Suomalaisen valokuvahistorian tuorein herkkupala on Kuopion kulttuurihistoriallisen museon julkaisema Karl Granit (1857-1894) kulkija maisemassa. Amanuenssi Pirjo Jantusen vuosikymmenen työ esittelee nuorena keuhkotautiin menehtyneen valokuvaajan, jonka kuvien kohtalona oli yli sadan vuoden ruususen uni. Tärkeä osa Granitin tuotannosta hukkui nimekkäämmän ammattilaiskollegan Victor Barsokevitschin laatikoihin, ja vielä 1990-luvulla hänen kuviansa esiteltiin julkaisuissa Barsokevitschin tekeminä. Tällaisen kohtelun ovat saaneet esimerkiksi tunnettu kuva keväisestä Maaningan Korkeakoskesta tai savutuvan pihakuva Nilsiästä, joka nimettiin vielä vuonna 1992 Valokuvan taide -historiikissa Barsokevitschin tekemäksi.

Nyt on siis korkea aika oikaista väärinkäsitykset ja tutustua tähän Kuopion kappalaisen August Fredrik Granitin ja Johanna Elisabet Granitin yhdeksänlapsisen perheen kolmantena syntyneeseen Kalleen. Pirjo Jantunen on työparinsa, valokuvaaja Kari Jämsénin kanssa koonnut monipuolisen ja näyttävän kuvateoksen, joka valottaa niin kohteensa henkilöhistoriaa kuin kuvien tutkimustyötä. Mutta ennen kaikkea kuvat puhuvat puolestaan; Granit osoittautuu niissä välineensä tuntevaksi ja taitavaksi valokuvaajaksi.

Ajan tapaan valokuvat vedostettiin pinnakkaisina, mikä takasi kuvissa nykykatsojaakin hurmaavan pikkutarkkuuden ja terävyyden. Tämä seikka on viehättänyt myös kirjan tekijöitä siinä määrin, että monista kuvista on kirjaan tehty vielä toinen, suurennettu rajaus. Kiinnostava ratkaisu, josta varmasti ollaan valokuvapiireissä montaa mieltä – muutaman kerran toteutettuna idea vielä toimii, mutta moneen kertaan toistettuna en oikein jaksanut innostua tästä Granitin "uudelleen tulkinnasta". Tosin tällaisella suurentamisella voi olla monenlaisia motiiveja; vanhojen, laajojen panoraamakuvien pikkutarkat yksityiskohdat aukeavat nyt vaikka kulttuurintutkijoiden käyttöön. Digitaalitekniikan avulla voidaan vanhoista negatiiveista tulostaa mitä tarkempia yksityiskohtia, tästä on esitellyt mainioita esimerkkejä tutkijavalokuvaaja Taneli Eskola uudelleen vedostettujen I. K. Inhan maisemakuvien kohdalla.

Pirjo Jantusen teksti on paikoin kuin salapoliisiromaanista: kuinka suuritöisen Barsokevitschin tuotannon 70 000 negatiivin inventoinnin yhteydessä löydettiin jo muutamia Granitin signeeraamia lasinegatiiveja ja kuinka vasta vuonna 1995 palaset saattoivat asettua paikoilleen, kun apuun löytyi Granitin lasinegatiivilaatikoita pikkupoikana katsellut asiakas. Nyt alkoi varsinainen tunnistustyö: Granitin harvat signeeraamat negatiivit erottuivat paksuutensa ja reunojensa painaumien perusteella Barsokevitschin tuotannosta. Pikkutarkan tutkimustyön tuloksena Kuopion museossa on tähän mennessä eroteltu runsaat 180 lähinnä maisema-aiheista negatiivia.

Ennen tunnistusurakkaa Granit tiedettiin Kuopion seudun maisemakuviensa ohella Lappi-aiheistaan, jotka olivat peräisin vuosina 1882-84 tehdyltä kansainväliseltä meteorologiselta tutkimusretkeltä Sodankylään ja Inariin. Granit oli koulutukseltaan koneinsinööri, mutta opiskeli lisäksi Helsingin yliopistossa filosofis-matemaattisessa tiedekunnassa. Hän harrasti Jantusen mukaan kuvataiteita ja myös valokuvausta "suurella halulla" ja näytti hallinneen hyvin valokuvauksen tekniikan. Granit kehitti mm. kaikki nyt tunnistetut Kuopion ja Pohjois-Savon alueelta kuvatut negatiivinsa itse. Tutkimusretken kuvaajaksi hänellä oli teknisen tietämyksen ohella myös laaja kielitaito.

Lapin tutkimusretken pyrkimyksenä oli valokuvata revontulia, mutta tämän tehtävän epäonnistuttua Granit keskittyi kuvaamaan paikallisia maisemia, asumuksia ja ihmisiä. Talvisissa olosuhteissa valokuvaaminen tuona aikana oli varsin raskasta ja hankalaa, vaikka varusteisiin oli kuulunut ajan uusinta tekniikkaa, kuten nopeita eli herkkiä bromihopealevyjä. Tuolloin oltiin siirtymässä Suomessakin ulkokuvauksessa hankalasta, välittömän valoherkistämisen ja kehittämisen vaativasta märkälevytekniikasta uuteen kuivalevytekniikkaan. Sen myötä lasinegatiiveja ei enää tarvinnut herkistää juuri ennen kuvausta eikä niitä välttämättä tarvinnut myöskään kehittää heti kuvauksen jälkeen. Esimerkiksi I. K. Inha kirjoittaa vuonna 1892, että sen aikaiset negatiivit olisivat kestäneet jopa kolmen kuukauden säilytyksen ennen kehitystä.

Granit kuuluu suomalaisen maisemavalokuvauksen edelläkävijöihin, kuten Jantunen korostaa kirjassa. Granitin varhaiset Lapin talviotokset nousevat selvästi aikansa keskiverron suomalaisen maisemavalokuvan yläpuolelle. Talven kuvaajana Granit erottuu myös 1890-luvun alun Pisan maisemillaan, aikalaiskuvaajilta löytyy harvoja samankaltaisia laajoja talvimaisemia. Inha kuvasi lähinnä tykkylumisia metsiä lähikuvina ja tamperelaisen Svante Lagergrénin lumikuvat ovat kaupungin puistosta ja kaduilta. Samoin K. E. Ståhlbergin sekä Inhan talvisen Imatrankosken kuvat poikkeavat huuruisina Granitin pitsisen pikkutarkoista ja koristeellisista vaaranäkymistä.

Karl Granit kiersi 1880-luvun loppupuolelta vuoteen 1893 kameransa kanssa osaksi samoja paikkoja kuin ajan tunnetuimmat tekijät kuten Inha ja Daniel Nyblin: Kuopiota lähiseutuineen, maisemia Taivaanpankolta, Pisalta sekä Nilsiää ja Maaninkaa. Lisäksi Granit valokuvasi muun muassa Heinävedellä, Vaajasalossa ja Rautalammilla. Viimeksi mainituilta paikkakunnilta ovat peräisin eräät hänen parhaimmista otoksistaan, muun muassa kesäinen, tyyni rantamaisema, josta tehty suurennos osoittaa negatiivin hienon terävyyden ja sävykkyyden. Granit käytti ajan vakiokokojen 18×24 ja 12×16,5 ohella myös Suomessa harvinaisempaa 24 x 30 koon kameraa. Monien maisemakuviensa kohdalla Granit jäi Jantusen mukaan "nuorempien valokuvaajien tuotannon varjoon". Pisavaaran rinteillä Granit on käynyt samana kesänä kuin Inhakin vuonna 1893. Jos asettaa Granitin kirjassa esitellyt kuvat Inhan laajojen Pisa-sarjojen rinnalle, Inhan kuvatilan monipuolinen sommittelu sekä esimerkiksi upeat vastavalotulkinnat erottuvat edukseen. Granitin kamera pitäytyy enimmäkseen laajan yleiskuvan puitteissa, ja tämän etäisen tyylin myös kirjan tekijätkin ovat ehkä halunneet rikkoa suurentamalla väliin yksityiskohtia samoista kuvista.

Karl Granit (1857-1894) kulkija maisemassa tuo merkittävää lisätietoa tilanteessa, jossa vielä puuttuu kokonaisvaltainen esitys varhaisen maisemavalokuvauksemme vaiheista. Hyvä muistutus on esimerkiksi, että kuopiolainen Savolan Kirjakauppa painoi jo 1880-luvun lopulla maisemasarjaa, joka laajeni 1890-luvun alussa 56 kuvaan. Kuopiossa aloitettiin laajempi kuvasarjojen myynti ennen pääkaupunkia, jossa nykytiedon mukaan ns. suurten maisemakuvasarjojen myyntiesittelyyn ryhtyi ensin Nyblin vuonna 1890 ja sitten Ståhlberg 1892. Granitin kuvia oli mukana Savolan Kirjakaupan sarjoissa ja niistä tehtiin myös runsaasti postikortteja. Monet Granitin kuvauspaikat oli merkitty Kuopion Matkailijayhdistyksen vuonna 1888 painattamaan alueen matkailukarttaan. Näin Granit on ollut omalta osaltaan vaikuttamassa aikakauden kansallisromanttisen maisemakuvaston muotoutumiseen. Granit oli myös tarjonnut maisemakuviaan lähetettäväksi Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttelyyn, mutta Jantusen tutkimuksessa ei selvinnyt, miten kuvien kävi. Taidehistorioitsija Riitta Konttinen on suomalaisia naistaiteilijoita tutkiessaan selvittänyt, että kyseiseen maailmannäyttelyyn oli valittu ainakin kuvataiteilija Ellen Favorinen maisemavalokuvien kokoelma.

Tutkijana pysähtyy kirjan kuva-aineistoa esittelevässä tekstissä tietoon, jonka mukaan myös Turun maakuntamuseossa on merkittävä aineisto Granitin kuvia. Millaisista kuvamääristä tuon kokoelman kohdalla on kyse? Entäpä jos olisi maltettu vielä jatkaa tutkimusta ennen lopullista julkaisua ja olisi koottu Granitin tiedossa oleva aineisto myös muualta. Aiheesta kiinnostuneelle lukijalle se olisi tarjonnut vieläkin kattavamman kokonaisuuden. No, tällaisia ajatuksia nousee mieleen kun pääsee hyvän makuun – nälkä vain kasvaa. Kuopion kulttuurihistorialliselle museolle ja kirjan tekijöille kuuluu tietysti ehdoton kiitos! Nyt jäädään odottamaan, missä valokuva-arkistot seuraavan kerran raottavat aarteitaan painettuna julkaisuna. Ehkä saamme vihdoin lukea Åbo Akademissa valmisteilla olevaa naisvalokuvaajiemme historiaa käsittelevää väitöskirjaa? Vai innostuisiko Valokuvataiteen museo laajentamaan viime vuoden varhaisten maisemavalokuvien kartoitustaan?