Tutuista tarinoista suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten välisten suhteiden näkökulmasta

Kirjassa sukupuolen, seksuaalisuuden, ”rodun”, kansallisen ja kansainvälisen kietoutumista toisiinsa käsitellään suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten suhteita koskevia tekstejä tarkastelemalla. Tutut esimerkkitapaukset, olympialaiset ja Armi, toimivat kiinnekohtina, joista käsin keritään auki kansakunnan sukupuolittuneita rajoja ja kansallisuusrajat ylittäviä parisuhteita koskevia kulttuurisia jäsennyksiä. Teoreettisena kehyksenä ovat feministinen nationalismintutkimus, postkoloniaalinen teoria sekä intersektionaalisuuskeskustelu ja -kritiikki. Teoksen näkökulmalla on historiantutkijoillekin annettavaa ja teksti on älykästä. Kyseessä ei kuitenkaan ole historiantutkimus  – eikä siitä siis kannata etsiä tietoa nimenomaisesti 1950-luvusta.

Urponen, Maija: Yli kaikkien rajojen? Helsingin olympialaiset ja Armi Kuusela kansainvälisyyden kynnyksellä.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), 2010. 328 sivua. ISBN 978-952-222-201-5.

Arvosteltava teos on tietokirja, jonka Urponen on muokannut väitöskirjansa pohjalta. Sosiologitaustainen Urponen väitteli sukupuolentutkimuksen oppiaineesta viime vuonna.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on panostanut kovakantiseen, kauniiseen teokseen. Kirjassa on kaksi osaa: ensimmäisessä osassa lähtökohtana on Helsingin olympialaisten yhteydessä käyty keskustelu suomalaisten naisten oletetun läheisistä suhteista ulkomaalaisiin miehiin, toisessa Armi Kuuselan maailmanmatka ja avioituminen filippiiniläisen Gil Hilarion kanssa. Olympialaisia koskevan osuuden keskeisimpinä lähteinä ovat suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten suhteita käsitelleet lehtikirjoitukset sekä Suomen naisjärjestöjen keskusliiton kisoja varten toteuttamaa valistuskampanjaa koskeva arkistomateriaali sekä muutama teemaa läheisesti sivuava elokuva. Armi Kuuselaa käsittelevän osion alkuperäislähteinä ovat olleet Kuuselan matkaa ja avioitumista käsittelevät artikkelit sanoma- ja aikakauslehdissä Suomessa ja Filippiineillä, sekä 1950-luvun alussa julkaistut Armi-aiheiset kirjat ja elokuvat. Lisäksi Urponen tukeutuu kummassakin osiossa huomattavan paljon aiempaan tutkimuskirjallisuuteen.

Nationalismin feministisessä tarkastelussa on Virginia Woolfista alkaen tuotu esiin kuinka kansakunnan rajoja ylläpidetään pyrkimällä rajaamaan naisen seksuaalisuus kansallisvaltion sisälle. Kontrolli konkretisoitui kansalaisuuslainsäädännössä: ulkomaille avioituessaan nainen menetti kansalaisuutensa, eikä voinut myöskään siirtää kansalaisuuttaan avioliitossa syntyneelle lapselleen. Tämä kontrollipyrkimys näkyy myös Urposen aineistossa – Armikin oli avioiduttuaan Filippiinien kansalainen.

Suomalaisten naisten ja ulkomaalaisten miesten kohtaamisia pidettiin lähtökohtaisesti ongelmallisina. Kohtaamisiin kytkeytyi kuitenkin myös mahdollisuus nähdä Suomi nykyaikaisena, kansainvälisenä maana, jolloin ylirajaisten kontaktien solmiminen näyttäytyikin kansakuntaa rakentavana. Jäsennysten välillä on jännite: toisaalta kielitaitoisia ja hyväkäytöksisiä tyttöjä toivottiin töihin olympialaisiin, toisaalta tytöt eivät saaneet olla liian ystävällisiä ulkomaalaisia miesvieraita kohtaan. Olympialaiset ja Armin maailmanmatka toimivat myös suomalaisen valkoisuuden rakentajina ja varmistajina – Olympialaisten kansainvälistä kisayleisöä tai Kuuselan maailmanmatkaa käsittelevissä kertomuksissa suomalaisten ”rotua” verrattiin Länsi-Euroopan sijasta ”etelään” tai Kaukoitään, jolloin suomalaiset näyttäytyivät valkoisina pohjoisen asukkaina. Suomalaisten valkoisuutta vahvistettiin tai rakennettiin uusintamalla samoja hierarkioita, joihin nojautuen suomalaisten valkoinen eurooppalaisuus oli aiemmin kyseenalaistettu.

Urponen käsittelee kiinnostavasti seksuaaliseen haluun ja romanttiseen unelmointiin liittyneitä kulttuurisia merkityksiä. ”Etelämaalaisten” miesten ei-valkoisuutta ja siten mahdottomuutta unelmoinnin kohteena pyrittiin vahvistamaan ja heidät kuvattiin kuumaverisinä luonnonlapsina, jotka eivät hallitse viettejään. Sen sijaan naisen halun kohdistuminen valkoiseen ja varakkaaseen mieheen ei rikkonut järjestystä. Urponen paikantaa tätä rodun ja korkean luokka-aseman vastakkaisuutta Armin avioliitossa: Etnisyys ymmärrettiin alkukantaisuudeksi, joten Armin puolisovalinta vaikutti hämmentävältä. Ei-valkoisuus ja sivistyneeseen eliittiin kuuluminen eivät mahtuneet yhteen. Kuinka Kaukoidästä kotoisin oleva mies saattoi olla unelmien prinssi? Ongelma voitiin osittain hävittää ymmärtämällä Gil espanjalaistaustaiseksi ja siten eurooppalaiseksi.

Suomessa ajateltiin tuoreen Miss Universumin maailmanympärimatkan vievän pientä maata maailmankartalle, mutta Filippiineillä Armi nähtiin amerikkalaisen missiorganisaation länsimaisena edustajana, johon liitetyt merkitykset kumpusivat Filippiinien kolonialistisesta historiasta. Tämän aiheen käsittelylle on uhrattu kirjassa kokonainen luku, sillä sijoittaakseen Armin ja hänen avioliittonsa filippiiniläiseen kontekstiin Urponen joutuu kertomaan lukijoilleen sivutolkulla perusseikkoja Filippiinien historiasta. Urponen perustelee filippiiniläisen näkökulman sisällyttämistä tutkimukseen vertailuasetelmalla, mutta ratkaisu vaikuttaa kirjan kokonaisuutta vasten hiukan irralliselta – kun muu kirja käsittelee kansainvälisten rotukäsitysten suomalaisia ilmenemismuotoja, yksi luku hyppää käsittelemään niitä Filippiineillä. En kuitenkaan ole pätevä arvioimaan, miten hyvin Urponen onnistuu asettamaan lehdistön näkemykset Gilin avioliitosta ja sen vastaanotosta Filippiinien historian kontekstiin.

Teoksen lopussa Urponen sitoo Armin avioliiton ja Armi-elokuvat modernin unelmaan: niissä vauraus, vapaus ja kaipuu tulevaisuuden moderniin elämään uudenaikaisine kodinkoneineen mahdollistuvat ylirajaisen parisuhteen kautta. Tulkinta vaikuttaa uskottavalta, mutta jää hiukan ohuesti viitteytetyksi, sillä 1950-luvun, modernisaation ja sukupuolen leikkauskohdasta on melko paljon tutkimuskirjallisuutta. Lisäksi taloushistorioitsija minussa jää pohtimaan tuontirajoitusten merkitystä sille, että 1950-luvun alun suomalaisten kodinkonefantasiat sijoittuivat nimenomaan ulkomaille.

Urposen tutkimusmenetelmänä on poimia lähdeteksteissä näkyviä ajattelutapoja ja liittää ne osaksi historiallisia jatkumoita. Urponen on perusteellinen ja paneutuva, mutta käsittelytapa ei välttämättä täysin tyydytä historiantutkijan tiedonjanoa: teos ei kerro sukupuolen, seksuaalisuuden ja nationalismin yhteydestä nimenomaan 1950-luvulla, vaan 1950-luvun alun historiallisiin tapahtumiin liittyvät lähteet toimivat pikemminkin vain kimmokkeina. Kun Urponen harppoo ajassa taaksepäin lähteissä kohtaamiensa ilmiöiden tai käsitysten muotoutumisvaiheisiin välillä pitkälle 1800-luvun puolelle, jää paikoin epätarkaksi missä muodossa käsitellyt ilmiöt olivat 1950-luvulla olemassa. Jos lähdetekstissä verrataan tilannetta kisakaupungissa saksalaisten miesten ja suomalaisten naisten suhteisiin sota-aikana, Urponen siirtyy aiempaan tutkimukseen nojautuen kertomaan kotirintamasta. Sen sijaan hän ei juuri pohdi miten saksalaisiin sotilaisiin ja suomalaisiin naisiin liittyvät käsitykset muuttuivat kun niitä uudelleenkäytettiin olympialaisten yhteydessä. Samankaltaisen epätietoisuuden valtaan jäin myös rotuajattelua käsittelevien jaksojen kohdalla: On eri asia kysyä, miten rotuhygienia on kytkeytynyt osaksi ajatus- ja oppirakennelmia eri muotoutumisvaiheissaan, kuin kysyä missä muodossa rotuajattelu juuri 1950-luvun alussa esiintyi – eiväthän kytkökset välttämättä säily samoina! Lähdetekstejä ei sijoiteta aikakautensa kontekstiin kovin tarkasti. Kysymykset siitä, millaisia rotunäkemyksiä 50-luvun keskusteluissa oli edustettuina, ja mitä näistä mahdollisista kannoista Urposen käyttämissä lähteiden kirjoittajat edustivat, jäävät avoimiksi. Urposen tutkimusta on tästä ehkä kuitenkin turha syyttää; näkökulmaero kuvastanee pikemminkin historiantutkijoiden ajatusmaailman erityispiirteitä.

Alkuperäistä väitöskirjaa Ylirajaisia suhteita – Helsingin olympialaiset, Armi Kuusela ja ylikansallinen historia on muokattu tietokirjaksi lähinnä typistämällä. Tämä on paikoin erittäin perusteltua, onhan esimerkiksi keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa varmaankin tyypilliselle tietokirjan lukijalle turhaa. Sen sijaan historiantutkijalle, joka haluaa tutustua siihen, mitä Urposen käyttämällä teoreettisilla viitekehyksellä voisi olla annettavaa, suositan tutustumista väitöskirjaan. Muutokset ovat myös kadottaneet osan tekstin punaisesta langasta: väitöskirjan alusta löytyy jakso, jossa kerrotaan tiivistetysti, mitä eri luvuissa on tarkoitus käsitellä ja mihin aineistoon käsittely perustuu, mutta tietokirjaversiossa sellaista ei ole. Tämän vuoksi tekstin etenemistä on paikoin vaikea ennakoida. Tietokirjaversio on kuitenkin sujuvasti kirjoitettu ja sitä on miellyttävä lukea – tietokirjan lukija ihastunee monista terävistä huomioista, joita Urponen tekee rotuajattelun ja naisten seksuaalisuuden kontrollin yhteenkietoutumisesta. Lisäksi kirja on arvokas muistutus siitä, ettei varsinaisen siirtomaahistorian puuttuminen tarkoita hierarkkisen toiseuspuheen puuttumista.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *