Tositoiminnan mies vai politiikan hölmöläinen?

Ernesti Hentunen (1855-1951) oli ilmiö suomalaisessa politiikassa ja kulttuurielämässä: isotteleva, häijysuinen ja poliittisilta mielipiteiltään vähintäänkin omituinen julkisuuden henkilö. Hentunen oli lakimies, joka oli ainakin omien sanojensa mukaan väitellyt Sorbonnen yliopistossa. Lakimiehen taustaansa hän saattoi käyttää hyväksi, kun hän kävi monia oikeustaisteluja häntä vastaan nostetuista kunnianoikeudenloukkauksista. Hentunen julkaisi vuodesta 1928 vuoteen 1951, aina kuolemaansa saakka, monia lehtiä, joista tunnetuin oli epäilemättä Totuuden Torvi.

Uola, Mikko: Ernesti Hentunen - tasavallan hovinarri. Suomalaisen populismin juurilla. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1997. 176 sivua. ISBN 951-29-1024-1.

Ernesti Hentunen (1855-1951) oli ilmiö suomalaisessa politiikassa ja kulttuurielämässä: isotteleva, häijysuinen ja poliittisilta mielipiteiltään vähintäänkin omituinen julkisuuden henkilö.

Hentunen oli lakimies, joka oli ainakin omien sanojensa mukaan väitellyt Sorbonnen yliopistossa. Lakimiehen taustaansa hän saattoi käyttää hyväksi, kun hän kävi monia
oikeustaisteluja häntä vastaan nostetuista kunnianoikeudenloukkauksista. Hentunen julkaisi
vuodesta 1928 vuoteen 1951, aina kuolemaansa saakka, monia lehtiä, joista tunnetuin oli epäilemättä Totuuden Torvi. Lehden nimestä on tullut lentävä lause – vähemmälle huomiolle ovat jääneet Hentusen muut, kenties lennokkaamminkin nimetyt lehdet Kovaääninen, Minä
Ulvon ja joululehti Orjan Joulukellot. Totuuden Torvessa, jonka nimiösivulla ilmoitettiin sen ilmestyvän "tarpeen vaatiessa", Hentunen kävi lähes kaikkien ihmisten kimppuun, varsinkin poliitikkojen ja virkamiesten, joiden hän väitti olevan sivistymättömiä.

Hentusesta tuli kuuluisuus varsinkin välirauhan jälkeen, kun hän kritisoi, kenties ainoana julkisuudessa, YYA-sopimusta ja Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita. Monet vanhan
kansan ihmiset muistavat Hentusen maakuntakiertueiltaan, joilla hän ilmeisesti keräsi varsin suuria kuulijajoukkoja. Hentusella oli oma puoluekin, Radikaalinen Kansanpuolue, jolla ei kuitenkaan riittänyt koskaan kannatusta Helsingin kaupunginvaltuustoa pidemmälle. Hentusella oli, ainakin osin perusteltu, hullun maine ja Totuuden Torvella huumorilehden maine. Hentusen poliittista uraa tuskin auttoi se, että hän ennen sotaa ilmoitti kannattavansa vasemmistolaista
liikettä ja sodan jälkeen ilmoitti vastustavansa kommunismia ja Neuvostoliittoa.

Hentusesta ei ole ollut saatavilla juuri minkäänlaista perusteellista selvitystä lukuun ottamatta Esko Salmisen teosta Aselevosta kaappaushankkeeseen. Sensuuri ja itsesensuuri Suomen lehdistössä 1944-48. Turun yliopiston poliittisen historian tutkija Mikko Uola on nyt julkaissut
Hentusesta suppeahkon elämäkerran, joka tietystä kuivuudestaan huolimatta on mielenkiintoista
luettavaa. On itse asiassa ihme, että poliittisessa historiassa Hentusta on pidetty jotenkin
mitättömänä tutkimuskohteena – hänhän on kuitenkin ollut oppositiomies sellaisina aikoina, jolloin oppositiota ei juurikaan ollut. Jotain Hentusesta kertonee se, että hänen lehtiään keräilevät enimmin nk. potkurihattukirjallisuuteen keskittyvät bibliofiilit. Totuuden Torven huolittelematon
tyyli ja Hentusen tapa puhua itsestään yksikön ensimmäisen persoonan sijasta omalla etunimellään ("Ernestiä pidetään hulluna" jne.) takaa edelleen tietyn hupiasteen.

Hentusesta on vaikea saada otetta ja Uolakin joutuu hiukan hankalanoloisesti väittämään, että Hentusen poliittisissa takinkäännöksissä olisi ollut tiettyä logiikkaa, kun hän ensiksi – sihteerinsä kertomuksen (Nyrkki 9/1963) mukaan – ilmoitti kannattavansa kansallistamista ja sen jälkeen
vastustavansa sitä. Selitys: "Poliitikon on saatava kannattajia sekä kansallistamisen kannattajista
että vastustajista. Kun on selittänyt saman asian kymmenellä eri tavalla, voi jälkeenpäin aina todistaa olleensa oikeassa." (s. 156) Tämän lausunnon perusteella Hentunen vaikuttaa oikeastaan opportunistilta, jolla ei lopultakaan ollut kykyjä oman uransa nostamiseen.

Uolan tutkimus on lyhyydestään huolimatta varsin perusteellinen. Hän pohtii alkuluvussa poliittisen populismin ongelmaa ja kysyy, sopiiko Hentusen edustama rääväsuisuus siihen. Hentusen edustama vaatimus poliittikojen sivistystasosta on kuitenkin poikkeuksellinen
populistinen ajatus, kuten Uola itsekin huomauttaa, koska yleensähän populistiset liikkeet nimenomaan vaativat intellektuellisen eliitin poistamista vallan kahvoista. Lyhyen alkuluvun jälkeen Uola selvittää Hentusen elämän eri vaiheita, opettajuudesta Kristiinan kaupungissa 1910-
luvulla ja siirtymisen Helsinkiin vähäosaisten oikeusasiamieheksi ja lopulta siirtymisen erään
oikeussyytteen kautta politiikan päätoimiseksi vastustajaksi ja lehden päätoimittajaksi.

Uola tekee kyllä hyvin selkoa Hentusen toimista, mutta varoo jostain syystä tekemästä melko ilmeistä johtopäätöstä: että Hentunen oli vähintäänkin paranoidi ja suuruudenhullu. Uola siteeraa pitkään Hentusen omatoimista ansioluetteloa, jota tämä käytti kirjelomakkeissaan ja lehti-ilmoituksissaan. Pienehkö pätkä riittäköön:

"Vert. siviil. oik. prod. I.d.N. Pariisin yliop. lakit.toht. Lakit. toht. tutk. Geneven yliop. Tutk. Kansainväl. korkeitten tieteitten korkeakoulussa, Tutkinto Clermont-Ferradin yliop. hist.kielitiet. tiedek. Dijonin, Grenoblen, Bruxellin yliopistossa. Italian, Espanjan, Kiinan korkeitten tieteitten korkeakoulun oppilas. Vert. siviil. oik. yhd. jäsen, Baltian ja Skandinavian maitten lainsäädännön osaston esittelijäsiht." (s. 59)

Lista jatkuu vielä toistakymmentä riviä ja loppuu mahtipontisesti: "Belgian kuningashuoneen
kunniaksi "La Tragenie la Couronne" ja Englannin kuninkaan kruunajaisjuhlaan kirjoitetun "La Couronne du Roi Georges VI" 32 sivuinen runomittainen juhlajulkaisu Nevarois nimisenä runoilijana. Ranskan runoilijaliiton jäsen."

Hentusen valmistumista Sorbonnesta ei ole voitu varmentaa. Hentunen asui ennen toista maailmansotaa Ranskassa, josta hän palasi tohtorina – se, että Sorbonnen tuon ajan paperit
tuhoutuivat sodassa, häntä tuskin haittasi. Hentusen väitöskirjakseen väittämänsä teoksen L’Immixtion, étude de droit international Uola toteaa ylimalkaiseksi ja mainitsee, ettei väitöstä otettu tarkastettavaksi Helsingin yliopistoon.

Hentunen oli sodan aikaan ja varsinkin sen jälkeen Valpon tarkkailema. Häntä syytettiin monta kertaa Suomen ja ulkovaltojen suhteen vaarantamisesta – presidentti Paasikivikin ehdotti erään Hentusen kirjoituksen johdosta lainmuutosta, jotta Hentunen olisi voitu tuomita. Kommunistit pitivät Hentusta hulluna, joka ei välttämättä ollut edes vaaraton, niin kuin porvarit ajattelivat.
Jossain vaiheessa, kun Hentusen puolueen rivit hajosivat sisäisiin erimielisyyksiin, hänen kannatuksensa laski ja Valpon tilalle perustettu Suopo lakkasi tarkkailemasta häntä. Kun Hentunen kuoli 1951, hänen perikuntansa jatkoi Totuuden Torven julkaisemista, kuitenkin keskittyen lähinnä halpahintaiseen poliittiseen pilaan. Lehden ilmestyminen lakkasi kokonaan 1958.

Mitä Hentusesta on sanottava? Uola tuntuu pitävän häntä jotenkin varteenotettavana vastavoimana monille suomalaisen politiikan vinoutumille. Ehkä tästä johtuu, ettei Uola pidä
Hentusta vainoharhaisena – kyseessä on mahdollisesti jonkinlainen vastentahtoinen ihailu. Oliko Hentusessa jotain ihailtavaa? Ainakin hän näyttää ensimmäisenä keksineen sanaleikin "Kekko-Slovakia" ja hänen puolueensa – ts. hänen itsensä – vaaliohjelmissa on toisinaan järkeviäkin
sosiaalisia uudistuksia osan jäädessä omituisiksi: "[Helsingin] Kaupungintalo korotettava 3 kerroksella ja koristettava pilaririvistöllä. Korkea huipputorni, jossa kellolaite, joka soittaa klo 12 hymnin. Huipussa valaistu leijona." (vuoden 1947 kunnallisvaaliohjelmasta; s. 112) Ehkä on niin kuin Uolakin sanoo, että Hentusen rooli oli narrin rooli. Se ei muuttanut yhteiskunnassa mitään –
Hentusen kaupunginvaltuutetun aika kului torailussa – eikä nostanut minkäänlaista kapinaliikettä epäkohtia vastaan. Kuten Uola toteaa, Hentusen toiminta, joka tieten tai tahtomattaan, kokeili jatkuvasti sen rajoja, mitä Suomessa on saanut sanoa ja mitä ei. Se on jo arvo sinänsä.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *