Merete Mazzarellan kirjoittamassa tutkielmassa ja 200-vuotisjuhlakirjassa Fredrika Runebergista piirtyy kuva uhrautuvasta kansallisrunoilijan puolisosta, sekä aikaansa edellä olleesta kirjailijasta. Mazzarella käy melko tiivistä vuoropuhelua aiemman Fredrika Runebergia käsittelevän tutkimuksen kanssa läpi koko teoksen. Teoksessa myös kritisoidaan ja kyseenalaistetaan aiemmassa tutkimuksessa esitettyjä käsityksiä kansallisrunoilijan varjoon jääneen Fredrika Runebergin, omaa sukua Tengström, elämästä.

Kirjassa edetään kronologisesti Fredrikan lapsuusajasta Pietarsaaressa vuosiin Runebergin kanssa Helsingissä ja Porvoossa. Mennessään naimisiin J.L. Runebergin kanssa Fredrika oli 24-vuotias. Fredrikan muistiinpanoissa Runebergista käy ilmi, ettei morsiamen osa ollut ruusuilla tanssimista; vaikka Runeberg oli taitava runoilija hän ei ollut mikään loistava naimakauppa. Fredrika alistui vaimon asemassaan Runebergin tahtoon ja oikkuihin niin taitavasti, että voi nähdä hänen suorastaan hekumoiden nauttineen ”orjattaren” roolistaan. Fredrika halusi olla emäntä ja vaimo jolla oli kirjaviisautta, sillä hänen mielestään ”kirjatieto ei tehnyt naisesta huonompaa emäntää, pikemminkin päinvastoin”.

Runebergit muuttivat Porvooseen 1837 J.L. Runebergin päättäessä toimia latinan kielen lehtorina Porvoon kymnaasissa. Runebergin perheessä työnjako oli selvä: mies hankki toimeentulon, vaimo hoiti kaiken muun. Fredrikan elämä perheenäitinä oli työntäyteistä: huolehdittavana olivat paitsi omat pienet lapset – heillä oli seitsemän poikaa – sekä myös taloudessa asuvat täysihoitolaiset ja runoilijan kaksi sisarta. Runeberg kestitsi hankkimassaan, kymmenhuoneisessa talossa usein vieraita, joille piti tarjota ruokaa ja jotka viihtyivät aamuyöhön asti. ”Jos vieraina oli pelkästään miehiä Fredrika Runeberg sai mennä nukkumaan, mikäli häntä ei tarvittu tarjoilemaan”. Elokuun 23. päivänä vuonna 1851 Fredrika kirjoittaa sisarelleen, että hän oli ”edellisenä yönä majoittanut 19 henkeä ja että ruokakunta on viime päivinä vaihdellut 16 ja 17 hengen välillä”.

Fredrikan tietoisen alistuvaa vaimon roolia osoittaa myös huonejako talossa: Fredrika ja lapset asuivat alakerrassa palvelijoiden kanssa, Runeberg asui ja vietti iloista seuraelämäänsä yläkerrassa. Useaan otteeseen mainitaan kylmät portaat, joita Fredrika joutui juoksemaan talon ylä- ja alakerran välillä. Fredrika koki elämänsä raskaaksi ja katkeraksi huonejaon, lasten- ja taloudenhoidon vuoksi.

Porvoon vuosinaan Fredrika Runeberg ehti kaikesta huolimatta osallistua moniin rientoihin myös kodin ulkopuolella. 1846 hän perusti rouvasväen yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli auttaa köyhälistön naisia ja lapsia. Rouvasväenyhdistykset olivat porvarisnaisten ensimmäisiä emansipaatioon viittaavia yrityksiä organisoitua vaikuttaakseen yhteiskuntaan yhdessä. Tähän suhtauduttiin monella taholla epäilevästi.

Fredrika Runeberg sairasteli paljon. Merete Mazzarella pysähtyy pohtimaan mitä osaa sairastelu näytteli hänen elämässään ja vihjaa sairauden olleen Fredrikalle ”pakotie, keino saada omaa rauhaa”. Toisaalta sairastelun voi tulkita myös Fredrikan keinoksi saada huomiota ja vastustaa Runebergin rinnakkaissuhteita nuoriin naisiin. Fredrika oli selvillä Runebergin naissuhteista ja pyrki sairastelun avulla sitomaan miehen itseensä. Mazzarella päätyy kuitenkin toteamaan, että Runebergiä ympäröivä kritiikitön neronpalvonta saattoi olla Fredrika Runebergille vaikeampi kestää kuin miehen rakastumiset.

Pääpaino teoksessa on Fredrika Runebergin kirjallisen työn tarkastelussa ja analysoinnissa. Fredrikan kirjoittaminen kumpusi tunne-elämän paineista, joita hän ei voinut muutoin käsitellä. ”Kun nyt tahdoin etsiä lohdutusta runosta, täytyi sen lähteen kummuta omasta sisimmästäni, jos sen vesisuihkun tuli vilvoittaa minua. Silloin kirjoitin Simrithin”, hän kirjoittaa saadakseen lohtua itselleen, mutta myös saadakseen kontaktin Runebergiin.

Fredrika Runebergin ympärillä oli paljon kirjoittavia aikalaisnaisia. Naisen kirjoittamisesta tähän aikaan uskottiin, että ”nainen on miestä suuremmassa määrin luonnonolento, ja hänen voimansa on siinä, että hän voi täydentää miestä tarjoamalla sellaista, mikä ei kuulu abstraktin ajattelun piiriin. Naisella on oikeus hakea tietoa, mutta hänen on varottava hukkaamasta naisellisuuttaan ja hänen tulee pysyä vastaanottavaisena suhteessa mieheen.” Naiskirjailijat, jotka eivät voineet avoimesti politikoida, kritisoivat teoksissaan jo siihen aikaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää avioelämän, ja perheyhteisön kuvauksien kautta.

Fredrika Runebergin kirjallista tyyliä edustivat lyhyet proosatekstit ja historiallinen romaani. Hän ei missään nimessä halunnut samaistua Runebergin tyylilajiin eikä myöskään perheromaaneja kirjoittaviin suomalaisiin naiskirjailijoihin. Fredrikan teoksiin sisältyi piilevää yhteiskuntakritiikkiä ja emansipatorisia aiheita. Mieskriitikoilta, kuten Snellmanilta, teosten yhteiskuntakritiikki ja naisnäkökulma jäivät silloin kuitenkin huomaamatta.

Ensimmäisen historiallisen romaaninsa, jonka Fredrika Runeberg julkaisi, Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, hän sai valmiiksi melkein samaan aikaan kuin Simrithin ja sitä tavataan pitää Suomen ensimmäisenä historiallisena romaanina. Feministisenä tuohtumuksen aiheena Merete Mazzarella mainitsee seikan, että kirja oli ennen julkaisemistaan saanut levätä 15 vuotta. Fredrika antaa ymmärtää kirjassaan Kynäni tarina tämän johtuneen siitä, että hän ei halunnut vaikuttaa epänaiselliselta esiintymällä uranuurtajana.

Mazzarella analysoi taitavasti ja hienosyisesti Fredrika Runebergin keskeisimpien teosten teemoja ja kätketympiä aihealueita kuten naisten herkkyyttä, haavoittuvuutta ja uhrautuvaisuutta. Fredrika Runebergin keskeisiä vaikutusalueita olivat naisasia, naisen asema ja se missä määrin nainen on riippuvainen miehestä. Hän tuo teoksissaan oman äänensä kautta esille 1970-luvun feministisen teeman, henkilökohtainen poliittista.

Kirjan lopussa kuvataan Fredrikan viimeisiä, henkisesti raskaita vuosia. Ne täyttyivät halvaantuneen, vuodepotilaana sairastavan Runebergin omaishoitajana toimimisesta ja kodin piirissä työskentelystä. Fredrikan elämä oli paljon yksinäisempää, kun useimmat lapset olivat jo lentäneet pesästä. Runebergin masentuneisuus vaikutti suuresti myös Fredrikaan.  Kuuroutunut ja väsynyt Fredrika eristäytyi yhä enemmän muista, mutta halu kirjoittaa hänellä oli yhä tallella. Kirjoittaminen säilyi läpi alakuloisten vuosien Fredrikalle tärkeänä ilmaisukanavana, ja viettäessään enimmän osan aikaansa sairashuoneessa hän alkoi kirjoittaa Kynäni tarinaa, jonka hän omisti ensisijaisesti lapsilleen. Tärkeän henkireiän ja kanavan tunteiden erittelylle muodosti myös hänen kirjeenvaihtonsa ystävättäriensä Emilie Björkstenin ja nuoruuden ystävä Augusta Walleniuksen kanssa.

Fredrika ei menettänyt aktiivisuuttaan ja uskoaan tulevaisuuteen. Loppuaikoinaan hän otti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja puolusti naisasiaa, sekä kirjoitti useita kantaaottavia artikkeleita ja kirjoitelmia. Hän uskoi aidosti naisten resursseihin ja kykyyn opiskella: ”nainen voi olla niin voimakastahtoinen ja terävä-älyinen, että hän pystyy oppimaan kaiken, mitä ikinä tarvitsee elämän kunnolliseen ylläpitoon”.

Merete Mazzarella pyrkii teoksessaan valottamaan Fredrika Runebergin elämää ja hänen asemaansa kirjailijana. Kirjassa tarkastellaan myös kirjoittavan naisen asemaa ja haasteita 1800-luvun puolivälissä. Teoksesta välittyy monisyinen kuva naisasian puolustajasta, sekä toisaalta nöyrästä ja masokismiin asti alistuvasta suurmiehen vaimosta. Fredrika itse uskoi, että on olemassa erityisiä naisellisia ominaisuuksia, joihin nöyryys moraalisena kykynä lukeutui. Toisaalta hän oli myös sitä mieltä, että sukupuolten välisten suhteiden tuli perustua ensisijaisesti ystävyyteen.

Merete Mazzarellan teos on huolellinen ja seikkaperäinen tutkielma Fredrika Runebergin tuotannosta ja sen ohella hänen elämästään kansallisrunoilijan vaimona. Lukuisat viittaukset ja sitaatit runoteksteihin, sekä aiempaan tutkimukseen tekevät teoksen hieman vaikeaselkoiseksi. Arveluttamaan jää myös kirjoittavia naisia -luvun tarpeellisuus omana osionaan kokonaisuuden kannalta. Teoksen laajuus on tutkimuksellisesti ansiokasta, mutta tiiviimmällä ilmaisumuodolla se saavuttaisi ehkä laajemmankin yleisön mielenkiinnon. Kokonaisuudessaan kirja on kiinnostava ja uusia näkökulmia avaava tutkielma kansallisrunoilijan varjoon jääneestä naiskirjailijasta.

Fredrika Runebergin kohtalona oli elää kansallisrunoilijan elämän marginaalissa. Teoksessaan Anteckningar om Runeberg Fredrika korostaa omaa mitättömyyttään sekä yhteenkuuluvuuttaan Runebergin kanssa. Toisaalta kirjoittamalla Runebergista hän tulee kirjoittaneeksi myös itsensä näkyväksi. Fredrika oli tietoinen ”kaksinkertaisesta alistussuhteestaan kirjoittavana naisena ja lisäksi vielä kirjoittavana naisena, joka oli naimisissa kansallisrunoilijan kanssa”. Teoksesta hahmottuukin kuva kynttilänsä vakan alle piilottavasta, lujatahtoisesta ja tuotteliaasta kirjailijasta, jonka ajanmukaisen naisenroolin mukaisesti ei valitettavasti sopinut tavoitella kuuluisuutta.