Perustellusti ja uskottavasti

Kaksiosaisen kirjan ensimmäinen osa valottaa sitä ympäristöä, jossa tiede arabialais-islamilaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa toimi. Ratkaisu käyttää kirjan miltei 90 ensimmäistä sivua taustoitukseen on sekä perusteltu että onnistunut. Keskivertolukijan tiedot keskiaikaisesta arabialais-islamilaisesta kulttuurista eivät välttämättä mahdollistaisi kaiken tiedon omaksumista ilman perusteellista taustoitusta.

Kalifien kirjaston toinen osa käy läpi eri tieteenalojen tasoa ja merkittävimpiä kehitysaskelia arabialais-islamilaisen imperiumin aikana. Kirjoittajat ovat valinneet mukaan matemaattiset tieteet, tähtitieteen, optiikan, musiikinteorian, tekniikan ja koneenrakennusopin, alkemian ja kemian, maantieteen, lääketieteen, biologiset tieteet ja humanistiset tieteet. Kirjan rakenne on taitavasti suunniteltu ja toteutettu. Ensimmäisen osan taustoitus ja kontekstualisoiminen nostaa lukijan kärryille ja toisen osan tieteenalakohtaiset esittelyt lukuisine esimerkkeineen pitää lukijan kyydissä loppuun saakka.

Hämeen-Anttila ja Nokso-Koivisto kirjoittavat selkeästi ja sujuvasti. Hienon ja rikkaan kielen lisäksi suuren vaikutuksen tekee tekstin vakuuttavuus ja uskottavuus. Eläköön se pieni ratkaiseva ero, ominaisuus, joka ottaa lukijan syliinsä ja pitää hänet siellä kirjan loppuun saakka. Ei epäilyksen häivääkään, nämä kaverit osaavat asiansa alusta loppuun. Kunpa kaikkien kirjoittajien taustatiedot ja osaaminen olisi näin korkealla tasolla.

Miksi tiede menestyi?

700-900-lukujen niin sanottu käännösliike, eli antiikin Kreikan koko tieteellisen ja filosofisen kirjallisuuden kääntäminen arabiaksi auttoi arabialais-islamilaisen tieteen lentävään lähtöön, kaikkea ei tarvinnut opiskella alusta saakka. Operaatio oli paitsi massiivinen myös systemaattinen ja täytti tieteelliset kriteerit. Käännösliikkeen keskus oli Kalifi al-Mansurin vuonna 762 perustama Bagdad, nopeasti merkittävään asemaan noussut kulttuurien kansainvälinen sulatusuuni.

Kirjan ohella myös kirjasto edusti arabialais-islamilaisen kulttuurin merkittäviä tiedeinstituutioita. Käännettyä kirjallisuutta alettiin kerätä kirjastoihin, jotka olivat jossain tapauksissa kaikille avoimia. Kirjastot olivat myös hämmästyttävän suuria: kokoelmissa saattoi olla kymmeniä-, jopa satojatuhansia teoksia. Mainitsemisen arvoinen tiedeinstituutio oli myös ”madrasa”, eräänlainen länsimaisen yliopiston esiaste. Ne tarjosivat korkeampaa koulutusta mutta keskittyivät pääasiassa uskonnollisen lainoppiin ja muiden uskonnollisten tieteiden opetukseen. Muita tieteitä harjoitettiin joko suoraan hallitsijan tai muiden mesenaattien ylläpitämissä kirjastoissa, observatorioissa ja laboratorioissa.

Tiedeinstituutioiden lisäksi tieteen suosiota ja leviämistä helpotti imperiumin yhtenäiskulttuuri. Aktiivinen kaupankäynti ja matkustaminen toi keksinnöt, kirjat ja tiedemiehet nopeasti Persiasta Andalusiaan. Klassinen arabia oli alueen oppineiden yhtenäinen kieli huolimatta siitä, että tiedettä harjoitti monen eri kieliryhmien ja uskontokuntien edustajat. Kaikki tiedemiehet eivät suinkaan olleet muslimeja ja tiede oli luonteeltaan sekulaaria.

Miksi tiede sitten oli niin tärkeässä asemassa keskiaikaisessa arabialais-islamilaisessa yhteiskunnassa? Hallitsijat olivat kiinnostuneita tieteestä sekä uteliaisuudesta uutta tietoa kohtaan että sen tarjoamista hyötynäkökohdista. Tieteen tukeminen toi hallitsijalle myös myönteistä mainetta. Myös uskonnollinen tausta vaikutti asiaan: Profeetta Muhammed suosi perimätiedon mukaan tieteiden harjoitusta. Kirjoittajat toteavat, että ”Tiedon ihannointi voidaankin nähdä yhtenä klassisen ajan islamin piirteistä.” (s. 68)

Miksei latinasta käännetty?

Joitain avoimia kysymyksiä kirja herättää ja valitettavasti jättää niihin vastaamatta. Suurin kysymysmerkki koskee antiikin Rooman tieteellisteknistä perintöä. Kun arabit näkivät valtavasti vaivaa kääntäessään käytännössä koko antiikin Kreikan tuotannon arabiaksi ja ottivat opiksi intialaisesta tieteen traditiosta, miksi latinankielinen kulttuuriperintö jätettiin koskematta? Tämä mainitaan kirjassa mutta syitä tälle äärimmäiselle valinnalle ei edes yritetä esittää. Joitain ilmeisesti arabialais-islamilaisen kulttuurin tutkijoille triviaaleja käsitteitä jätetään myös avaamatta. Koulun historiantuntien perusteella aika monelle lienee epäselvää keitä kaldealaiset olivatkaan.

 Historioitsijan näkökulmasta

 Kalifien kirjastossa kehutaan arabialais-islamilaisen historiantutkimuksen tasoa ja väitetään sen edustaneen humanististen tieteiden korkeinta tasoa. 700-luvulta alkaen arabialainen historia on vahvasti dokumentoitua ja sen voi uskoa kuvaavan aikalaistapahtumia suhteellisen tarkasti. Kirjassa todetaan, että ”Historiantutkimus kattoi lähes kaikki ajateltavissa olevat perinteisen historian muodot.” (s. 269) Muslimioppineet kirjoittivat maailmanhistorioita, dynastioiden tai hallitsijoiden historioita, henkilöhistoriallisia hakuteoksia, kulttuurihistoriaa jne. Historioitsijat pyrkivät myös ymmärtämään historian kehittymistä. Historioitsijoista mainitaan nimeltä 1300-luvulla vaikuttanut tunisialainen Ibn Khaldun.

 Merkittävä vaikutus Euroopan tieteelle

Jo aikaisemmin mainittu käännösliike on kirjoittajien mukaan maailmanhistorian näyttävin kulttuuriperinnön siirto-operaatio. Käännösoperaation voidaan katsoa pelastaneen antiikin Kreikan perinnön jälkimaailmalle: monet antiikin alkuperäiset käsikirjoitukset ovat tuhoutuneet mutta niiden sisältö on tiedossamme arabialaisten käännösten ansiosta. Käännöstyön kulttuurihistoriallinen arvo nousee vielä toiseen potenssiin kun muistaa, että käännökset ja kopioiminen tehtiin käsityönä. Kirjapainotaidon keksimiseen oli aikaa vielä puolivuosituhatta.

Käännösliikkeen toinen osa, eli arabialais-islamilaisen tradition kääntäminen latinaksi kruunaa muslimioppineiden suorituksen maailman kulttuuriperinnön säilyttäjinä ja välittäjänä. Keskiajan Euroopassa kosketus antiikin perintöön oli katkennut ja kuten kirjassa todetaan, ”suuri osa antiikin ajattelusta välittyi latinankieliseen traditioon islamilaisessa maailmassa tehtyjen tulkintojen kautta.” (s. 274)

Kalifien kirjastossa on sujuvasti ja uskottavasti kirjoitettu kertomus 700-1200-luvuilla hallinneen arabialais-islamilaisen imperiumin tieteen historiasta. Se on ansiokas luku tieteen historiaa ja valottaa usein takapajuisena pidetyn ja uskonnon kautta tarkastellun kulttuurin edistyksellistä puolta. Kalifien kirjastoissa, laboratorioissa ja observatorioissa tiede kukoisti ja sen annettiin kukoistaa.