Varokaa huijareita!

Taideväärennöksiä on liikkunut vuosisatojen ajan. Aidon ja väärennöksen erottaminen on hankalaa jopa ammattilaiselle. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön tapaukset osoittavat helppotajuisesti, mitä taidekaupassa on huomioitava ja mitä aitouden selvittämiseksi voi tehdä.

Simpanen, Marjo-Riitta: Aito vai väärennös? Väärennettyä ja aitoa taidetta Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista. Serlachius-museot, 2012. 56 sivua. ISBN 978-952-99960-7-0.

Mäntän Gösta Serlachiuksen taidemuseo on avannut uutuuskirjassaan taideväärennösten vaiettua ja kiinnostavaa aihetta. Taidekauppa ja arvostettujen, erityisesti Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden teosten korkeaksi kohonneet huutokauppahinnat kiinnostavat ihmisiä ja viime aikoina maksetut summat ovat ylittäneet uutiskynnyksenkin usein. Myös taideväärennösten liikkuminen on ollut julkisuuden otsikoissa viime aikoina. Taideväärennöksistä on kirjoittanut laajasti tutkija Pauliina Laitinen-Laiho, mutta keskusteluun on ottanut osaa myös keskusrikospoliisi samoin kuin yksityiset keräilijät ja nyt museotaho.

Kukaan ei halua tulla huijatuksi ja kaikki taiteen ystävät haluavat halvalla huippulöydön. Todellisuudessa taideväärennösten kohtaaminen on paljon todennäköisempää kuin tuntemattoman helmen löytäminen. Järjestäytyneen rikollisuuden myötä taideväärennöksiä liikkuu markkinoilla entistä enemmän. Taidetta ostaessa täytyy muistaa ostajan viime käden vastuu alkuperän selvittämisestä ja sijoituksen mielekkyydestä. Rikosoikeudellisesti taideväärennökset ovat rinnastettavissa asiakirjaväärennöksiin eli seuraamukset ovat lieviä. Olen joskus kuullut jonkun sanovan, että jokaisen pitäisi ostaa seinälleen vain sellaista taidetta, josta pitää ja vain sillä summalla, minkä on valmis näkemästään maksamaan. Viisaasti sanottu.            

Marjo-Riitta Simpanen kertoo kirjassa helppotajuisesti Gösta Serlachiuksen taidemuseon taidehankinnoista löytyneistä seitsemän teoksen väärennöksistä tai epäilyistä ja kuinka museon puolelta on lähdetty asiaa selvittämään. Taiteilijat ovat olleet nimekkäitä; Gallen-Kallela, Schjerfbeck ja Hilleström. Ensin on jäljitetty kaikki asiakirjat provenienssin selvittämiseksi mahdollisimman aukottomasti. Teoksille on tehty myös taidehistorialliset muoto- ja tyylianalyysit attribuoinnin tueksi sekä lisäksi erilaisia teknisiä tutkimuksia päätelmien vahvistamiseksi. Epäilyistä yksi teos on osoittautunut aidoksi, yksi taitavaksi kopioksi, kolme väärennöksiksi ja muista on vahvoja väärennösepäilyitä. Salapoliisin työ siis jatkuu.

Simpasen kirjanen tuo mielenkiintoisen kurkistusikkunan taiteen hankinnan problematiikkaan. Sen teemat ovat yhteiset niin museomaailmalle kuin yksityisen keräilijän hankinnoillekin, mutta yksityisen taiteen ystävän keinot ovat rajallisemmat. Väärennös ei muutu aidoksi, vaikka mitä tekisi. Jollain lailla huijauksen kohteeksi joutunut voi ehkä lohduttautua tiedolla, että ammatti-ihmisillekin voi tapahtua samoin.  Siinä mielessä Serlachius-museoiden avaus on tervetullut. Väärennöksiin liittyvän tietouden lisääntyminen on myös hyväksi niin taidekaupalle kuin taiteen ostajillekin. Täällä pohjoisessa ollaan vieläkin hyvin sinisilmäisiä huijareiden suhteen.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *