Tämä ei ole varsinainen kirja-arvostelu, olen siihen hieman jäävi koska olen tekijöitä liian lähellä – siksi muotoilin tekstini haastattelujen muotoon.

Jokisalon ja Simolan tekstejä ja sarjakuvaa yhdistelevä teos käsittelee monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden teemoja historian, nyky-Suomen ja kirjallisuuden näkökulmasta. Sain haastateltavakseni tekijäkaksikon – Jouko Jokisalon & Raisa Simolan –  ja yhden sarjakuvapiirtäjistä, Sanna Hukkasen. Hän on ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija ja piirtänyt moniin lehtiin, myös Tansaniassa miehensä Sundayn kanssa esimerkiksi katulapsia kuvaavan sarjan. Hukkanen kertoo omasta osuudestaan:

”Oli mahtava ajatus yhdistää sarjakuvaa noihin tieteellisiin teksteihin. Se tekee aiheen nuorille helpommin lähestyttäväksi. Tosin, eivät nuo asiatekstit mitään kuivia ole, luin niitä ennen kuin ryhdyin piirtämään. Mutta tietysti moni nuori miettii, avatako rasismi-aiheista tietokirjaa. Toivon, että sarjakuvat houkuttavat, kun ne eivät ole mitään saman asian toistoa…”

Hukkanen muistelee, että työn alkuvaiheessa sarjakuvapiirtäjät pohtivat paljon niin sanottua huomaamatonta arkipäivän rasismia: ”Nyt tilanne on muuttunut päälaelleen todella nopeasti. Avoin rasismi on järkyttävästi yleistynyt. Olisiko siinä taloudellinen lama tullut kärjistämään asioita…”

Raisa Simolan mielestä Kulttuurisia kohtaamisia on rakenteeltaan sekä yhtenäinen että monikerroksinen kakku. Tarkoitus on jakaa opettajille sellaisia apuvälineitä, jotka kiinnostaisivat nuoria monistakin näkökulmista. Sarjakuvan tai erilaisten tekstien kautta. Eri tekstit myös keskustelevat keskenään, jollakin tavalla:

”Tintti Afrikassa -albumia olen käyttänyt lähilukemalla. Sehän tuottaa selvää kolonialistista maailmankuvaa. Mutta jotta opiskelija saisi siitä irti enemmän, pitäisi olla jonkinmoista tietoa kolonialismista. Opetus kouluissa on yksinkertaisesti edelleen niin Eurooppa-keskeistä, että esimerkiksi Hitlerin pahuudet tunnustetaan, mutta Leopold II ja Belgian Kongo on tuntematon alue. Minua kiinnostaa juuri rakenteellinen rasismi ja sen paljastaminen”

Simola käsittelee yhdessä artikkelissaan myös Mika Waltarin Sinuhea – eritellen sen rodullista puhetta. Hänen mielestään suomalaistutkijatkin, esimerkiksi Panu Rajala, ovat sokeita näille ilmiöille vaikka myös Waltari kuuluu siihen omaan aikakauteensa ja tuottaa tätä rodullista sanomaa. Simola ihmetteleekin, että Waltaria pidetään edelleen niin loistavasti detaljeja esiin tuovana kirjailijana ja Sinuhea luetaan autenttisena kuvana menneestä: ”Olen lukenut tutkimuksia siitäkin, että Waltarin kuvaamana aikana ihmisten väriin ei itse asiassa kiinnitetty huomiota, mutta Sinuheen hän on nuo oman aikansa ennakkoluulot tuonut.”

Jouko Jokisalo vetää omissa artikkeleissaan pitkää historiallista linjaa:

”Oma lähtökohtani on se, miten suomalaiset nähdään 1700-luvulta lähtien eurooppalaisessa keskustelussa. Mehän olimme rotuteorioiden valossa lähinnä mongoleja tai ”itäbalttilaisen rodun” edustajia. Sitten muutuimme ikään kuin rasismin kohteesta osin sen kannattajiksi ja se näkyy vaikka eri aikojen oppikirjoissa. Kolmas osioni on paljolti ajankohtaisen aiheen eli islamin vastaisuuden käsittelyä, sen kasvua Euroopassa viime aikoina. Itsekin hämmästelin sotaretoriikan osuutta islamfobiassa, ei vain Suomessa, vaan koko Euroopassa…”

Jokisalon mukaan kirjaa voi käyttää opetuksessa hyvin erilaisissa yhteyksissä – sekä historiassa että keskusteltaessa nyky-yhteiskunnasta, suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuudesta. Erityisesti häntä huolestuttavat teoriat islamilaisen ja länsimaisen maailman vastakkaisuuksista, jotka alkoivat 1990-luvulla. Pohjana on Samuel Huntingtonin kuuluisa teesi sivilisaatioiden yhteismitattomuudesta, joihin Jussi Halla-ahokin perustaa väitteensä. Islamin vastainen retoriikka on Jokisalon mielestä usein niin rajua, että se ei jätä tilaa järkevälle maahanmuuttokeskustelulle.