Varastettua ilmaa on suomentaja ja Venäjä-tuntija Jukka Mallisen esikoisteos. Sen alaotsikko Vapaita esseitä Venäjästä kertoo mistä on kysymys. Esseitä on kymmenkunta ja monet niistä ovat pieniä helmiä Venäjä-kirjoittelun moninaisessa viidakossa. Mallinen on pätevä sisältäpäin näkijä ja esseet kaukana Punaisen torin maisemiin keskittyvästä eliittitutkimuksesta. Itse asiassa, monien historioitsijoiden, politologien ja erityisesti journalistien harrastama ”Putinin ja Medvedevin Venäjä” ei ole aikoihin antanut mitään uutta tiederintamalla. Mieluummin luen Mallista, joka taltioi ns. toista Venäjää ja erityisesti toisinajattelevaa kulttuuria.

Esseet vaativat aika tavalla Venäjä-tietoutta, vaikka ovatkin helppolukuisia: pieniä painovirheitä vilahtelee siellä täällä, mutta viis niistä! Kirjoittaja sijoittaa tekstiin joskus myös itsensä – ei mahtaillen eikä kaikkitietävästi. Mallinen yksinkertaisesti tuntee asiat ja monet henkilöt, joista kirjoittaa. Se on suuri etu venäläistä intelligentsijaa ja kulttuuria esitellessä. Tosin, erään keskeisen esseensä otsikossa tekijä kysyy ihan aiheellisesti Intelligentsija – onko sitä? Vastaan omasta puolestani lyhyesti: on, yhä löytyy lihatsovilaista "yhteiskunnan omatuntoa". Mutta aikamoisessa murroksen myllerryksessä eletään ja myös uudenlainen professionals-zapadnik-sivistyneistö on kovaa vauhtia tulossa, vaikkapa esimerkiksi Eurooppa-yliopiston siipien suojissa Pietarissa. Niin, se ikuinen ikkuna Eurooppaan…

Miellyttävää on huomata, että Mallinen ei kuvia kumartele. Kirjallisuuspuolen suurmiehistä, Dostojevskistä ja Tolstoista kertova essee Kaksi patriarkkaa on 50-sivuinen ja kokoelman pisin. Mallisen huomio siitä miten Dostojevski kirjallisuudessa ennakoi Freudia ja tavallaan myös Nietscheä, tulee tekstissä hyvin perustelluksi. Olen itse joskus käyttänyt sellaista vertausta, että Andrei Tarkovski pääsi parhaimmillaan kamerallaan kuvattaviensa pään sisälle lähimain samalla syvyyspsykologialla kuin Fjodor Dostojevski kynällään. Mutta edes Dostojevski ei ollut jumala: Mallinen muistuttaa terävästi Suuren Kirjailijan juutalaisvastaisuudesta. Juutalainen oli Dostojevskille aina ”zid” eli ”jutku” eikä yhtään enempää.

Essee tuo hienosti esiin niin Dostojevskin kuin Tolstoinkin romaanien taustat ja yllättävät yhteydet aikalaistapahtumiin. Lev Tolstoin hieno Hadzi Murat pitäisi mielestäni pakkoluettaa tämän päivän venäläiskouluissa, jotta kansalaiskasvatus – klassikkojen kautta – toisi jotakin olennaista esiin myös Tsetsenian ja Moskovan konfliktista. Hadzi Muratin tapahtumapaikat ovat kuin suoraan Tsetsenian sotien TV-uutisoinnista: Konflikti elää samanlaisena draamana kuin Tolstoin pienoisromaanissa toista sataa vuotta sitten!

Jukka Mallinen pistää lusikkansa myös ns. Venäjän idean selittämiseen esseessä Venäjän idea Iivana Julmasta Vladimir Putiniin. Siinäkin noustaan yllättävän kepeästi sellaisen historiatietoisuuden ja Venäjä-ymmärtämisen tasolle, johon Suomessa ovat pystyneet kai lähinnä vain Vesa Oittinen ja Christer Pursiainen. Toki Mallinen myös pistää mutkat suoriksi eikä kätke anti- tai sympatioitaan. Hänellä on siihen täysi oikeus. Sen verran kaltoin miestä on joskus julkisuudessa kohdeltu – hyvä ettei ole saanut CIA:n agentin leimaa kun sattuu vielä johtamaan Suomen PEN-klubia. Jatkuva Venäjä-viisumi Mallisella taitaa silti taskussaan olla. Onneksi.