotusvälineet jättivät uuden äärioikeiston varsinaisen aatemaailman kommentoinnin tosin vielä paljolti sikseen, ja sen sijaan toimittajat päättivät juuttua keskusteluun ”vihapuheesta”. Aatteet sanojen takana jäivät huomiotta. Sittemmin asiaa on lähestytty punnitummin tietokirjallisuudessa. Eräänlaista päänavausta edusti journalisti Marianne Lydénin teos Jag är inte rasist; jag vill bara ha främlingsfientliga röster, joka käsitteli ”maahanmuuttokritiikiksi” verhoutuneen muslimivastaisen muukalaispelon kotiutumista suomalaiseen politiikantekoon. Samoja teemoja lähestyivät myös Suomi, terrorismi ja Supo –teoksen ääriliikkeitä käsitelleet artikkelit. Mikael Brunilan, Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson tuore, Into-kustantamon julkaisema teos Äärioikeisto Suomessa on ensimmäinen varsinainen yritys laajaan kokonaisesitykseen kotimaisesta äärikansallisesta, oikeistoradikaalista ja muukalaisvihamielisestä toiminnasta. Kirjan rajaus ulottuu kunnianhimoisesti verkkomaailmasta ja kaduilta valtavirran puoluepolitiikkaan.

Into on tunnettu vasemmistolaisten tietokirjain ja pamflettien julkaisijana, ja myös kirjoittajilla on poliittinen taustansa paapuurin puolella. Turun kaupunginvaltuustoon tämän syksyn vaaleissa kohonnut Andersson on Vasemmistonuorten puheenjohtaja; Koivulaakso hänen edeltäjänsä; ja Brunila puolestaan vapaa toimittaja. Kirjoittajien vasemmistolaisuuden voi toisinaan havaita sekä rivien väleistä että itse riveiltä. Etupäässä tämä ilmenee marxilaisesta yhteiskuntatutkimuksesta otettujen käsitteiden viljelyssä, joista tyyppiesimerkki on teoksen alaotsikossa mainittu tapa käsitellä äärioikeistolaisuutta ”metapoliittisena” toimintana. Lähestymistapa on tosin sikäli perusteltu, sillä – kuten kirjan alkuluvussa tuodaan julki – eurooppalainen äärioikeisto on osin uusinut aatepohjaansa ottamalla maanosamme vasemmistolta mallia yhteisöllisyyden ja ”kulttuurihegemonian” tavoittelussa. Lienee kuitenkin aiheellista kysyä, missä määrin Suomessa on ollut kyse tietoisesta politiikasta ja missä määrin vain ulkomailta jäljennetyn propagandan toistelemisesta.

Kirjoittajakolmikon poliittinen katsantokanta näkyy myös johdantoon ja loppulukuun sisältyvissä muutamissa viittauksissa vanhempaan historiaan ja nykyhetkeen, sekä vaikkapa Henrik Arnstadin kutsumisessa ”historioitsijaksi”. Kokonaisuutena voi silti todeta, että tekijäin poliittisuus ei olennaisesti heikennä teoksen keskeisten lukujen tietoarvoa. Ansiona voi jopa mainita teoksen irtautumisen menneistä ”vulgäärimarxilaisista” tulkinnoista ja pyrkimyksen tarkastella äärioikeistoa sen omista lähtökohdista käsin. Vaikka kirjoittajat lähestyvät aihettaan silti politisoituneista lähtökohdista, ei keskeisissä luvuissa ole juuri havaittavissa kompromisseja asiasisällön suhteen.

Teos alkaa kuvauksella eurooppalaisen sotienjälkeisen äärioikeiston ja uusoikeiston (nouvelle droite) historiasta, joka toimii johdantona varsinaiseen aiheeseen, eli suomalaiseen äärioikeistolaiseen liikehdintään. Kirjan parasta antia ovat kolmas, neljäs ja viides luku, joissa tehdään huolellinen kartoitus suomalaisesta äärikansallisesta toiminnasta vuosituhannen vaihteen aikana. Painotuotteet, verkkojulkaisut, keskustelupalstat ja niiden pohjalta syntyneet yhdistykset, kuten Suomen Sisu, on kuvattu perinpohjaisesti kolmannessa luvussa. Teoksen tietoarvo on näiltä osin hyvä. Aihe sellaisenaan olisi paljolti kuriositeetti, ellei kyseessä olisi osin valtavirtapolitiikkaan rantautunut ilmiö. Suomen Sisun piirissä muovautunut ”maahanmuuttokriittiseksi” kutsuttu islam-kammoinen, osin rasismin ja äärioikeistolaisten teemojen kanssa liehitellyt alakulttuuri kanavoitui sittemmin politiikkaan Perussuomalaisen puolueen kaupunkisiiven välityksellä. Teoksessa esitellyt tämän kehityskulun keskeiset hahmot ovat nykyinen Espoon kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtinen ja kansanedustajaksi Helsingistä kohonnut Jussi Halla-aho.

Sisulaisten taustoja ja aatemaailmaa kuvatessaan teos on sujuvimmillaan sekä sisältönsä että tyylinsä puolesta. Kovin montaa väitettä ei ole esitetty, joita ei olisi toteen näytetty ja lähdeviittein tuettu, yleensä vieläpä henkilöiden omien kirjoitusten tai lausumien perusteella. Hämärät aihealueet ja mutkikkaat henkilösuhteet omituisine persoonallisuuksineen on onnistuttu esittelemään jäsennellysti. Kotimaisen 2000-luvun ”kansallismielisen” alakulttuurin muovautuminen Sisun piirissä sekä Suomessa viljelty retoriikka on sidottu myös kansainväliseen viitekehykseensä perinpohjaisesti. Mukana ovat niin Lahtisen vierailu Front National -puolueen marssilla Ranskassa, amerikkalaiselta Pioneer Fund -säätiöltä ammennettu ”roturealismi” sekä Gates of Vienna -blogista omaksutut islaminuskoon liittyvät kauhukuvat. Ristiriita äärioikeistolaisen alakulttuurin teennäisen suomalaiskansallisena esiintymisen ja vierasmaalaisista propagandatehtaista omaksuttujen opinkappaleiden välillä tulee hyvin julki.

Suomen Sisua käsittelevien kappaleiden osalta teosta voinee arvostella aiheensa hienoisesta jalustalle nostamisesta. Kirjoittajat asettavat Sisun viljelemät äärikansalliset näkemykset ja näiden pohjalta syntyneen omalaatuisen alakulttuurin kiitettävästi asiayhteyksiinsä, mutta otaksuma Sisun harjoittamasta harkitusta ja järjestelmällisestä ”metapoliittisesta strategiasta” luo yhdistyksestä paikoin kenties turhan jylhän kuvan. Käsitys Sisun tarkasta strategiasta toki saa vahvistusta kirjan lainaamista Teemu Lahtisen haastattelussa antamista lausunnoista. Sisun entisen johtajan kommenttien punnitsemisessa olisi lujempi lähdekritiikki ollut kuitenkin paikallaan. Vaikutelmaksi nimittäin jää, että Lahtinen on mielihyvin halunnut haastattelussa esiintyä suunnitelmallisesti toimineen ja menestyksekkään ”kansallismielisen kansanliikkeen” isänä. Tämä on toki ymmärrettävää; kukapa nyt viitsisi vain julkisesti tunnustaa nousseensa politiikkaan vetämällä äärioikeistolaista keskustelukerhoa, jonka eräille jäsenille sattui sittemmin käymään onnenkantamoinen?

Sisun toiminnassa ja Halla-ahon kirjoituksissa ilmennyt islam-vastaisuus ja ”vastajihadismi” ovat saaneet tarkemman käsittelynsä neljännessä luvussa. Tarkastelua voinee pitää onnistuneena, vaikkakin ilmeisesti Koivulaakson kirjoittama kuvaus mielenosoituksista Aarhusin ”vastajihad” -kokouksessa tihkuu liiaksi tahatonta vasemmistoromanttista paatosta. Länsimaisen kulttuurin suojelijoina islamin uhkaa vastaan esiintyvä Defence League -liike, jonka ihailijoihin myös joukkomurhaaja Anders Behring Breivik lukeutui, on esitelty tyydyttävästi. Viimeaikaisten tapahtumien, kuten EDL:n (English Defence League) perustajan Tommy Robinsonin pidätysten myötä kirja on tosin näiltä osin jo ilmestyessään hieman vanhentunut. Pohjoismaissa syntyneet vastaavat yhteisöt, kuten Tampereella tutuksi tullut kotimainen FDL (Finnish Defence League) ovat enemmänkin vain harmittomia hupsuja, mistä todistukseksi käy teokseen liitetty liikkeen edustajan ”James Gonzon” vuolas ja sekava haastattelu. Kuvaillessaan FDL:n yllättävää saapumista Tampereen viimekesäiseen Pride-kulkueeseen teos jättää mainitsematta kapakkaterassilla tapahtuneen surkuhupaisan uhmatilanteen liikkeen edustajien ja näitä ahdistelleiden sikäläisten ilkeiden anarkistien kanssa. Tämä on harmi, sillä tapaus olisi osoittanut konkreettisesti, millaisia farsseja ääriainesten katukohtaamiset tässä maassa naurettavimmillaan ovat.

Viimeksi kunnallisvaalien aikana Tampereella rettelöinyttä Kansallista Vastarintaa ja suorasukaisempaa katutason avointa uusnatsitoimintaa on ruodittu viidennessä luvussa. Siinä, missä Sisu on esiintynyt hienostuneiden oikeistoradikaalien ja muukalaiskammoisten älykköjen herrainklubina ja FDL puolestaan hassahtaneena muslimivastaisena teatteriseurueena, on Vastarinta aidosti väkivaltaisia taipumuksia osoittanut äärioikeistoryhmä. Kaasuiskuista ja katurettelöistä tunnettu järjestö on laajentanut parin vuoden aikana nopeasti toimintaansa kautta maan ja omaa kansainvälisiä yhteyksiä. Aiheen käsittely on paikallaan, ja kirja ajaa tässä asiansa vähintäänkin kohtalaisesti. Vastarinta ja samassa luvussa käsitelty Musta Sydän eroavat edellä mainituista liikkeistä tunnustuksellisesti natsismia ihannoivina fasistisina yhteisöinä. Osin toisistaan poikkeavien liikkeiden käsittely samassa teoksessa saa selityksensä kirjoittajien näkemyksessä äärioikeiston sirpaloitumisesta ”pluraaliksi oikeistoksi”. Kieltämättä kuvatut sinänsä erilaiset liikkeet ovat versoneet samassa poliittisessa ilmapiirissä ja hyödyntävät usein samanlaista retoriikkaa, joten yhteisen kattokäsitteen soveltamista voi pitää perusteltuna.

Ehdottomasti heikoimmillaan on teos kuudennessa ja viimeisessä luvussaan, jossa kuvataan Perussuomalaisten poliittista toimintaa ja etsiskellään puolueen linjauksista osoituksia Sisun ja uuden radikaalin oikeistopopulismin vaikutuksista. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisia linjauksia käsittelevä kappale onnistuu tässä vielä suurin piirtein. Kuten teos mainitsee, Perussuomalainen puolue päätyi silti lopulta hylkäämään sisulaisten ehdokkaiden ”nuivan manifestin” käytännössä kaikki räikeimmät maahanmuuttopoliittiset ehdotukset, joten tapahtumaa on vaikea pitää selvänä halla-aholaisten arvovaltavoittona. Perussuomalaisten talouspolitiikkaa ja EU-politiikkaa käsittelevät kappaleet ovat ylimalkaisesti kirjoitettuja, ja kirjan teeman kannalta niiden tarpeellisuus on kyseenalainen. Näiltä osin kirja taantuu kehnotasoiseksi ja paikoin tympäiseväksi puoluepoliittiseksi pamfletiksi.

Loppuarvio, että ”Perussuomalaisten suurin saavutus on suomalaisen politiikan ja poliittisen ilmapiirin oikeistolaistaminen” kaipaisi sekin selkeämpiä perusteluja. Protestipuolueen menestyksen myötä ovat esimerkiksi SDP ja Keskusta päinvastoin enemmänkin palanneet aatteellisille juurilleen. Kirja ei myöskään huomioi suurten poliittisten puolueiden edustajien, kuten Paavo Lipposen ja Mari Kiviniemen, esittämiä jyrkän tuomitsevia kannanottoja Perussuomalaisten keskuuteen pesiytyneitä ääriaineksia kohtaan. Tämä luo puolueesta ja sen äärilaidasta kuvan suurempina mielipidevaikuttajina kuin mitä ne tosiasiassa ovatkaan.

Yleisesti ottaen teos on lukemisen arvoinen, ja keskeisten lukujensa osalta kyseessä on kelpo tietokirja. Lähdeluettelo summaa tyydyttävästi sekä mediaa, tutkimusta että alkuperäislähteitä. Kustannustoimittajalle voi osoittaa moitteita kieliasun hätäisestä oikolukemisesta, minkä seurauksena esimerkiksi omistusliite on jäänyt toisinaan ärsyttävästi pois ja kerrontaan muutamia puhekielisiä ilmaisuja. Henkilöhakemisto olisi myös ollut toivottava. Muuten teos on helppolukuinen ja viihdyttävä, siitäkin huolimatta että teksti on ladattu aika ajoin varsin tiheästi pienillä yksityiskohdilla ja politiikan tutkimuksen käsitteistöllä. Vaikka teos käsittelee Perussuomalaista puoluetta loppuluvussaan toispuoleisesti ja kehnosti, voi kirjaa hyvinkin suositella luettavaksi kaikille, joita kiinnostaa eräiden puolueessa vaikuttavien henkilöiden poliittinen taustahistoria. Samalla myös puolueen kohtaamat haasteet ja muutamat viime vuosien poliittista kohua aiheuttaneet tapaukset tulevat ymmärrettävämmiksi. Kotimaisten äärioikeistolaisten alakulttuurien kuvauksen osalta on teos puolestaan aihetta käsitelleistä tietokirjoista toistaiseksi onnistunein.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *