Lupa olla nainen on Yle Radio 1:ssä omaa ohjelmaansa juontavan toimittaja Kirsi Virtasen (s. 1964) ensimmäinen kirja. Hän käsittelee teoksessa naisena olemista kriittisesti ja ärsyttäen. Virtasen sanasto on ilmeikästä ja samalla tapa kirjoittaa on mehevä ja ilmeisen tietoisesti asioita kärjistävä.

Virtanen tunnustautuu feministiksi ja hänen ajatuksensa ovat vahvasti kantaaottavia. Virtanen aloittaa kirjan filosofiasta (mm. Kant ja Schopenhauer) poimituilla ajatuksilla, joissa nainen esitetään miestä heikompana. Nykyinen tasa-arvon tavoittelu on Virtasen mukaan muuttunut tasapäistämiseksi, kun naisten ja miesten biologiset ja evolutionistiset erot yritetään kieltää. Naiseus ja miehisyys ovat biologisia tosiasioita eivätkä biologisia aseita.

Virtasen mukaan tasa-arvoa ei ole se, että nainen luopuu naisen roolista, asusteistaan ja olemuksestaan ja ottaa miehen olemuksen ja roolin (s. 83). Tekijän mielestä kyseenalaistamme naisen tahdon, mutta emme miesten tahtoa esimerkiksi pukeutumisen suhteen. Miehet saavat pukeutua korostaen itseään, mutta nainen ei saisi valita omia asujaan, sillä naisten vartalon korostaminen on esineellistämistä. Virtanen soisi naisillekin tasavertaisen vapauden valita asusteensa ilman leimautumista joidenkin vaatteiden piintyneiden viestien vuoksi. (s. 91)

Myös toinen ääripää saa osansa Virtasen kritiikistä. Hän arvostelee esimerkiksi Naisasialiitto Unioni ry:n toimintaa ja sen tilaisuuksia, joihin vain naiset ovat tervetulleita. Virtasen mielestä tämänkaltaiset rajoitukset ovat paremminkin seksismiä kuin tasa-arvoa.

Virtanen on koonnut kirjan aineiston yhdistelemällä omia havaintojaan sekä faktatietoa. Hän on itse neljän lapsen äiti, joten hän on kokenut käytännössä monet asiat, joista kirjoittaa. Hänelle on tuttua esimerkiksi se, ettei raskaus aina olekaan ihanaa vaan itkua, pahoinvointia, ahmimista ja raskauden loppupuolella vessassa juoksemista. Raskausaikana odottava äiti on monin tavoin herkässä ja haavoittuvassa tilassa, jolloin ymmärtävä neuvolahenkilöstö on tukena monessa asiassa (äitiysneuvolatoiminta alkoi Suomessa v. 1925). Tekijä harmittelee kuitenkin omaa kokemustaan miespuolisen gynekologin vastaanotolla. Tuolloin keskusteltiin raskausajan valkovuodosta, jonka tohtori ilmoitti tarkoittavan (omasta mielestään ehkä vähän leikkisästi) sitä, että nainen olisi tuolloin ”mehukkaampi”. Virtasen mielestä vertaus oli asiaton ja epäkohteliaskin. Hän oli ajatellut silloin, että tuota ukkoa pitäisi vetää turpaan.

Kirjan humoristinen kansikuva on symbolinen. Siinä kolme naureskelevaa tyttöä on pukeutuneina aikuisten isoihin vaatteisiin – vai lienevätkö he mielikuvissaan aivan noita-akkoja, joille elämä näyttäisi olevan vielä kuitenkin iloisena ja täynnä mahdollisuuksia edessä. Itse kirja jakautuu 10 kappaleeseen, joihin sisältyy koko naisen elämänkaari tyttövauvasta mummoon.

Luvuissa ”Alussa oli tyttö”, ”Pojat ovat poikia ja tytöt kans” ja ”Tyttöyden laki” Virtanen käsittelee lapsuutta. Hän korostaa läpi kirjan monessa kohdin, että suurimmat erot eri sukupuolten välillä ovat biologisia. Kuitenkin ulkoisesti eroja korostetaan jo lapsuudessa: tytöt ovat vaaleanpunaisia ja pojat vaaleansinisiä. Vauvaiässä molemmat oppivat istumaan, ryömimään, kävelemään ja puhumaan sekä hallitsevat tietyssä vaiheessa pinsettiotteen. Kolmen ensimmäisen vuoden aikana opitaan siis kaikki tärkeimmät asiat. Sen jälkeen tyttöjen ja poikien väliset erot alkavat kasvaa. ”Selvimmin se näkyy lasten leikeissä: tyttöjen nuket ja leikkihahmot perustavat perheitä ja poikien nuket ja leikkihahmot teurastavat toisiaan”(s. 40), kirjoittaa Virtanen. Tasa-arvoisuuteen kasvaminen alkaa jo lapsena, kun lapset saavat vanhemmiltaan roolimalleja. Roolikäyttäytymiseen ja -oppimiseen vaikuttavat kasvatusolosuhteet ja tyttöjen ja poikien biologiset erot. Tasa-arvo ei tarkoita samanlaisuutta.

Kirjan luvuissa ”Teiniraivotar”, ”Kohteesta toimijaksi” ja ”Rakkaudesta seksiin” Virtanen käy läpi murrosta tytöstä naiseksi. Hän kirjoittaa muun muassa kuinka alkava puberteetti on lapselle nopean kasvun ja muutosten aikaa, jolloin nuoria pitäisi tukea muutosten ymmärtämisessä ja naiseksi kasvamisessa. Virtanen vertaakin murrosiän ristiriitoja sisällissotaan ja muistuttaa ettei itseksi kasvaminen ole aina helppoa. Murrosikään kuuluu myös monitahoinen kasvu seksuaalisuuteen. Rintojen kasvu ja kuukautiset vievät tytön selvästi naisten alueelle. Seksi taas voi olla läheisyyttä ja nautintoa, mutta myös pelottavaa ja vaarallista. Virtasen mielestä seksuaalivalistuksessa on suuria puutteita. Tietoa on saatavilla runsaasti esimerkiksi kirjoista, lehdistä ja Internetistä, mutta osaavatko nuoret valita oikeaa tietoa. Koulujen terveyskasvatuksen pitäisi sisällyttää vahvemmin monipuolinen seksuaalivalistus ja sukupuolitautitietous. (ss. 75-76)

Viimeisessä luvussa nimeltä ”Nykypäivän kypsät kuningattaret” kuvataan naisen vaihdevuosia ja vanhenemista, joita Virtanen ei itse vielä ole kokenut. Hän kirjoittaa kehon muutoksista: näkö, kuulo, muisti, liikuntakyky ja terveys ylipäänsä heikkenevät. Iho ryppyyntyy, motivaatio laskee, seksihalut hiipuvat ja uuden oppiminen vaikeutuu. Jäljellä on pelkkä ”kehäraakki” (s. 168).

Virtanen pohtii myös toisen maailmansodan jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien vanhenemista. He ovat kokeneet pula-ajan ja sen jälkeen olojen vakiintumisen. Virtasen mukaan perinteiset mummut ovat hävinneet, ja heidän tilallaan on aktiivisia ja osallistuvia ihmisiä, jotka eivät aina ennätä kutomaan villasukkia perillisille. 60-vuotiaat käyttävät rahaa ja heillä on aikaa istuskella kahviloissa, shoppailla ja matkustella. Todellisuudessa asia ei tuntuisi kuitenkaan olevan näin, sillä useimmat 60-vuotiaat, terveet naiset näyttävät edelleen olevan työelämässä lujasti kiinni, eikä aikaa näin ollen riitä joka paikkaan. Virtanen kirjoittaa hieman utopistisesti, että: ”[vanhenevat naiset] ajattelevat, että heillä on oikeus ja lupa nauttia kaikesta [- -] heidän ei tarvitse piilottaa kynttiläänsä vakan alle, heitä on niin paljon, että he eivät edes pääse piiloon [- -], laumassa on voimaa.” (s. 174) Ehkäpä tekijän haavekuva eläkeläisnaisten laumasta muuttuu, kun hän itse vanhenee. Vaikka onhan monia hyvägeenisiä ja ikinuoria vanhuksia, joilla riittää energiaa ja varsinkin terveyttä toteuttaa itseään vuosikymmeniä. Toivottavasti heidän joukkonsa lisääntyy.

Naisen elämänkaaren lisäksi kirjassa käsitellään myös rintaliivejä – aivan kuten monissa muissakin feministien kirjoittamissa kirjoissa. Lyhyesti käydään läpi rintaliivien historia. Nykyliivit ovat peräisin vuodelta 1913 New Yorkista. Korsetit romutettiin ensimmäisen maailmansodan aikana, kun niiden metallituet kerättiin sotateollisuuden tarpeisiin. Korseteista vapautui esimerkiksi Yhdysvalloissa noin 28 000 tonnia metallia – sillä olisi voinut rakentaa kaksi taistelulaivaa (s. 105).

Kirjan rakenteessa on lukujen sisällä lyhyitä tietoiskuja, jotka sisältävät erilaisia tilastollisia ja historiallisia tietoja. Tietoiskuissa käsitellään muun muassa mainonnan eettisen neuvoston markkinoinnin periaatteita, ympärileikkausta, synnytystä, nuorille tarkoitettuja Internet-osoitteita, prostituutiota, kotitaloustekniikkaa, aggressiivisuutta ja kuolemaa. Tietoiskut rytmittävät hyvin muuta tekstiä.

Tekijää innoittaneita lähdekirjoja on paljon. Nyt ei kuitenkaan käy selville, mitä niistä on käytetty ja mitkä ovat vain innoittajia. Olisi ollut hyvä laittaa tekstiin viittaus kustakin lainauksesta, mikä olisi nostanut myös tekstin arvoa. Joissakin tietolaatikoissa on mainittu asiatiedon lähde, mutta ei läheskään kaikissa.

Kirsi Virtanen kirjoittaa mukaansatempaavasti ja joustavasti, joskus provosoivasti ja ironisestikin. Hymyilevä feminismi kuultaa tekstin läpi positiivisella tavalla ja huumorilla höystettynä. Tekijä ammentaa kirjan sisältöön ilmeisen paljon omia kokemuksiaan. Hän kirjoittaa sovinnollisesti lopussa, että tasa-arvon vahvistaminen koskee niin naista kuin miestäkin. Se on yhteinen asia.