Tulevien opettajien näkemykset oppiaineestaan

Yksi ensimmäisistä kysymyksistä tuoreelle historianopiskelijalle on: tuleeko sinusta tutkija vai opettaja? Opiskeluvuosien alun samoista lähtökohdista opiskelijat kasvavat ikään kuin eri heimoihin. Siinä missä tuleva tutkija syventyy metodologisiin kysymyksiin ja alkuperäislähteiden löytämiseen, opettajaksi opiskeleva keskittyy on pedagogiseen koulutukseen ja viestin välittämisen oppimiseen. Arvosteluni Marko van den Bergin väitöskirjasta ”Yksi historia monimutkaistuvassa maailmassa” on poikkitieteellinen, kuten myös van den Bergin Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tammikuussa 2007 tarkistettu tutkimuskin.

Van den Berg, Marko: Yksi historia monimutkaistuvassa maailmassa. Historian olemus ja historian suuret kertomukset luokanopettajaopiskelijoiden historiatietoisuudessa. Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskus, 2007. sivua. ISBN 978-952-10-3619-4.

Yksi ensimmäisistä kysymyksistä tuoreelle historianopiskelijalle on: tuleeko sinusta tutkija vai opettaja? Opiskeluvuosien alun samoista lähtökohdista opiskelijat kasvavat ikään kuin eri heimoihin. Siinä missä tuleva tutkija syventyy metodologisiin kysymyksiin ja alkuperäislähteiden löytämiseen, opettajaksi opiskeleva keskittyy on pedagogiseen koulutukseen ja viestin välittämisen oppimiseen. Arvosteluni Marko van den Bergin väitöskirjasta ”Yksi historia monimutkaistuvassa maailmassa” on poikkitieteellinen, kuten myös van den Bergin Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tammikuussa 2007 tarkistettu tutkimuskin.

Van den Bergin väitöksen pääkysymys on, miten tulevat historianopettajat ymmärtävät historian. Varmasti jokaisella on siihen mielessään selkeä vastaus, vaikka sen kirjoittaminen julki onkin vaikeampi tehtävä. Van den Berg ei määrittele historiaa vain tarinoiksi menneisyydestä vaan laajentaa sen historiatietoisuudeksi, jossa menneisyyden kokemukset jatkuvat nykypäivän kautta tulevaisuuden odotuksiin. Varsinaisena tutkimuskysymyksenä van den Berg pohtii otsikon mukaisesti yhden historian ajatusta, mikä on vähintään historianfilosofian diskurssissa kyseenalaistettu ja globalisaation myötä myös todellisuudessa kadottanut selitysvoimaansa.

Väitös tavallaan jakaantuu kahteen osaan, joista edellisessä van den Berg vyöryttää tunnettujen suurten nimien käsityksiä historiatietoisuudesta. Sinänsä vyörytys on pätevä tiivistelmä, ja se olikin suurin yksittäin syy minulle edes tarttua kirjaan, mutta tunnetusti mielipiteitähän maailmassa riittää ja keskittyminen yhteen olisi tukevoittanut tekstiä. Heistä Frank Füredi pessimismissään lienee ollut vahvin ehdokas. Füredi arvostelee paitsi yhteiskunnan kääntymistä kohti menneisyyttä myös postmodernia suvaitsevaisuutta, joka sallii kullekin ryhmälle tasaveroisen historian. Tämä estää näkemästä muutoksen mahdollisuutta, mikä puolestaan johtaa poliittiseen apatiaan.

Teoksen jälkimmäisessä osassa esitellään 22 luokanopettajaksi opiskelevan näkemyksiä. Van den Berg onnistuu tuomaan edellisen osan pohdinnan mukaan, mutta kasvatustieteen alan keskustelua käydään vain lyhyesti päätösluvussa. Lisäksi opetushallituksen laatimat opetussuunnitelmat loistavat poissaolollaan, ne mainitaan vain kahdesti ennen päätöstä.

Van den Bergin mukaan opiskelijoiden historiantietoisuuden suhteen on havaittavissa selvää pessimismiä, kun asioiden säilyminen ennallaan esitetään parhaimpana vaihtoehtona. Eikä tämän harmauden jälkeen ole odotettavissa valoa vaan päinvastoin entistä tummempia sävyjä. Van den Berg perustelee oikeutetusti tutkimustaan sillä, että hänen tutkimuskohteidensa näkemykset välittyvät tulevina vuosina kymmenistä luokkahuoneista eteenpäin. Kun opiskelijoiden näkemykset ovat jo valmiiksi visiottomuuden elleivät peräti epätoivon leimaamia, voi vain miettiä minkälaisiksi muodostuvat heidän nuorten oppilaidensa käsitykset historiasta.

Van den Bergin kirjan vahvuudet ovat siis yhtäältä osallistumisessa historianfilosofiseen keskusteluun ja toisaalta opettajaopiskelijoiden näkemysten purkamisessa. Kuitenkaan näiden vahvuuksien yhteensovittaminen ei täysin onnistu, mikä johtuu van den Bergin pyrkimyksestä koota aineistonsa mielipiteiden kirjo yhden yhteisen nimittäjän, kuten sukupolven, alle. Kuitenkin hänen itsensäkin mukaan aineistossa esiintyy kautta linjan ”mielenkiintoinen kaksijakoisuus”: Toinen on vieraantunut historiasta; toinen näkee edistyksen voittokulun. Eräät katsoivat tulevaisuuteen pessimistisesti eriarvoisuuden lisääntyessä, eräät luottivat mahdollisuuksien avautumiseen. Näistä ryhmistä olisi saanut kärjistettyä ääriesimerkit, joihin vertailla varsinaisia tutkimushenkilöitä; nämä esimerkkityypit toimisivat myös lähtökohtana tuleville tutkimuksille. Jo tässä tutkimuksessa olisi voitu testata historiatietoisuuden käsitettä, mutta van den Berg näyttää päinvastoin unohtaneen sen loppua kohden. Ulottuuko tuo kaksijakoisuus näkemyksiin menneen ja tulevan suhteesta vai onko kyseessä vain joukko satunnaisia mielipiteitä? Nyt loppuluvun pohdinta sortuu epämääräisiin luonnehdintoihin, kuten: ”yleensä suurin osa” tai ”toisaalta monet”.

Tutkimuskysymykseensä van den Berg vastaa, että yhden historian ajatuksella on vahva kannatus muttei kuitenkaan perinteisesti länsimaiden levittäytymisen merkityksessä. Varsin hyväksi ohjenuoraksi kelpaa nuorten näkemys, että historia on ”erilaisia ilmiöitä yhdistävä ja todellisuuden jäsentämistä helpottava tiedonala.”

Yleisenä kauneusvirheenä on sanan nuoriso käyttö tutkimuskohteista, kun kyseessä kuitenkin ovat 19-26 -vuotiaat (nuoret) aikuiset. Termit "opiskelijat" tai "tulevat opettajat" olisivat kuvanneet ryhmää ehkä paremmin.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *