Varjele meitä pahalta

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kulttuuritekoihin kuuluu aikoja sitten loppuunmyytyjen klassikkoteosten uudelleenjulkaiseminen. Ne eivät välttämättä ole myyntimenestyksiä,mutta kulttuuritekona kannatettavia. Toivo Vuorelan vuonna 1960 julkaistu kansanomaiseen magiauskoon liittyvä teos on yksi näistä unohdetuista mutta pelastetuista teoksista.

Vuorela, Toivo: Toivo Vuorela: Paha silmä suomalaisen perinteen valossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. 113 sivua. ISBN 978-951-858-082-2.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on maamme vanhin humanistisen kirjallisuuden kustantaja, ja se toimii yhä aktiivisesti. Sen nykypäivän kustannuspolitiikkaa on joskus syystäkin kritisoitu keveäksi, millä viitataan siihen, että tietokirjallisuutta kustannetaan tiedekirjoja enemmän ja että kustantamo kustantaa sisällöltään varsin erilaisia teoksia tavoitellessaan hyviä myyntilukuja. Osittain kritiikki on paikallaan, mutta on toki muistettava, että suuret, kaupallisemmat kustantajat tuntuvat poimivan myyntiherkut päältä ja että SKS:n kustannusosastolle on asetettu melkoiset tulostavoitteet. Niitä ei voi saavuttaa sellaisilla julkaisuilla, joilla ei ole menekkiä. SKS:n kustannustoiminnan merkitys on kuitenkin verrattomasti myyntilukuja suurempi.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuntee vastuunsa suomalaisen kirjallisen kulttuurin ylläpitäjänä. Sen yhtenä merkkinä on kauan sitten loppuunmyytyjen humanististen klassikkojen uudelleentarjonta. Muistettakoon vain vaikkapa jo päiviltä joutunut sarja Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, jossa sinänsä yksitoikkoiseen ulkonäköön verhottuna tarjottiin uusille lukijoille helmiä suomalaisesta kaunokirjallisuudesta aikojen takaa. Tai vaikkapa U. T. Sireliuksen viime vuosisadan alussa julkaistun Suomalaisten kalastus I–III näköispainos, Samuli Paulaharjun teosten uudelleenpainanta, Lauri Simonsuuren Myyttisten tarinoiden, Matti Haon Kansanomaisen lääkintätiedon tai Martti Haavion Suomalainen mytologia -teoksen uudelleenpainatteet. Nyt on ilmestynyt uusina painoksina muun muassa Uno Harvan klassikko Suomalaisten muinaisusko ja Toivo Vuorelan Paha silmä suomalaisen perinteen valossa. Tämä vanhojen klassikoiden uudelleen tarjoaminen uusille lukijasukupolville on tervetullut ilmiö, vaikka siihen liittyykin sisällöllisiä riskejä – on selvää, että vanhat oman aikansa tutkimuksiin perustuvat tietokirjamaisetkin julkaisut edustavat aikakautensa tieteellistä näkemystä ja ne olisikin tarjottava riittävästi kommentoituina. Ainoat, jotka eivät näistä uusintapainoksista pidä, lienevät bibliofiilit ja aktikvaarit.

Toivo Vuorela (1909–1982) oli kansatieteilijä, filosofian tohtori. Hän teki pitkän päivätyön Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoimen johtajana ja Seuran sihteerinä eli johtajana aina vuoteen 1972. Hän oli myös Kotiseutu-aikakauslehden päätoimittaja ja päätoimitti myös Studia Fennica -tieteellistä aikakauskirjaa. Vuonna 1961 hänelle myönnettiin professorin arvonimi. Hänen tärkeimpiä teoksiaan ovat Paha silmä (1960), Suomensukuiset kansat (1960), Suomalainen kansankulttuuri (1975), Suomen kansankulttuurin kartasto (1976) ja Kansanperinteen sanakirja (1978). Yllättävää kyllä, häntä ei ole muistettu kirjoitettaessa suurteosta Suomen kansallisbibliografia (SKS 2003–2008).

Paha silmä ennen ja nyt

Pahaa silmää torjuvia amuletteja Baskimaan tieteen ja lääketieteen historian museossa. Kuva. Wikimedia Commons.

Paha silmä on yleismaailmallinen kansanuskon ilmiö, joka perustuu kuvitelmaan, että ihminen saattaa katseellaan vaikuttaa toiseen ihmiseen yleensä negatiivisesti ja että tällaista pahaa silmää tai pahan silmän katsetta, silmäämistä, voidaan torjua eräillä vastamagian menetelmillä. Toivo Vuorelan tutkielma pahasta silmästä on ensimmäinen Suomessa aiheesta julkaistu tutkimus. Hän lähtee liikkeelle selvittämällä tähän uskomusilmiöön liittyvää kansainvälistä tutkimusta ja ottaa tutkimusesimerkkejä lähikulttuurista – ruotsalaisesta kansanuskosta. Viitaten muun muassa Åke Campbellin ja C. W. von Sydowin kirjoituksiin Vuorela toteaa, että ihminen voi saada pahan silmän tahtomattaan, osana kohtaloaan, mutta että pahasilmäisyys on luonnollisesti torjuntamagiassa kohdistettu ihmisiin, joilla uskottiin olevan tahallinen tarkoitus vahingoittaa toista ihmistä. Tällainen ihminen on ”pahasilmäinen, pahan ilman lintu, pahakielinen”. Vuorela toteaa, että kertomuksia ja uskomuksia pahasta silmästä ja silmäämisestä ei voi erottaa vastamagiasta eli pahalta silmältä suojautumisesta. Samaan toteamukseen olen itsekin päätynyt tutkiessani aikoinani paraa, varallisuuden kartuttajaa, joka voidaan lähettää varastamaan (maito)onnea naapurista. Tätä traditiota ylläpitää nimenomaan vastariittien olemassaolo, suojautumismagia.

Tässä yhteydessä ei ole syytä lähteä yksityiskohtaisesti tarkastelemaan Vuorelan tutkimusta. Riittää, kun todetaan, että hän erittelee suomalaisesta (ja osittain myös virolaisesta) aineistostaan ne kohteet, joissa silmääminen tai pahaaminen oli vaarallisinta. Näitä olivat muun muassa häätapahtumassa morsiusparin silmääminen, pienen lapsen pahaaminen, karjaan liittyvä silmääminen (onnen menettäminen), samoin maanviljelijän tuotoksen pilaaminen. Myös kotiaskareiden silmääminen saattoi aiheuttaa vahinkoa: leivonta epäonnistui, sahti pilaantui, käsityöt eivät onnistuneet. Kalastajan ja metsästäjän huono saalis olivat silmäämisen tulosta. (Toki pyyntionneen saattoivat vaikuttaa muutkin maagiset negatiiviset tekijät.)

Mutta silmäämistä voitiin myös torjua karttamalla silmääjäksi tunnettua tai epäiltyä henkilöä, kääntämällä vaate nurin, jolloin silmääjä ei tunnistanut kohdettaan, ottamalla avuksi erilaisia torjuntavälineitä tai suorittamalla erilaisia torjuntariittejä. Nämä varautumistavat olivat monimuotoisia, mutta niiden uskottiin (tiedettiin) tepsivän.

Edellä teksti on kirjoitettu imperfektissä, ja se käsittelee perinteistä maatalousyhteiskuntaa, samaa paikkaa, jonne Vuorelakin on sijoittanut tekstinsä. Mutta kyllä vieläkin kalamies varoo silmääjää, osaaja peittää tarvittaessa osaamisensa ja taitonsa, äiti ripustaa lastaan ulkoiluttaessaan vaunun kuomuun onnenamuletin torjumaan pahaa silmää tai laittaa harson kuomun eteen estämään silmäämisen, vaikka ei ehkä itse tunne riittiä. Ja roikkuupa monella risti tai kreikkalainen silmää kuvaava koriste kaulassa torjumassa pahaa!

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *