Olemme kuvien ympäröimiä. Yhä suurempi osa päivittäisestä informaatiotulvasta välittyy tulkittavaksemme kuvien muodossa. Tämän totesi saksalainen filosofi Gottfried Boehm ”kuvallisesta käänteestä” puhuessaan. Kuvallisen käänteen myötä valokuvasta on tullut korvaamattoman tärkeä osa nyky-yhteiskunnan kommunikaatiota. Valokuvan tärkeyttä todistaa myös tutkijoiden kiinnostus sitä kohtaan: ulkomailla julkaistujen tutkimusten lisäksi myös Suomessa on viime vuosina julkaistu suhteellisen runsaasti aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Erinomaisina esimerkkeinä mainittakoon Seppäsen tuotannon (esim. Katseen voima, 2001. ) lisäksi vaikkapa Anita Sepän Kuvien tulkinta sekä ruotsista käännetty Jan-Erik Lundströmin Valokuvallisia todellisuuksia.

Kuva: Camera obscura

Seppäsen uusin teos jakautuu kahteen osaan, jonka pohdintojen spektri kattaa niin valokuvan teknisen muodostumisen kuin sen lukuisat roolit yhteiskunnassa. Kirjan aloittaa kuvaus kameran historiasta, jossa Seppänen johdattaa lukijansa 1600-luvun camera obscuroista aina nykyaikaisten digitaalikameroiden pariin. Matkan varrella sivutaan muun muassa Leni Riefenstahlin kuuluisan propagandafilmin, Tahdon riemuvoiton (Triumph des Willens) historiaa. Vaikka valokuvaustekniikan historia ja kehitys on suhteellisen hyvin tutkittu, Seppäsen esitys on kompakti, ja tarjoaa hyvän perustan kirjan seuraavalle luvulle, jossa käsitellään kuvan materiaalisuuden ja esittävyyden problematiikkaa. Tähän lukuun Seppänen on onnistuneesti koonnut valokuvan merkitystä analysoineiden tutkijoiden kantoja ja käy näiden näkökulmien ja mielipiteiden kanssa dialogia.

Teoksen toisen osan keskiössä on valokuvan roolin pohdinta eri tieteenalojen avaintekstien pohjalta. Tarkastelun ja dialogin ytimeksi Seppänen on valinnut kolme tekstiä eri aloilta: John Szarkowskin essee The Photographer’s Eye edustaa taiteen näkökulmaa, Liz Wellsin kirja Photography – A Critical Introduction puolestaan yhteiskuntatieteiden katsantokantaa, ja filosofien näkemystä edustamaan on valittu Roland Barthesin tunnettu teos Valoisa huone.

Teoksen sivumäärä – vain hiukan yli 200 sivua – asettaa omat haasteensa laajojen kysymyksien pohdinnalle. Seppänen lieneekin tarkoittanut teoksensa ensisijaisesti eräänlaiseksi johdannoksi, suomenkieliseksi pioneerityöksi valokuvan olemuksesta. Kokoavana yleisesityksenä työ on ilman muuta ansiokas. Lukijalta edellytetään kuitenkin jonkin verran etukäteistietämystä kirjassa käytettyjen käsitteiden avaamiseksi.

Seppäsen laadukasta tutkimusta lukee suurella mielenkiinnolla.. Lukukokemuksen miellyttävyyttä lisää teoksen visuaalinen kauneus: teoksen kannen suunnitellut graafikko Risto Vainio on eri elementtien säästeliäällä käytöllä luonut suorastaan häkellyttävän kauniin kannen.