Eino Pohjamon teoksen Tietön divisioona julkaiseminen uudelleen on ollut perusteltua historiantutkimuksen ”uusien tuulien” puhaltaessa Huhtiniemen ”löytöineen”. Kirja on historiikki 6. divisioonan jatkosodan alkutaipaleelta. Teos liittyy saman kirjoittajan aiempaan teokseen Jänkäjääkärit vuodelta 1979, joka toki on paljon tarinallisempi. Tutkimuksesta ei kuitenkaan varsinaisesti voi puhua, jo lähdeapparaatin puuttumisen takia.

Pohjamo kuvaa mielenkiintoisella, ”puolitutkimuksellisella”, tavallaan divisioonan hyökkäysreitin tapahtumia. Teos antaa kuvan asiansa tuntevasta kirjoittajasta, joka on myös haastatellut ja huomioinut divisioonan veteraanien tarinoita. Teoksen parasta ja samalla ongelmallisinta antia ovat paitsi ilmeikkäät kuvaukset itse tapahtumista, kuvamateriaali ja kartat. Ongelmana voidaan pitää, että huolimatta nykyaikaisesti tietotekniikasta kuvia ei ole käsitelty tarkemmiksi ja kartat jäävät vaikealukuisiksi. Myös karttojen sijoittaminen tekstiyhteyteensä olisi ollut järkevää. Tältä osin uusintapainosta olisi voinut ajanmukaistaa.

Pohjamon kuvaus 6. divisioonasta on mielenkiintoinen myös siltä osin, kuin se kuvaa saksalaisten, etenkin alueella toimineen SS-divisioonan, suorastaan katastrofaalisen heikkoa toimintaa. Toisaalta saksalaiseen sotilaskoulutukseen ja etenkin SS-joukkojen kokoonpanon taustaan tutustuneelle kuvaus vastaa odotuksia. Ei ole yllätys, että Waffen SS:n ensimmäinen paniikinomainen pako vihollisen edessä sattui toisessa maailmansodassa juuri 6. divisioonan toiminta-alueella.

Pohjamon historiikki jättääkin ihmettelemään, miksi 6. divisioona on niitä ainoita, jollei ainoa suomalainen divisioona, jonka historiasta ei ole tehty tieteellistä perinpohjaista tutkimusta. Divisioonan koko historia on sen verran hämärä ja mielenkiintoinen, että puute olisi syytä korjata niin kauan kuin haastateltavia vielä on elossa. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm., miksi lähes kahden pataljoonan voimin suoritettu onnistunut hyökkäys Tolvantojärven eteläpuolitse keskeytettiin, vaikka vihollisen tiedettiin jo pakenevan sekasorrossa, miksi divisioonan komentaja teki itsemurhan ja miksi osa divisioonan henkilöstöstä löytyy aivan ”väärien” yhtymien vahvuusluetteloista. Pitäisikö Suomen ”liittolaisuus” sittenkin tutkia kokonaisuudessaan ja perusteellisesti vielä kerran?