Suomen työväenliikkeen historian alkuvaiheista on kirjoitettu varsin paljon. Antti Kujala on kuitenkin löytänyt aiheen joka ei ole sopinut mihinkään ”suureen yhteiskunnalliseen linjaan”, kuten hän itse esipuheessaan toteaa. Kujalan tutkimus käsittelee Venäjän hallituksen ja suomalaisen työväenliikkeen kehitystä ja vuorovaikutusta vuosina 1899- 1905.

Venäjän hallituksella oli Nikolai Bobrikovin kenraalikuvernööriaikana kaavamainen käsitys, että tsaari ajoi kaikkien alamaisten todellisia etuja. Suomenkielisestä rahvaasta ei ollut vaaraa venäläisyydelle, ellei yläluokan annettu johtaa sitä harhaan. Separatismi henkilöityikin tuolloin yläluokkaiseen ruotsalaiseen puolueeseen. Tämän johdosta hallitus antoi Suomen työväenliikkeen toimia rauhassa. Työväenliikkeen toiminnan rajoittamiseen sillä ei ollut mitään syytäkään, sillä työväenliike Suomessa ei vielä tuolloin osoittanut radikaaleja virtauksia. Venäläisille virkamiehille tärkeintä oli yhteiskuntarauhan säilyttäminen, heidän pyrkimyksenään oli estää radikaalin työväenliikkeen leviäminen Venäjältä Suomeen. Venäjän hallituksen vapauden rajoitustoimenpiteet käänsivät tilanteen päälaelleen. Vuoteen 1905 mennessä Suomen työväenliikkeestä tuli Venäjän hallituksen vastainen voima. Hallitus odotti jopa, että Suomessa ryhdytään valmistelemaan aseellista kapinaa, mutta liikehdintä huipentui syksyllä rauhalliseen suurlakkoon.

Kujalan käyttämä arkistoaines on kaiken kattava. On huomion arvoista, että hän on venäjänkielen taitoisena pystynyt hyödyntämään myös venäläisten viranomaisten arkistoja, jotka tarjoavat tälle tutkimukselle parhaimmat lähtökohdat. Tähän asti lähes käyttämätön aineisto on herättänyt tekijässä uusia näkökulmia ja uusia kysymyksiä.

Kujala on tehnyt kirjassaan todella suuren ja perusteellisen työn. Siitä on vaikea osoittaa mitään puutteita ainakaan asiasisältönsä puolesta. Omalla kohdalla jäin kaipaamaan ainoastaan paikkakuntakohtaista hakemistoa. Esimerkiksi järjestöhistorioita tekevien on syytä tutustua kirjaan tai ainakin yhdistystoiminnan rajoituksia käsitteleviin lukuihin. Kirja tulee kuulumaan ehdottomasti kaikkien Suomen työväenliikkeen varhaisvaiheita tutkivien lukemistoon. Sen sijaan kulttuurin, sosiaalipolitiikan ja ammatillisen työväenliikkeen Kujala on perustellusti rajannut tutkimuksensa ulkopuolelle.