Tilastotietoa suomalaisten ajankäytöstä – vai ajanvietosta?

Mirja Liikkasen, Riitta Hanifin ja Ulla Hannulan toimittamassa Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä -teoksessa (2005) analysoidaan vapaa-ajan muutoksia viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa. Uusin vapaa-ajantutkimuksen kysely- ja haastatteluaineisto on kerätty vuosina 2002-2003. Teoksen Vapaa-ajan muutokset 1981-2002 -alaotsikko antaa ymmärtää, että jotakin on muuttunut. Muutoksen havaitsemista varten tarvittavaa vertailumateriaalia on hyödynnetty vastaavista Tilastokeskuksen tutkimuksista, jotka ovat peräisin vuosilta 1981 ja 1991.

Liikkanen, Mirja & Hanifi, Riitta & Hannula, Ulla (toim.): Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä. Vapaa-ajan muutokset 1981-2002. Tilastokeskus, 2005. 347 sivua. ISBN 952-467-385-1.

Mirja Liikkasen, Riitta Hanifin ja Ulla Hannulan toimittamassa Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä -teoksessa (2005) analysoidaan vapaa-ajan muutoksia viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa. Uusin vapaa-ajantutkimuksen kysely- ja haastatteluaineisto on kerätty vuosina 2002-2003. Teoksen Vapaa-ajan muutokset 1981-2002 -alaotsikko antaa ymmärtää, että jotakin on muuttunut. Muutoksen havaitsemista varten tarvittavaa vertailumateriaalia on hyödynnetty vastaavista Tilastokeskuksen tutkimuksista, jotka ovat peräisin vuosilta 1981 ja 1991.

Teos koostuu kymmenestä artikkelista, joiden otsikointi on nasevaa: ”Lukeminen”, ”Yleisönä – kodin ulkopuolella ja kotona” ja ”Musiikkivalinnat”. Toimittajien lisäksi kirjoittajina ovat Päivi Berg, Jukka Ekholm, Rauli Kohvakka, Tuula Melkas ja Tuomo Sauri. Artikkeleissa pitäydytään analysoimaan kyselyaineistojen suljettujen eli valmiisiin vastausvaihtoehtoihin perustuvien kysymysten tuloksia, jolloin haastateltavien omin sanoin muotoilemia avovastauksia tai haastatteluja ei esitellä lyhyitä esimerkkejä enempää. Loppuosan reilut sata sivua koostuvat haastattelulomakkeen lisäksi yksityiskohtaisemmista liitetaulukoista, joista nousee esiin kiinnostavaa tietoa.

Mirja Liikkanen toteaa kokoelman aloittavassa vapaa-ajan tematiikkaan orientoivassa artikkelissaan, että vapaa-ajan käsite on sisällöllisesti muuttumassa. Hän viittaa brittiprofessori Chris Rojekiin, joka on todennut asian kymmenen vuoden takaisessa artikkelissaan ”Leisure theory” (1997). Tarkasteltaessa lähemmin suomen vapaa-ajan ja englannin leisure käsitteiden taustaa ja sisältöä on kuitenkin hyvä nostaa esiin muutamia erottavia seikkoja.

Leisure on peräisin latinasta, ja sen perimmäisenä sisältönä on ”annetaan lupa tai sallitaan”, siis sama ajatus, joka löytyy suomen lupapäivästä ja ruotsin lovdagista. Tällöin ollaan vapaalla ja vapaana jonkun antamalla luvalla. Leisure on sisällöllisesti aktiivista vapaa-aikaa, mikä tarkoittaa itse valittua harrastuneisuutta ja omatoimisuutta. Toinen vapaa-aikaa kuvaava käsite, free time, taas viittaa lähinnä työajan ulkopuoliseen aikaan, jossa korostuvat lepo, rentoutuminen ja työstä toipuminen. Hyvin saman oloinen käsite on recreation, virkistäytyminen, jossa vapaa-ajalla on työtehoa uusintava merkitys. Recreation on suomennettu paitsi vapaa-ajaksi myös viihtymiseksi, ja tähän liittyen esimerkiksi recreational drug use -termi on suomennettu – joskaan ei kiistatta – huumeiden viihdekäytöksi. Näiden työtehon palauttamiseen ja tuottavuuteen yhdistyvien käsitteiden vastakohtana on idle time, joka viittaa hyödyttömään jouto- tai hukka-aikaan.

Suomen vapaa-ajan käsite ei ole itsessään yhtä hienosyinen kuin englannin käsitteiden kirjo. Tämä ei silti tarkoita, etteikö käsitteen sisällöllinen uudelleenmuotoilu olisi tarpeen. Muutostarve kertoo modernin teollisen yhteiskunnan yleisemmästä muutoksesta. Toisaalta vapaa-ajan käsite on aina ollut luonteeltaan ambivalentti: siihen on ladattu erilaisia odotuksia, merkityksiä ja painotuksia käyttötarkoituksen mukaan. On esitetty, että vapaa-ajan voimia uusintava merkitys, työn toisena oleminen ja virkistäytyminen, olisi jäämässä toissijaiseksi. Kuitenkin esimerkiksi Työministeriö ja Kansanterveyslaitos perustelevat työaika- ja vuosilomalainsäädäntöä funktionaalisesti vapaa-ajan työsuojelullisella aspektilla. Toisaalta vapaa-ajan itseisarvoa, viihtymistä ja kuluttamista korostava puoli on painottumassa esimerkiksi matkailu- ja kuluttajatutkimuksen aloilla. Tällöin loma- ja vapaa-aika kytketään osaksi laajojen kansanosien kuluttajuutta, jolloin käsitteellinen aikaperspektiivi kutistuu muutamiin vuosikymmeniin. Tätä taustaa vasten Liikkanen pohtiikin itse asiassa sitä, onko vapaa-ajan käsite kelvollinen kuvaamaan vapaa-ajan luonteen muutosta, jossa modernista yhteisöllisestä työkeskeisyydestä on liu’uttu jälkimoderniin yksilölliseen kuluttajuuteen tai jopa, kuten Liikkanen toteaa, ”nautintoon ja tuhlaukseen”.

Nähdäkseni on hyvä huomata, ettei vapaa-ajan käsitteen kumpikaan aspekti ole kadonnut tai vanhentunut, vaan niitä hyödynnetään käyttötarkoituksen mukaan erilaisissa yhteyksissä. Pikemminkin käydään maltillista kamppailua siitä, miten käsitteen sisältö halutaan muotoilla – kyse ei siis ole mistään passiivisesta muotoutumisesta tai hallitsemattomasta muutoksesta. Muutostarve kertoo myös tietoisesta linjauksesta eri tutkimusaloilla ja hallinnoinnissa; painotetaanko vapaa-ajan psyykkis-fyysisen suojelun vai viihtymisen ja kulutuksen merkitystä. Laajemmassa tieteellisessä kontekstissaan näissä painotuseroissa on kysymys kiinnittymisestä teoretisointiin, jossa korostetaan joko modernin jatkuvuutta tai postmodernin murrosta. Muutoksen läsnäolo on löydettävissä molemmista.

Selkeyden vuoksi suomeen kaivattaisiin parempaa käsitteistöä, joten ehdotankin käsitteellistä uudelleenrukkaamista: kun funktionalistisilla latauksilla varustettu vapaa-aika viittaa väistämättä vapaa-ajan käytön (vrt. ajankäytön mittaus), voisi uuden kuluttajakeskeisemmän painotuksen tuoda esiin vapaa-ajanvieton käsitteellä. Näin voitaisiin korostaa ajanvieton yksilöllistä vapautta, jolloin vapaus on vapautta sekä ajan että rahan suhteen. Ajanvietto koostuisi tällöin tarjolla olevista erilaisista ”ajanvietteistä”, jotka nykyajassa kytkeytyisivät selvästi kuluttajuuteen ja sitä kautta uudenlaisten yksilöllisen ajanvieton merkitysten tuottamiseen. Käsite rinnastuisi tällöin myös etymologisesti lomaa koskeviin käsitteisiin; vielä 1930-40-luvuilla puhuttiin yhteisökeskeisesti ”lomankäytöstä”.

Tilastokeskuksen Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä -tutkimus sekä päivittää tietoja suomalaisten vapaa-ajanvietosta 2000-luvun alussa että vertaa uutta tilastoaineistoa aikaisempiin tutkimuksiin viimeisten vuosikymmenten ajalta. Minkälaisia muutoksia tutkimus sitten tuo esiin? Edelliseen käsitespekulaatioon liittyen on hyvä todeta heti alkuun, että tutkimukseen osallistuneet työelämässä olevat suomalaiset arvostavat työtä edelleen, se koetaan hyvin tärkeäksi. Tutkimuksessa esitetään, että vapaa-aika olisi saamassa kuitenkin itseisarvoa, mikä yhdistetään perhekeskeisyyteen ja harrastusten tärkeyden ohella ja yksilöllistymiseen liittyväksi. Näin ollen myös vapaa-aika koetaan tärkeäksi. Kansalaisten eriarvoistumisen ja arjen epävarmuuden lisääntymisen aikoina ei ole ihmeellistä, että jokapäiväistä elämää strukturoivat työ ja vapaa sekä perhe koetaan tärkeiksi. Tutkimuksen yleisenä havaintona on, kuten ennenkin, että vaikka ihmisten ajattelutavat ovat muutoksessa toimintatavat voivat olla traditionaalisia.

Vapaa-ajanvieton jakautumista erilaisiin jokapäiväisiin toimintoihin on lähestytty sangen yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi Tuomo Saurin lukemisharrastusta tarkastelevasta artikkelista selviää, että päivittäinen lukemiseen käytetty aika ja luettujen kirjojen määrä on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana, vaikka lukemista edelleenkin arvostetaan. Sanomalehtiä tai oikeammin paikallislehtiä luetaan yhä paljon, joskin opiskelijat ja työttömät seuraavat niitä muita vähemmän säännöllisesti. Lukeminen käsittää lisäksi aikakauslehtien ja verkkojulkaisujen seuraamisen.

Havaittujen muutosten pysyvyyttä voidaan analysoida vasta pidemmällä aikavälillä pitkittäisaineistojen avulla. Tähän liittyy tämän tutkimuksen kohdalla se, että moninaisia harrastamiseen ja ajanviettoon liittyviä kysymyksiä ei ole vuosien 1981 ja 1991 aineistoissa. Liitetaulukoista selviää, että esimerkiksi kahvilassa käymisen useutta on kysytty vasta vuoden 2002 aineistossa ensimmäisen kerran. Samaten kun vuonna 1991 kysyttiin kotitietokoneen käytöstä ylipäätään, on uusimmassa aineistossa tietokoneen käyttötarkoitus jaoteltu hienosyisemmin, joten suoranaista vertailuaineistoa ei näiltä osin (vielä) ole.

Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä -teoksessa on suomalaisten vapaa-aikaa hahmotettu suhteessa työhön, arjen toimintoihin, harrastuksiin ja sosiaaliseen toimintaan. Tarkoituksena on ollut havaita myös laajempia yhteiskunnallisia muutoksia. Tätä tarkoitusta palvelemaan on valjastettu monipuolinen kyselyarsenaali. Jotakin siitä kuitenkin tuntuu puuttuvan. Se jokin on kytköksissä Suomen sisällä tapahtuneeseen muuttoliikkeeseen, joka ei ole voinut olla vaikuttamatta arjen jäsentymiseen työssäkäynnin, sosiaalisen toiminnan ja harrastusten osalta. Siksi onkin kummallista, että auton käytöstä kysytään haastattelulomakkeessa kyllä tai ei vaihtoehdoilla, onko perheellä käytössään autoa tai onko vastaaja harrastanut säännöllisesti moottoriurheilua. Kun Päivi Berg toteaa artikkelissaan, että lähes kaikenikäisillä suomalaisilla liikuntaan ja ulkoiluun käytetty aika on lisääntynyt, olisi tämän lisäksi kiinnostavaa tietää, miten paljon aikaa kuluu siirtymiseen kotoa harrastusten pariin tai isovanhempien luo. Tästä on toki tietoa Tilastokeskuksen hieman eri kriteereillä analysoiduissa ajankäyttötutkimuksissa.

Tilastokeskuksen vapaa-ajantutkimuksen tuottaman tilastotiedon perusteella voidaan väittää, että sisällöllisessä muutoksessa on kuitenkin muutakin kuin pelkkä vapaa-ajan käsite.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *