VENÄJÄ-TUTKIMUS OHITTAMASSA PIKAHISTORIAN VAIHEEN?

Uusi Venäjä-tietous, joka on päässyt näkyvästi julkisuuteen sitten Neuvostoliiton hajoamisen (1991), on ollut usein iltapäivälehtien lööppien tasoista pikaruokaa. Monet historioitsijatkin ovat olleet valmiit tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä aitoudeltaan kyseenalaisten tai hyvin yksipuolisten "arkistolähteiden" perusteella. Jossakin vaiheessa tutkijoiden sisäpiireissä alettiin puhua jo ns. yhden dokumentin historioitsijoista.

Jorma Selovuori (Toim): Vaikka voissa paistais? Venäjän rooli Suomessa.Juhlakirja professori Osmo Jussilalle 14.maaliskuuta. WSOY, 1998. 528 sivua. ISBN 951-0-22854-0.

Uusi Venäjä-tietous, joka on päässyt näkyvästi julkisuuteen
sitten Neuvostoliiton hajoamisen (1991), on ollut usein
iltapäivälehtien lööppien tasoista pikaruokaa. Monet
historioitsijatkin ovat olleet valmiit tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä aitoudeltaan kyseenalaisten tai hyvin
yksipuolisten "arkistolähteiden" perusteella. Jossakin
vaiheessa tutkijoiden sisäpiireissä alettiin puhua jo ns. yhden dokumentin historioitsijoista.

Asiassa ei ole oikeastaan mitään ihmettelemistä. Sama kuvio
toistui Venäjälläkin 80-90-lukujen vaihteessa: uuden roolin
yhteiskunnassa ottanut media piti omalta osaltaan huolen siitä, että vakavammat pohdinnat esimerkiksi neuvostokauden olemuksesta ja käänteistä jäivät vähemmälle ja skandaalimielipiteet näkyivät julkisuudessa. Hyvin mielellään historioitsijat myös palasivat vuotta 1917 edeltäneelle Venäjälle ja unohtivat koko
Neuvostoliitto-vaiheen.
(Viittaan tässä esim. Vladimir Kozlovin 2-osaiseen
artikkelisarjaan "Rossiskaja istorija. Obzor idei i kontseptsii. 1992-1995 gody" -"Svobodnaja Mysl"-lehden numeroissa 4-5 / 1996)

Käänne on tässä suhteessa tapahtumassa Venäjällä vähitellen.
Esimerkiksi jo vuonna 1996 ilmestyi neuvostoliittolaista
historiankirjoitusta, sen metodeja ja keskeisiä teemoja eri
vuosikymmeninä valaiseva perusteos "Rossija XX vek. Sovetskaja istoriografija". Akateemikko Juri Afanasjevin johdolla toimitetun kirjan tekijät ovat lähes poikkeuksetta keskittyneet historiatieteen olennaisiin kysymyksiin – silti kaihtamatta neuvostohistoriankirjoituksen "mustia aukkoja".

Ei ole yllättävää, että Suomessakin pitkän linjan Venäjä-
spesialisti Osmo Jussila näki aiheelliseksi varoittaa
pikahistorian vaaroista jo Tieteen päivillä 1995. Venäjän
arkistojen avauduttua meillä oli tuolloin alettu esitellä
hätäisesti asiakirjoja, joista vedettiin huonosti perusteltuja "Kekkonen KGB:n agenttina"-johtopäätöksiä.

Nyt Jussila on saanut 60-vuotispäivänsä kunniaksi juhlakirjan.
Artikkelikokoelma "…Vaikka voissa paistais? Venäjän rooli
Suomessa" kattaa maittemme välistä tuntemattomampaa historiaa 1700-luvun lopulta nykypäiviin. Samaa ajanjaksoa Jussila itsekin on tutkinut. Kirjassa hänen tiedemiesuraansa ja laajaa Venäjä- tutkimustaan esittelee Matti Klinge. Avausartikkeli "Osmo
Jussila omassa ajassaan" myötäilee tuttuja suurmiesperinteitä, jolloin juhlakalusta on helppo todeta: hän oli aina oikeassa, aina ajastaan edellä. Monessa mielessä tämä pitää kyllä
paikkansakin Jussilan Venäjä-suhteen kohdalla.

Muuten juhlakirjan aihevalikoima on lähes liian laaja – Venäjän armeijan suomalaisista tsaarinupseereista suomalaisten
kommunistien koulutukseen Neuvostoliitossa. Naapurin roolia
suomalaisessa yhteiskuntaelämässä voi kirjan pohjalta puntaroida monesta mielenkiintoisesta suunnasta: Raimo Savolainen osoittaa artikkelissaan kuinka suomalaisista aatelisupseereista tuli
Venäjällä sittemmin itsevaltiaan luottomiehiä autonomisen Suomen senaattiin – Joni Krekolan mielestä Moskovan puoluekoulussa
opiskelevat suomalaiskommunistit nousivat Neuvostoliitossa
etuoikeutetun puolueaatelin rinnalle. Molempien ryhmien
lojaalisuus Äiti-Venäjälle selittyy siten osittain naapurissa hankitun statuksen kautta.

Juhlakirjan nimekäs toimituskunta (Max Engman, Raimo Savolainen, Jorma Selovuori, Timo Vihavainen) toteaa esipuheessa kirjoittajien pohtineen tunnettua hokemaa "Ryssä on ryssä,
vaikka voissa paistais" nimenomaan kysymyksen muodossa. Siitä on saatu kirjalle nimi. Pohdinta on kirjan toimitusvaiheessa jäänyt vähemmälle, koska sitä harrastaa laajemmin ainoastaan Timo
Vihavainen artikkelissaan "Svaboodasoltusta stahanovilaiseksi.
Sosialismin etujoukon muuttuva hahmo 1920-1930-luvulla". Siinä Vihavainen limittää omaperäisellä ironiallaan venäläisyyden
erityispiirteet ja tietoisen vallankumouksellisen ihmisen
kasvattamisen vaikeudet, kun materiaalina on vapautta ja
anarkiaa himoava entinen maaorja. Aikalaisdokumentit, myös
lainaukset Leniniltä, Stalinilta ja Trotskilta kertovat miltei kirpeänhumoristisesti tehtävän mahdottomuudesta.

Sen sijaan suomettuminen ja rähmälläänolo saa Jussilan
juhlakirjassa selvästi ryssä-pohdiskeluja syvällisemmän
käsittelyn. Ilmiö osoittautuu luetun perusteella yllättäen
vähemmän skandaalimaiseksi, jopa yleismaailmalliseksi. Tätä
historiallista linjaa kirjassa vetävät jo mainittujen Raimo
Savolaisen ja Joni Krekolan ohella mm. Jorma Selovuori ja Heikki Ylikangas pohtiessaan 1800-luvun lopun fennomaani-virkamiesten lojaalisuutta ja liittoutumista venäläisen valtajärjestelmän
kanssa ruotsalaisuutta ja byrokratiaa vastaan. Motiivina oli
ennemmin oma etu, pyrkimys valtaan kuin aatteellisuus.

Toisaalta, kuten Ylikangas päättelee, minkä tahansa
"suomettumisen" asteen määrää aina jonkun suurvallan etu ja tuki pienen maan tietylle poliittiselle ryhmälle eikä se siten ole välttämättä aina sisäpoliittisista kuvioista kumpuavaa
mielistelyä, vaan seurausta historiallisesta tilanteesta. Tämä väite saa kirjassa tukea esimerkiksi Tuomo Polvisen välirauhan jälkeistä diplomatian historiaa käsittelevässä artikkelissa
"Zdanov, Mannerheim ja YYA-sopimuksen esivaihe 1944-1945".

Venäjän nykytilanteen kannalta erityisen mielenkiintoiseksi
nousee amerikkalaisen Richard Pipesin artikkeli "P. V. Struven kapitalistisen kehityksen teoria". Pipes osoittaa selvästi sen, kuinka vähän kapitalistisen tien kulkijoilla oli kuohuvan Venäjän oppositiossa painoarvoa ennen vallankumousta ja kuinka harvinainen yksityisajattelija zapadnikki-menneisyyden ja lännen tien hyvin tunteva Struve oli. Eräs hänen perusajatuksistaan oli kapitalismiin – ja keskiluokkaiseen porvaristoon – kiinnittyvä
kulttuurinen voima, kulttuuripääoma (Struve ei käyttänyt tosin tätä termiä – P.S.), jonka puutetta nykyisetkin läntiset tutkijat haikailevat Jeltsinin "Prihvatisatsija-Venäjällä".
Aivan ilmeisesti Lenininkin valittelema työläisjoukkojen
"puoliaasialainen beskulturnost" oli yksi selittäjä myös
kehnolle venäläiselle kansalais- ja kansalaisyhteiskunta-
aktivismille ennen ja jälkeen vallankumousta.

Juhlakirjan kirjoittajista Kimmo Rentola ja Tauno Saarela
kuuluvat niihin venäjää taitaviin keskipolven
historioitsijoihin, jotka ovat ahertaneet jo vuosia Moskovan
arkistoissa. Molemmat ovat pätevöityneet erityisesti suomalaisen kommunismin historian asiantuntijoina .

Saarela selostaa seikkaperäisesti Moskovassa perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen rahavirtojen todellisia lähteitä ja kohteita jo 1920-luvulla. Hän tuo esiin myös SKP:n yhteyden vuosien 1923-24 vaihteen sensaatiomaiseen "suureen seteliväärennökseen".

Kimmo Rentolalla on Hannu Rautkallion ohella tietty roolinsa
myös Moskovan arkistojen ja SKP:n "diplomatian"
päivälehtipaljastuksissa. Rentola on kuitenkin nimenomaan
arkistolähteitä monipuolisesti ja pedantisti hyödyntävä lennokas kirjoittaja, joka pyrkii vakavasti, joskus liiankin
pikkutarkasti, erittelemään myös huippudiplomatian kiemuroita. Artikkeli "Beljakovin ensimmäinen vaihe 1963-1966" antaa monisärmäisen kuvan Moskovan sisäpiirien ja tulevan Suomen
suurlähettilään Aleksei Beljakovin suhtautumisesta Suomeen ja SKP:n orastavaan kahtiajakautumiseen ns. noottikriisin
jälkeisinä vuosina.

Vaikka Jussilan-juhlakirja ei vastaakaan ns. ryssä-kysymykseen kovin vakuuttavasti, se on monipuolinen lukukokemus historiaa harrastaville. Teemojen moninaisuus vaatii vankkoja faktatietoja Venäjästä, mutta toisaalta jokainen erillinen artikkeli välttää viime vuosien pikahistorian vaarat. Asialla on ollut Venäjä-
tutkimukseen vakavasti paneutuva tutkijajoukko.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *