Tiiliskivi Pohjois-Suomen siirtolaisuushistoriaa

Risto Vilmusenahon Oulun yliopistossa huhtikuussa 2001 tarkastettu väitöskirja liittyy Suomessa 1960-luvulta lähtien harjoitettuun varsin elinvoimaiseen kaukosiirtolaisuuden historian tutkimukseen, johon pohjoismaalaiset tutkijat ovat eurooppalaisittain arvioituina antaneet merkittävän panoksen mm. siksi, että historiallisen demografialle olennainen tilasto pohjainen tutkimusaineisto on Pohjolassa käyttökelpoista. Lähinnä Turun yliopiston yleisessä historiassa toteutetun tutkimustyön tuloksena aihepiiristä on ilmestynyt jo ennen Vilmusenahon työtä yksitoista väitöskirja. Aiemman tutkimuksen suuresta määrästä huolimatta voi kuitenkin syystä sanoa, että Vilmusenahon väitöskirjalla on ollut täytettävänään merkittävä aukko suomalaisessa siirtolaisuustutkimuksessa.

Vilmusenaho, Risto: Siikajokilaakson siirtolaisuus vuosina 1850-1914. Talous- ja sosiaalihistoriallinen tutkimus Kestilän, Paavolan, Piippolan, Pulkkilan, Pyhännän, Rantsilan, Revonlahden ja Siikajoen kuntien maastamuutosta 1850-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan.. Oulun yliopisto, 2001. 445 +1 sivua. ISBN 952-91-3145-3.

Risto Vilmusenahon Oulun yliopistossa huhtikuussa 2001 tarkastettu väitöskirja liittyy Suomessa 1960-luvulta lähtien harjoitettuun varsin elinvoimaiseen kaukosiirtolaisuuden historian tutkimukseen, johon pohjoismaalaiset tutkijat ovat eurooppalaisittain arvioituina antaneet merkittävän panoksen mm. siksi, että historiallisen demografialle olennainen tilasto pohjainen tutkimusaineisto on Pohjolassa käyttökelpoista. Lähinnä Turun yliopiston yleisessä historiassa toteutetun tutkimustyön tuloksena aihepiiristä on ilmestynyt jo ennen Vilmusenahon työtä yksitoista väitöskirja.

Aiemman tutkimuksen suuresta määrästä huolimatta voi kuitenkin syystä sanoa, että Vilmusenahon väitöskirjalla on ollut täytettävänään merkittävä aukko suomalaisessa siirtolaisuustutkimuksessa. Anna-Leena Toivosen Etelä-Pohjanmaan valtamerentakaista siirtolaisuutta vuosina 1867-1930 käsitellyttä väitöskirjaa (1963) sekä Eija Kettunen-Hujasen Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun vuosien 1918-1930 Kanadan-siirtolaisuutta käsitellyttä väitöskirjaa (2000) lukuun ottamatta kaikille tähän mennessä laadituille väitöskirjoille on ollut ominaista valtakunnallinen näkökulma. Suppeammissakaan siirtolaistutkimuksissa maakuntaa pienempien alueiden siirtolaisuutta ei ole tutkittu kovin paljon, ei etenkään Pohjois-Suomen osalta. Paitsi aiemmasta poikkeavaa lähtöaluekokonaisuutta Vilmusenahon tutkimus edustaa myös uutta maantieteellistä aluevaltausta, Pohjois-Pohjanmaan siirtolaisuuden tutkimusta. Vaikka Pohjois-Pohjanmaa näyttelikin keskeistä osaa Amerikan siirtolaisuuden varhaiskaudella, se on siitä huolimatta jäänyt tähän mennessä varsin vähälle huomiolle.

Tutkimuksen keskittäminen yhteen jokilaaksoon – kahdeksaan kuntaan ja seurakuntaan – on tehnyt mahdolliseksi hyödyntää työssä sellaista lähdemateriaalia, jonka laajamittainen käyttö on ollut aiemmissa valtakunnallisesti suuntautuneissa siirtolaisuustutkimuksissa työekonomisesti mahdotonta tai siihen on turvauduttu vain rajoitetusti. Suppeaksi rajattu tutkimusalue on etu, jota Vilmusenahon voi sanoa käyttäneen todella täysimittaisesti hyväkseen. Hän on koonnut työtään varten kunnioitettavan määrän erilaista lähdeaineistoa, mm. sellaista paikallisviranomaisten aineistoa, jota aiemmissa siirtolaisuustutkimuksissa ei ole juurikaan käytetty. Tutkimuksen empiiriseen pohjaan ei ole mitään huomautettavaa, voi uskoa, että Vilmusenaho on kerännyt Siikajokilaakson siirtolaisuuden lähtöalueelta löytyvän lähdemateriaalin niin perinpohjaisesti kuin se on suinkin ollut mahdollista.

Kirjoittajan aiheenhallinta on moitteetonta, mikä tulee hyvin näkyviin aineiston taitavassa käytössä ja monipuolisten ja perusteltujen näkemysten esittämisessä. Aihepiirin käsittelyssä olisi tosin voinut jättää vähemmälle huomiolle puolet, joita etenkin Reino Kero on tuonut aiemmassa siirtolaisuustutkimuksessa monipuolisesti esille jo 1960-luvun lopulta lähtien. Tämä tutkimuksen painopisteen keskittäminen olisi nostanut myös paremmin esille Vilmusenahon työn painavimman oman annin, ne siirtolaisuuteen liittyvät kysymykset , jotka ovat aiemmassa tutkimuksessa jääneet vähemmälle huomiolle. Näihin kuuluu ennen kaikkea Siikajokilaakson siirtolaisuuden ja sen dynamiikan ohella myös asevelvollisuusiän vaikutus muuttoliikkeeseen sekä palaavan siirtolaisuuden merkitys muuttoliikkeen lähtöalueelle.

Siikajokilaakson siirtolaisuuden osalta Vilmusenahon tutkimus on vankkaa perustutkimusta. Vilmusenaho osoittaa Siikajokilaakson Amerikan siirtolaisuudella olleen selviä yhtäläisyyksiä ns. vanhojen siirtolaisuusmaiden muuttoliikkeen kanssa: Siikajokilaaksossa Amerikkaan suuntautunut muuttoliike syntyi muiden Suomen alueiden siirtolaisuutta varhaisemmassa vaiheessa ja se painottui Suomen kokonaissiirtolaisuutta voimakkaammin 1880- ja 1890- luvuille. Monipuolisemman lähdemateriaalin avulla Vilmusenaho on pystynyt kasvattamaan Keron väitöskirjassaan (1974) Siikajokilaakson vuosien 1870-1914 siirtolaisuudesta esittämiä muuttajalukuja yli 20 %:lla.

Asevelvollisuusiän vaikutus muuttoliikkeen voimakkuuteen ja tähän liittyen myös ns. laittomien aselvollisuuskutsuntojen merkitys Suomen Amerikan siirtolaisuuteen on kysymys, jota ei ole tähän mennessä suomalaisessa muuttoliiketutkimuksessa kovinkaan seikkaperäisesti käsitelty. Tässä mielessä Vilmusenahon väitöskirjalla on ko. ongelmaa monipuolisella lähdemateriaalilla onnistuneesti luotaavana selvityksenä alueellista tutkimusta laajempaakin merkitystä. Vilmusenaho osoittaa kutsuntapakoilun olleen vähäisempää kuin mitä tuon ajan lehdissä tuotiin esille. Vilmusenahon mukaan kuitenkin noin 15% kutsuntaikäisistä näyttäisi lähteneen Amerikkaan nimenomaan pakoillakseen asevelvollisuutta; 1880-luvulla ja 1890-luvun alussa pakoon lähdettiin armeijan pituuden, 1890-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sen muuttamiskaavailujen johdosta. Vilmusenaho osoittaa asevelvollisuudella olleen kuitenkin oma vaikutuksensa myös Amerikasta paluuseen. Moni nuorukainen, joka oli mennyt Amerikkaan muista syistä, päätti asevelvollisuusikään tultuaan jäädä Atlantin taakse.

Kolmas kysymys, jonka käsittelyssä Vilmusenahon tutkimuksella on erityistä painoa, on paluumuuttajien mukanaan tuoman varallisuuden vaikutukset kotiseudulla. Vaikka paluumuuttajista ja paluumuuton vaikutuksista on jo olemassa Keijo Virtasen väitöskirja (1979), Vilmusenaho pystyy kuitenkin tuomaan etenkin vaikutuspuolelta runsaasti uutta tietoa. Uutta on myös Amerikassa hankitun varallisuuden vaikutuksen kartoitus näinkin suurelta alueelta, mikä Vilmusenaholla on ollut tutkittavanaan. Erityisen ansiokkaasti Vilmusenaho käyttää tässä yhteydessä lähdemateriaalinaan oikeuslaitoksen tuottamaa aineistoa, tuomiokirjojen lainhuudatusasiain pöytäkirjoja, materiaalia, jota aiempi siirtolaisuustutkimus ei ole juuri hyödyntänyt. Vilmusenaho osoittaa Amerikassa käynnin nostaneen monen tilattoman talolliseksi ja monen torpparin tilan oston jälkeen isännäksi. Amerikassa käynti kohotti siten monen siikajokilaaksolaisen sosiaalista statusta. Paitsi rahaa paluumuuttajat toivat mukanaan myös tietotaitoa ja henkisiä virikkeitä Siikajokilaakson hyväksi.

Vilmusenahon tutkimus antaa aihetta myös kritiikkiin, lähinnä tätä on syytä kohdistaa väitöskirjan rakenteelliseen puoleen. Toisenlaisella dispositiolla hänen tutkimuksensa olisi saanut lisäjäntevyyttä ja tämä olisi poistanut myös suuren osan siinä esiintyneestä tarpeettomasta toistosta. Vahinkona on pidettävä myös sitä, että tekijä päättää palaavan siirtolaisuuden tarkastelunsa vuoteen 1915. Tämä on valitettavaa siinä mielessä, että palaavan siirtolaisuuden vaikutus on eräs Vilmusenahon väitöskirjan keskeisimmästä annista suomalaiselle muuttoliike tutkimukselle. Paluumuuton seuranta jää tutkimuksessa nyt tavallaan kesken. Palaavan siirtolaisuuden tutkimuksen jatkaminen vuoteen 1930 olisi mahdollistanut myös vertailun Keijo Virtasen tutkimusten kanssa.

Edellä todettu kritiikki ei himmennä kuitenkaan tutkimuksen suuria ansioita. Vilmusenaho on tuonut työssään esille monia siirtolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, jotka ovat jääneet aiemmassa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Risto Vilmusenahon voi katsoa onnistuneen erittäin kattavaan lähdeaineistoon perustuvalla, hyvin ansiokkaalla tutkimuksellaan täydentämään onnistuneesti suomalaisen kaukosiirtolaisuuden kokonaiskuvaa ja luomaan keskeisenä siirtolaisuuden lähtöalueena vaikuttaneen Siikajokilaakson siirtolaisuudesta syvällisen ja monipuolisen kartoituksen.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *