Turkista kuulee nykyisin varmaan enemmän kuin koskaan. Syyrian sotaa on käyty vuosia aivan Turkin naapurissa ja pakolaisia maassa on pitkälti yli kaksi miljoonaa. Päivittäinen uutisannos Turkkia on usein tiedonanto  turvapaikanhakijoiden pyrkimisestä maasta pois tai maan mutkikkaasta suhteesta Euroopan Unioniin. Ylipäänsä mediasta välittyvä kuva on melko yksinpuolinen ja tiettyjä näkökulmia toistava: demokratiakehitykseen, uskontoon, vähemmistöihin ja naisten oikeuksiin keskittyvä kirjoittelu on tietenkin tärkeää, mutta jättää kertomatta paljon. Turkista on hyvä lukea välillä muutakin: pidempää, esseistisempää, historiallisilla taustoilla ryhditettyä tekstiä.

Turkki on monelle suomalaiselle yhtä aikaa tuttu ja vieras. Kliseisesti voi ajatella, että maita yhdistää sijainti idän ja lännen välimaastossa  – tai ainakin samalla aikavyöhykkeellä. Maassa vierailee vuosittain yli 200 000 suomalaisturistia, Suomessa asuu noin 6000 turkkilaistaustaista ihmistä ja EU-neuvotteluissa Suomi on puoltanut Turkin jäsenyyttä. YK:n rauhanturvaoperaatioissa Kyproksella palveli aikoinaan yli 10 000 suomalaista, joille saaren turkkilaisosakin on tuttu.

Reeta Paakkinen kirjoittaa kaikesta siitä turkkilaisesta (keskiluokkaisesta) elämästä, mikä päivittäisessä uutisvirrassa tai lomamuistelmissa ei tule esiin. Arjen kuvaamisen Paakkinen aloitti jo kirjassaan Kotona Istanbulissa. Tositarinoita Turkista (Otava, 2103). Tyyli on jotakin journalismin, pakinan, matkakirjan ja historiallisen katsauksen välimaastoa, sopivaa luettavaa joko nojatuolimatkalla tai ihan oikeasti paikan päällä. Mukana on tietolaatikoita maan historiasta sekä haastatteluja turkkilaisten ja vähän muidenkin kanssa. Aiheet vaihtelevat ihmisten nimistä ympärileikkauskäytäntöihin, Kyproksen mutkikkaasta historiasta Syyrian sodan aiheuttamaan pakolaistilanteeseen.

Teos yhdistää nykyarjen ja historian onnistuneesti

Kuva: Hürrem Sultan Hammam oikealla. Wikimedia Commons.

Paakkinen yhdistää kirjoituksissaan parhaimmillaan mainiolla ja henkilökohtaisella tavalla nykyarjen ja historian. Esimerkiksi Osmanien valtakunnassa vaikuttaneen kuningatar Aleksandran tarinaa pohditaan hänen nimeään kantavan Hürrem Sultan Hamamin pesupöydällä. Näin lukijalle avautuu kertaheitolla näkymä niin menneisyyden haaremielämään kuin nykyiseen hamam-kulttuuriinkin.

Kuun ja tähden mailla –kirjassa selvitetyksi tulee sekin, mistä lähimuistissa olevat Taksim-aukion kuukausia jatkuneet mielenosoitukset saivat alkunsa kesällä 2013: Istanbulin kaupunginhallituksen päätöksestä purkaa aukion lähellä sijaitseva Gezi-puisto ja rakentaa tilalle ostoskeskus ja moskeija. Viimeistään poliisin rajut otteet toivat paikalle valtavan määrän mielenosoittajia, esimerkiksi Antikapitalistiset muslimit –ryhmittymän. Vieläkin on hieman epäselvää, mitä kaikkea Taksimilla tapahtui, miksi ja ketkä kaikki osoittivat mieltään ja mistä syystä. Paakkinen palauttaa mieliin myös vuoden 2015 protestiaallon, joka toi kaduille hameisiin pukeutuneet turkkilaismiehet vastustamaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Kuva: Taksim-aukio kesäkuussa 2013. Kuva Tapio Onnela.

Paakkinen kirjoittaa myös kahtiajakautuneesta Kyproksesta ja etenkin sen turkkilaisosasta, josta on vähemmän tiedettykin. Vihreällä linjalla jaetusta saaresta kuullaan yleensä vain kreikkalaisenemmistön kertomus, johon Paakkisen kuvaus saaren historiasta ja jaosta on tervetullut lisä. Kyprosta käsitteleviä osuuksia varten kirjaan on haastateltu muun muassa entisiä rauhanturvaajia.

Alan Parkerin Midnight Express -elokuvan (1978) vankilakuvaukset sävyttävät joidenkin Turkki-kuvaa vahvasti. Leffafriikkejä kiinnostanee tieto, että Paakkinen on löytänyt elokuvan päähenkilön esikuvana olleen Bengt Björklundin Ruotsista. Keskiyön pikajuna -kirja on Björklundin mukaan suhteellisen todenmukainen kuvaus siitä, mitä aikoinaan tapahtui, mutta elokuva vääristelty ja jopa rasistinen. Nykyisin turistit voivat yöpyä elokuvasta tutun istanbulilaisvankilan tiloihin rakennetussa viiden tähden hotellissa.

Istanbulissa aikuistunut, Lontoossa opiskellut ja Turkissa toimittajana työskennellyt Paakkinen on Suomen ja Turkin kaksoiskansalainen. Hän tuntee hyvin kummakin maan tavat, mutta myös historiaa; Kreikan ja Turkin nykyhistoriaa, politiikkaa ja kieliä opiskellut Paakkinen on valmistunut oppiaineinaan kansainvälinen laki, nationalismi, vähemmistöoikeudet ja pakolaisuus. Asiantuntemusta siis riittää, mutta myös kykyä kirjoittaa journalistisen sujuvasti, hauskastikin, tietoisena tarkoituksenaan korjata joitakin yleisimpiä Turkkiin liittyviä ennakkoluuloja. Historian inhimillisten ulottuvuuksien käsittely selvittää, miksi osa menneisyydestä vaikuttaa edelleen politiikkaan ja arkeen. Ehkä Paakkisen kaltaiset, hyvin koulutetut kaksoiskansalaiset ovat aivan avainasemassa maailman monenlaisten kulttuurien ymmärtämisessä.