Tutkimusperinteet näyttävät toisinaan vähemmän innovatiivisen puolensa, kun opimme toistamaan menneisyyden kertomusta tavalla, joka tarpeettomasti ja kyseenalaistamatta pönkittää tiettyä tulkintahistoriaa. Suomalaisuusliikkeen ja siihen liittyvän suurmiesrintaman historiassa on toisinaan ollut havaittavissa voimakastakin monoliittisen tarinan harhaa, jota viime vuosina on tosin purettu. Historian moninaisuuden tunnustaminen voi toteutua kriittisenä suhtautumisena jalustalle nostettuihin suurmiehiin; vilkaisu heidän selkänsä taa saattaa avata huomattavasti moniulotteisemman kuvan menneisyydestä. Niin & näin -lehden julkaisema J. J. F. Peranderin kirjoituksia sisältävä teos toteuttaa tätä tärkeää tehtävää nostaa kuultavaksi tahoja, jotka ovat syystä tai toisesta typistyneet historian sivuääniksi. Ensimmäinen suomenkielinen filosofi ansaitsee tulla huomioiduksi, ei ainoastaan siksi, että hän kirjoitti suomen kielellä, vaan myös siksi, että kirjoitukset kertovat mielenkiintoisesta ajattelijasta.

Yhteiskunta uutena aikana & muita kirjoituksia sisältää kolme kirjoitusta vähän tunnetulta 1800-luvun suomalaisfilosofilta, Johan Julius Frithiof Peranderilta (1838-1885). Teoksen on toimittanut Mikko Lahtinen, joka on laatinut kirjaan Peranderin ajatteluun johdattelevan laajan ja valaisevan esseen. Lahtisen essee kattaa taskukokoon taitetusta teoksesta puolet. Peranderin kirjoitukset muodostavat teoksessa oman kokonaisuutensa. Ensimmäinen kirjoitus, Yhteiskunta uutena aikana, on vuodelta 1866 ja lyhyehkö kirjoitelma Valtiolainojen vaikutuksista vuodelta 1869. Laajin kirjoitus on vuonna 1879 laadittu artikkeli John Stuart Millin yhteiskunnallinen filosofia.

Tuntematon ajattelija aikansa kontekstissa

Perander on suomalaisen filosofian historiassa niin vähän tunnettu ajattelija, että Lahtisen laaja essee on paikallaan. Peranderin henkilöhistorian perusasiat käyvät kirjoituksesta ilmi, lapsuusajan kotioloista Lahtinen tosin mainitsee ainoastaan sen, että Etelä-Pohjanmaalla syntynyt Perander jäi nuoruudessaan orvoksi ja varttui myöhemmin setänsä luona Kuopiossa. Perander teki elämäntyönsä yliopistossa – hän sai filosofian professuurin vuonna 1879 – ja toimi monen muun suomalaisuusaatteen ajajan tavoin tiiviisti mukana lehtityössä. Kantavana ajatuksena Lahtisen kirjoituksessa on (etenkin nuoren) Peranderin poikkeuksellisuus ajan fennomaanipiireissä. Perander oli radikaali, jota oli vaikea lokeroida: hän kirjoitti luokkataistelusta julistautumatta kuitenkaan sosialistiksi, fennomaanisen talonpoikaisidyllin sijaan hänen näköpiirissään siinsi työväestön esiinnousu. Perander oli moniulotteinen persoonallisuus: syrjäänvetäytyvä, jopa erakoksi luonnehdiittu, mutta kuitenkin loistava puhuja; ikuinen poikamies, joka ihaili palavasti palvottua taiteilijaa Ida Aalbergia.

Perander toimi yhteistyössä tunnetuimpien jungfennomaanien, kuten Yrjö Sakari Yrjö Koskisen, tämän veljen Jaakko Forsmanin sekä Agathon Meurmanin kanssa. Näitä suomalaisen puolueen voimahahmoja läheisemmäksi Peranderin hengenheimolaiseksi Lahtinen nostaa kuitenkin vanhempaa polvea edustaneen J. V. Snellmanin, jonka hahmosta hän löytää yhtäläisyyttä Peranderiin. Keskeisin Snellmania ja Peranderia yhdistävä piirre Lahtisen tulkinnassa on radikaalius ja kesyyntyminen, rohkea muutoshakuisuus ja sen osittainen tyrehtyminen.

Peranderin kirjoitukset

Nyt uudelleenjulkaistavat Peranderin artikkelit ilmestyivät alun perin Kirjallisessa Kuukauslehdessä. Ensimmäisen kirjoitus, Yhteiskunta uutena aikana, keskittyy kapitalismin historiallisen kehityksen esittämiseen ja tässä artikkelissa Perander esittelee myös Adam Smithin työarvoteorian. Kirjoituksessaan Perander viittaa myös Montesquieu’n ja Rousseaun ajatuksiin. Lahtinen mainitseekin Peranderin saaneen valtioteoriaansa vaikutteita Rousseaun sopimusteoriasta ja toteaa tämän erottaneen häntä fennomaaneista, joiden hegeliläissävytteisessä valtioteoriassa korostui valtion kehittyminen ideasta todelliseksi. Yksityiskohtiin menemättä on todettava, että Snellmankin tunnusti omassa valtio-opissaan, Läran om statenissa velkansa Rousseaulle. Peranderin kirjoituksen alusta voi itse asiassa löytää häivähdyksen varsin hegeliläisestä/snellmanilaisesta valtioajatuksesta tämän kirjoittaessa kansan valtiossa "yhtyneen samaan olentoon", joka "havaitsee asemansa maailman historiassa toisia kansoja kohden". Yhteiskunnallisella (yhteiselämän, Snellmanilla kansalaisyhteiskunnan) tasolla kansan elämä sen sijaan koostuu taistelusta "toinen toisensa rinnalla", aineksina "omaisuus, työ ja hankinto".

Kirjoituksista merkittävimpänä Lahtinen pitää artikkelia Valtiolainojen vaikutuksista, jossa Perander on radikaaleimmillaan ja jossa hänen eronsa aiemman fennomaanisukupolven ajatteluun ilmenee selvimmin. Yhteiskunta uutena aikana -kirjoitus toimiikin Lahtisen mukaan eräänlaisena pohjustuksena tälle artikkelille. Omassa esseessään Lahtinen taustoittaa laajasti tilannetta, jossa Peranderin teksti syntyi ja johon artikkelin kuivanoloinen otsikkokin viittaa, nimittäin 1860-luvun katastrofaalisiin nälkävuosiin. Valtiolainojen vaikutuksissa työmiehen historia nousee esille tavalla, jossa kirkastuu myös Lahtisen korostama modernius ja radikaalius: Perander kirjoitti jo aivan toisenlaisesta näkökulmasta kuin vanhempi sukupolvi, mukaan lukien "talonpoikainen" Yrjö Koskinen. Perander kirjoittaa säätyjen hajoamisesta, työväestön itsenäistymisestä ja luokkataistelusta, joka vie yhteiskunnallista kehitystä eteenpäin. Ero Peranderin "oikeiden työmiesten" ja idealisoitujen kansakuvien välillä on valtava. Peranderin yhteiskunnallisesti valveutunut työmies ei tyydy holhouslaitoksiin, eikä hän ole valmis nöyrtymään loputtomasti: "Köyhyys ja proletariati ei ole yhtä. Toinen on viaton ja toimeton, toinen tuskistunut, levoton, rohkea." Peranderin työmies on kaukana Paavoista ja Mateista, joille oma asema on ylhäältä annettu ja muuttumaton.

Peranderin kolmas kirjoitus, Millin yhteiskuntafilosofiaa käsittelevä artikkeli edustaa Lahtisen mukaan kesyyntynyttä Peranderia, joka ei enää julista luokkataistelua, vaan korostaa kansallista eheyttä. Tämä ajattelun, tai ainakin julkisen esitystavan muutos, on yksi Lahtisen keskeisistä huomioista, jota hänen mukaansa ei aikaisemmin ole noteerattu. Tässä suhteessa Lahtinen rinnastaa Peranderin voimakkaasti Snellmaniin, jonka urakehitys on usein nähty häirikön kesyyntymisenä salonkikelpoiseksi poliitikoksi. Selvää syytä Peranderin suunnanmuutokseen Lahtinen ei ole tämän omista kirjoituksista löytänyt, mutta arvailee tämän tajunneen oman vaarallisuutensa; Suomessa ei vielä Peranderin aikana ollut nousemassa todellista kansanliikettä työväenkysymyksen suhteen, eikä oppineiston keskuudesta irronnut hänen radikaaleimmille näkemyksilleen riittävää tukea. Luokkataisteluhengen nostattamisen sijaan Perander siis tyytyi lopulta noudattamaan fennomaanien sovittelevaa, kansallista yhtenäisyyttä korostavaa linjaa.

Ajattelu ja ilmaisu

Lahtisen esseessään tekemät tulkinnat 1800-luvun jälkipuoliskon Suomen yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä mm. johtavasta fennomaanipoliitikosta Yrjö Sakari Yrjö Koskisesta ovat teräviä ja avaavat Peranderin kirjoituksia oivallisesti. Asettaessaan Peranderin ajattelua ajalliseen kontekstiinsa Lahtinen korostaa tämän edustaneen uudenlaista ajattelua paitsi kielellisesti, myös vaikutteidensa osalta. Perander nojautui eurooppalaisiin ajattelijoihin, kuten Milliin tai Smithiin ja juuri tämä tuoreiden näkemysten omaksuminen ja kotimaisten kontekstien ylittäminen teki hänestä sen modernin radikaalin, joka ei löytänyt todellista ajatuksellista veljeyttä maanmiestensä joukosta.

Toisaalta on todettava, että itselleni Snellman-tutkijana artikkelien teemat aukeavat osittain myös kotimaisten keskustelujen kautta. Vaikka Perander käyttääkin uudenlaista kieltä, vaikka hän kirjoittaa luokkaristiriidoista aivan uudella tavalla, sisältyy kirjoituksiin kuitenkin sävyjä, jotka ainakin itse olisin valmis sitomaan jo esim. Snellmanin edustamaan perinteeseen. Tällaisia sävyjä ovat mm. Peranderin tapa kirjoittaa sivistyksestä ("valtion tekeminen sivistyksen maailmaksi") ja kansan olemuksesta ("kansallisolennosta") eräänlaisena kokonaisuutena. Nämä teemat löytyvät nimenomaan Peranderin 1860-luvun kirjoituksista, ajalta jolloin Perander ei Lahtisen mukaan vielä ollut talttunut. Tällä huomiolla en pyri osoittamaan sitä, että Lahtisen argumentti kesyyntyneestä radikaalista olisi epätarkka, se osuu varmasti oikeaan. Lukutavasta riippuen kansallisen kokonaisuuden teema löytyy kuitenkin jo Peranderin varhaisemmista teksteistä.

Lahtisen tekemät rinnastukset Snellmaniin ovat mielenkiintoisia. Vaikka nämä kaksi filosofia kuuluivatkin eri sukupolviin ja he ainakin osittain edustivat varsin erilaisia ajatteluperinteitä, on heidän elämänuristaan ja persoonistaan löydettävissä samankaltaisuuksia. Lahtinen tulkitsee molempia rohkeina radikaaleina, jotka joutuivat lieventämään näkökantojaan poliittisten realiteettien vuoksi. Ottamatta varsinaisesti kantaa siihen, oliko Snellman taltutettu radikaali, jollaisena Lahtinen häntä tulkitsee, sisältyy hänen näkemykseensä varteenotettavia huomioita. Fennomaanien talonpoikaisvaltaisessa joukossa sekä Perander että Snellman edustivat varsin modernia ja urbaania näkökantaa. Molemmat etsivät tapaa, jolla yhteiskunnallinen teoria olisi mahdollista sovittaa toimivasti käytäntöön. Kumpikin oli myös hiukan liian vaarallinen aikalaistensa keskuudessa.

Peranderin kirjoitusten lukeminen on mielenkiintoista hänen käyttämänsä kielen takia. Monet sanat maistuvat nykylukijan suussa oudoilta, suomenkieliset käsitteet ikään kuin vielä hakevat muotoaan. Silti lukija kokee ymmärtävänsä itse asiasisällön, tai ainakin osan siitä. Tässä mielessä Peranderin tekstit ovat mainio esimerkki ajattelun ja ilmaisun yhteydestä – ja niiden erosta.