Kansallisarkistossa on kaikkiaan parisenkymmentä mapillista suomalaisten sodanaikaisten propagandayksiköiden eli niin sanottujen TK- eli tiedotuskomppanioiden miesten tuottamia tekstejä, jotka olivat sodan aikana jääneet eri syistä sensuurin seulaan eivätkä koskaan päätyneet julkisuuteen. Kyse ei siis ole mistään ihan pienestä määrästä. Liminkalainen tietokirjailija ja toimittaja Pekka Tuomikoski on tarttunut tähän aineistoon ja valinnut kirjoitusten joukosta reilut parikymmentä tekstiä, jotka hän on toimittanut kirjaksi. Kirja esittelee näiden tekstien avulla sensuroitujen TK-tekstien moniulotteisuutta, mutta tutkimuksellisia tavoitteita teoksella ei ole.

Tuomikoski mainitseekin johdannossa joitakin aihetta sivuavia tutkimuksia lisälukemiseksi kiinnostuneille, tärkeimpänä niistä Helena Pilkkeen vuonna 2012 ilmestyneen teoksen Julkaiseminen kielletty, jossa tutkimuksen kohteena ovat nimenomaan kielletyt TK-kirjoitukset.

Useimmat teokseen valituista teksteistä on valokuvattu tai skannattu suoraan originaaleista ja painettu kirjaan sellaisenaan, kaikkine sensuurin punakynämerkintöineen. Tämä tuo autenttisuuden tuntua, mutta lukumukavuus kärsii hieman haalistunutta tekstiä ja marginaalin lyijykynämerkintöjä tavaillessa. Jokaisen TK-tekstin alussa on Tuomikosken laatima lyhyt johdanto, jossa kerrotaan lähinnä kirjoituksen laatijasta ja hänen myöhemmistä vaiheistaan – TK -miehethän olivat kynänkäytön ammattilaisia, ja monet heistä loivat sodanjälkeisessä Suomessa merkittävän uran. Tekstien sitominen laajempaan sotahistorian kokonaisuuteen sen sijaan jää monin paikoin hieman lukijan oman tietämyksen varaan, mikä on harmillista, etenkin kun Tuomikosken tietämys sotahistoriasta käy ilmi hänen laatimistaan esittelyteksteistä.

SA-kuva ja kuvateksti: ”Matkalla Antreaan tavataan tietenkin tuhottuja hyökkäysvaunuja, joista tässä yksi. TK-mies valitsi itselleen siitä sopivan kirjoituspaikan.
Antrea 17.8.1941″

Oudoksuttavaa on Tuomikosken omista teksteistä kuultava pyrkimys arvioida tekstien totuussisältöä: jo johdannossa hän toteaa TK-tekstien ”todistusarvon olevan omaa luokkaansa”, tekstit kun on laadittu ”tuoreeltaan”. Kainuun Sanomiin 6.5.2013 kirjoittamassaan artikkelissa Tuomikoski toteaa kirjoitusten olevan jopa ”sotahistorian käsityksiä muuttavia”. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että TK-miehet olivat rintamalla propagandatehtävissä, ja vaikka suomalainen sotapropaganda oli esimerkiksi saksalaista totuudenmukaisempaa, vaiettiin varmasti meikäläisissäkin teksteissä epäedullisista seikoista ja liioiteltiin omia voittoja. Joidenkin Tuomikosken valitsemien kirjoitusten kohdalla voidaan perustellusti kysyä, olisiko sensuuri hyllyttänyt ne nimenomaan niiden liiallisen totuudenmukaisuuden vuoksi. TK-miesten tuotoksista ei silti kannattane ”rankelaiseen tyyliin” etsiä vastausta kysymykseen ”wie es eigentlich gewesen ist”. Sen sijaan nämä kirjoitukset palvelevat lukijaa kiinnostavana lähdemateriaalina esimerkiksi tutkittaessa, miten jatkosotaa pyrittiin esittämään kansalle.

Tuomikosken teos ei ole tutkimus, eikä sitä pidä pyrkiä sellaisena tarkastelemaan. Tämä selittää esimerkiksi lähdeluettelon puutteen, vaikka monissa tietokirjoissa sellainen nykyään onkin. Tuomikoski tarjoaa kuitenkin kiinnostuneelle lukijalle riittävästi vinkkejä lisäkirjallisuudesta.

Jos jättää huomiotta ”totuudenetsinnän” ja pienet terminologian epätarkkuudet (TK tarkoittaa tiedotuskomppaniaa, ei taistelukuvausta), tarjoaa Tuomikosken teos mielenkiintoista, tähän saakka arkistoihin unohtunutta lukemista jatkosodan vuosilta. Suosittelen sitä ennen kaikkea oheislukemistona  Helena Pilkkeen alussa mainitulle Julkaiseminen kielletty -tutkimukselle. Tuomikosken valitsemat tekstit tempaisevat lukijan mukaansa ja herättävät halun saada lisää tietoa, jota sitten Pilkkeen teos tarjoaa.

TK-mies valokuvaamassa etulinjassa. Kuvassa luutnantti P.Myllymäki,
Tienhaara kesäkuu 1944. (SA-kuva)