
Wolff, Charlotta: Johan Fredrik Aminoff. Kustaviaani kahdessa valtakunnassa. [Johan Fredrik Aminoff. Gustavian i två riken. ]. Käännös: Jouko Nurmiainen. Otava, 2022. 352 sivua. ISBN 978-951-1-46554-6.
Vaikka toisin voisi luulla, moni tärkeä Suomen historian merkkihenkilö on edelleen vailla elämäkertaa ja etenkin modernia, nykyajan tarpeista liikkeelle lähtevää tutkimusta. Charlotta Wolffin elämäkerta vapaaherra Johan Fredrik Aminoffista (1756–1842) korjaa yhden suuren puutteen juuri tässä mielessä, sillä aiempaa elämäkertaa Aminoffista ei ole kirjoitettu. Tärkeässä osassa Aminoff on Carl von Bonsdorffin teoksessa Statsmän och dignitärer (1921) sekä Torsten Hartmanin kolmiosaisessa teoksessa De tre gustavianerna (1899), jossa Aminoffin lisäksi kohdehenkilöinä ovat G. M. Armfelt ja J. A. Ehrenström. Aminoffin, Armfeltin ja Ehrenströmin kohtaloita ja elämänkulkua ei olekaan mahdollista käsitellä täysin erikseen, niin kiinteästi he omana aikanaan kuuluivat yhteen. Heidän elämänsä mullistui täysin Kustaa III:n murhan myötä, kuninkaan, jolle he olivat uskollisia loppuun saakka ja paljon sen ylikin. Esimerkiksi Ehrenström päiväsi loppuelämänsä ajan Kustaa III:n murhapäivänä kirjoittamansa kirjeet lisäkommentilla, kuinka mones murhan vuosipäivä oli kyseessä kuten esimerkiksi ”Helsingfors den 16 Martii 1827, den 35te årsdagen af Gustaf d. IIIs mord”[1].
Charlotta Wolfin Aminoff-elämäkerta liittyy saumattomasti myös suosittuun 1700-lukuun kohdistuneeseen tutkimussuuntaukseen, jossa huomiota on kiinnitetty aateliskulttuuriin, aatelin elämäntapaan ja 1700-luvun eurooppalaisiin aatevirtauksiin, joista Suomenkin aateli/eliitti sai vaikutteita. Näitä teemoja on Wolff käsitellyt aiemmissa julkaisuissaan väitöskirjastaan Vänskap och makt: den svenska politiska eliten och upplysningstidens Frankrike (SLS 2005) lähtien.
Johan Fredrik Aminoffia koskeva tutkimus ei ole pelkkä poliittinen elämäkerta vaan laajempi kuvaus kustaviaanien elämäntavasta ja kulttuurisista arvoista; teoksessa kerrotaan kartanoissa järjestetyistä juhlista, esityksistä ja huvituksista sekä aikakauden esteettisistä ajanvietteistä, tapakulttuurista ja niiden muutoksista. Esimerkiksi asumiskulttuurin muutokseen liittyy se, että 1800-luvun alussa alettiin sijoittaa oleskelutiloissa istuinhuonekalut sohvaryhmiksi, kun siihen saakka tuolit olivat olleet seinien vierustoilla, josta niitä oli tarpeen mukaan nostettu esille ja taas takaisin. Erityisen tärkeää Aminoffille oli hänen pantatuksi joutuneen lapsuudenkartanonsa Riilahden lunastaminen takaisin 1798. Vuonna 1803 alkoi uuden päärakennuksen pystyttäminen ja kesällä 1807 Aminoffin perhe lopultakin pääsi muuttamaan uuteen Riilahteen. Etenkin talvisin perhe kuitenkin asui Saaren kartanossa Mietoisissa, jonka Aminoff oli saanut everstinpuustellikseen. Kolmannen avioliittonsa oli Aminoff ystäviensä varoittelusta huolimatta solminut kesällä 1801 kemiöläisen Eva Mathilda Bruncronan kanssa (esimerkiksi G. M. Armfelt oli sitä mieltä, että vaimo oli ”yhteensopimaton” Aminoffin mielialan kanssa). Toisin kuin edelliset avioliittonsa ja vastoin Aminoffin ystävien epäilyksiä, tästä liitosta tuli hyvin onnellinen ja hedelmällinen: lapsia syntyi 11, joista viisi saavutti aikuisiän.
Epäilemättä mielenkiintoisin osa elämäkerrasta koskee Aminoffin nuoruusvuosia, aikaa Kustaa III:n suosikkina ja Kustaan murhan jälkeistä periodia, jolloin holhoojahallitus joko karkotti tai sulki vankilaan murhatun kuninkaan kannattajia salaliitosta epäiltynä. Niinpä Aminoffkin joutui olemaan kahden vuoden ajan vangittuna, mutta olosuhteet sentään olivat siedettävät: häntä ei sentään aatelismiehenä suljettu pimeään kellarityrmään vaan hän sai käyttöönsä kaksi huonetta komendantintalon yläkerrassa. Kustaa IV Adolfin tultua täysi-ikäiseksi oli yksi hänen ensimmäisistä käskyistään määrätä Aminoff vapautettavaksi. G. M. Armfeltin kunnia palautettiin 1799 ja J. A. Ehrenströmin seuraavana vuonna.

Kuva: Wikimedia Commons.
Nuoreen kuninkaaseen kohdistuneet toiveet eivät täyttyneet: Kustaa IV Adolf ei valitettavasti ollut isänsä veroinen valtiomies eikä osoittanut kiinnostusta ulko- ja puolustuspolitiikkaa kohtaan; kiinnostuneempi tuore kuningas oli Ilmestyskirjasta, musiikista ja tanssista. Ulko- ja puolustuspolitiikasta piittaamaton kuningas oli siten tietämätön myös Euroopan sotilaallisesta tilanteesta, ja sen seuraukset ovat hyvin tunnetut: helmikuussa 1808 venäläiset hyökkäsivät Suomeen ja alkoi niin sanottu Suomen sota eli Ruotsin ja Venäjän välinen sota. Tässä sodassa Aminoff ei päässyt niittämään suurta mainetta esitettyään sekä kuninkaan että armeijan komentajan näkemyksistä poikkeavia mielipiteitä sodan johtamisesta.
Kaikkein merkittävintä roolia suuriruhtinaskunnan taipaleen alkuvaiheessa Aminoff näytteli niin sanotun upseerimanifestin hyväksyttämisessä keisari Aleksanteri I:llä, ja kiistatta tässä oli Aminoffin merkitys ratkaiseva ja tärkeä. Manifestin allekirjoittamisen jälkeen myös Aminoff vannoi uskollisuudenvalan Aleksanteri I:lle huhtikuussa 1810 ja siirtyi keisarin alamaiseksi Suomen suuriruhtinaskuntaan. Aminoff kuten suurin osa suomalaisesta säätyläistöstä joutui omaksumaan uuden, suomalaisen identiteetin sekä opettelemaan ajattelemaan Suomea isänmaanaan, ei enää Ruotsia.
Suomen yhdistämisellä Venäjän keisarikuntaan oli se suora intellektuaalinen seuraus, että säätyläistön ja etenkin ylimmän virka-aatelin oli ryhdyttävä mieltämään itsensä nimenomaan suomalaisiksi, joiden isänmaa oli Suomi. Tähän saakka Suomi oli koettu lähinnä synnyin- tai kotimaaksi, jossa monilla oli kotikartanot kesänviettoa ja loma-aikoja varten. Monet katsoivat menettäneensä isänmaansa (Ruotsin) ja säilyttäneensä vain kotimaansa (Suomen), toiset taas päättelivät, että isänmaa oli nyt Suomi. Vuoden 1809 jälkeen kuulumista suureen ja mahtavaan Venäjän keisarikuntaan helpotti alusta saakka Aleksanteri I, jota lähes kaikki hänet tavanneet poikkeuksetta jumaloivat eikä Aminoff ollut tässä poikkeus. Olennainen tekijä lojaalisuuden siirtämisessä keisarille oli Suomen entisten, Ruotsin aikaisten lakien, oikeuksien ja uskonnon säilyttäminen ennallaan.
J. F. Aminoffin syvällisistä pohdinnoista isänmaa-kysymyksen suhteen emme tiedä, mutta hänen nuorempi veljensä Berndt Henrik Aminoff on jättänyt omista pohdinnoistaan todistuksen jälkimaailmalle päiväkirjan muodossa. Syksyllä 1810 hän kirjoitti:
”Mikä nyt on meidän, suomalaisten, todellinen isänmaamme, Ruotsiko vaiko Suomi? Minun ymmärtääkseni isänmaani on siellä, missä synnyin, missä rintalapsena imin itseeni isänmaan rakkauden, missä olen varttunut ja saanut kasvatukseni. Siellä lienee isänmaani, siitä aivan riippumatta kenen hallitsijan alainen olen. Mitkä velvollisuudet meidän suomalaisten tulee nyt täyttää Suomen jouduttua rauhanteossa Venäjän omaksi ja Ruotsin julkisesti päästettyä meidät uskollisuuden ja kuuliaisuuden velvollisuudesta sitä kohtaan? —- Mitä meillä suomalaisilla nyt on valittamista? Olemme niin kuin ennenkin vapaa kansa, hallittu vanhojen vahvistettujen lakiemme mukaan. Omat syntyperäiset kansalaisemme, jotka olemme keskuudestamme saaneet itse valita, hoitavat lakia ja oikeutta; verojamme on vähennetty, ja me elämme suuren, mahtavan hallitsijan turvissa. Sanon, että jos me edelleenkin saamme nauttia kaikkia näitä etuja, on Suomi Euroopan onnellisin maa.”[2]
Suomen suuriruhtinaskunnan alkuvuosikymmeniä käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa on kattavasti käsitelty Aminoffin toiminta Suomen asiain komiteassa sekä Turun akatemian sijaiskanslerina, eikä tässä suhteessa Wolffilla ole uutta kerrottavaa. Huomiota kiinnittää lähdeaineistossa se, että kirjoittaja viittaa mieluiten Hartmaniin tai Danielson-Kalmariin kuin esimerkiksi Matti Klingen Ylioppilaskunnan historiaan, Keijo Korhosen väitöskirjaan Suomen asiain komiteasta tai vaikkapa allekirjoittaneen tutkimukseen ministerivaltiosihteeri Rehbinderistä.
Tuore elämäkerta Johan Fredrik Aminoffista piirtää elävän kuvan hänestä sekä muista uskollisista kustaviaaneista, jotka maailmanpolitiikan pyörteissä joutuivat siirtämään lojaliteettinsa Ruotsin kuninkaalta Venäjän keisarille, rakastetulle Aleksanteri I:lle. Kirja on sujuvasti ja elävästi kirjoitettu ja kuvitettu ja sitä voi suositella kaikille kyseisestä ajanjaksosta kiinnostuneille lukijoille.