Venäjän arjen verkostot

Suhteiden Venäjä on toisenlainen, virkistävä Venäjä-kirja. Se on kaukana Punaisen torin maisemiin keskittyvästä eliittitutkimuksesta. Itse asiassa monien historioitsijoiden ja politologien harrastama ”Putinin ja Medvedevin Venäjä” ei ole aikoihin antanut mitään uutta tiederintamalla. Tuskin edes journalismissa, valtakunnan päälehtien kaavamaisissa pääkirjoituksissa tai asiantuntija-arvioissa.

Salmenniemi, Suvi & Rotkirch, Anna (toim.): Suhteiden Venäjä. Gaudeamus, 2008. 311 sivua. ISBN 978-952-495-038-1.

Suhteiden Venäjä on toisenlainen, virkistävä Venäjä-kirja. Se on kaukana Punaisen torin maisemiin keskittyvästä eliittitutkimuksesta. Itse asiassa monien historioitsijoiden ja politologien harrastama ”Putinin ja Medvedevin Venäjä” ei ole aikoihin antanut mitään uutta tiederintamalla. Tuskin edes journalismissa, valtakunnan päälehtien kaavamaisissa pääkirjoituksissa tai asiantuntija-arvioissa.

Suvi Salmenniemen ja Anna Rotkirchin toimittama uutuus on selvääkin selvempi naisnäkökulma Venäjän arkeen ja ihmissuhteisiin. Tusinan kirjoittajan joukossa on vain kaksi miestä – Risto Alapuro ja Markku Lonkila, joille toki kuuluu suuri ansio nimenomaan verkostotutkimuksen aloittamisesta Pietarissa jo 1990-luvun alkupuolella. Alapuro, hieman yliampuvine Venäjän kansalaisyhteiskunta-illuusioineen, oli ehdottomasti avainhenkilö ja keskeinen pioneeri, jonka kehittämiä tutkimusideoita ja metodeja monet ovat nyt toteuttaneet.

Naisten Venäjä

Joensuulaisprofessori Kaija Heikkinen on monessa yhteydessä osoittanut ja todennut kuinka naiset – ja usein vanhat naiset – ovat pitäneet Venäjää vaikeina aikoina jaloillaan. Suhteiden Venäjää lukiessa Heikkisen sanat saavat uutta painoarvoa, tavallaan nyt tutkimusnäkökulmasta. Myös uusi naistutkimus Venäjällä pitää maata raiteillaan: naiset tutkivat eri asioita kuin miehet ja suomalaiset naistutkijat ovat tämänkin naisverkoston löytäneet. Yhteistyökuvioissa pietarilaisen Eurooppa- yliopiston tutkijoiden – mm. Anna Temkinan ja Jelena Zdravomyslovan – kanssa nimenomaan Anna Rotkirchin rooli on ollut tärkeä.

Suhteiden Venäjä menee kaiken epävirallisen ja intiimin ytimeen tutkimusteitse, mutta lukijaystävällisesti. Myös kaunokirjallisuutta on kiitettävästi lähteiden joukossa. Esimerkiksi Marja Rytkönen käsittelee venäläisäitien ja tyttärien sukupolviristiriitoja ja suhteita nykykirjallisuudessa, Ulla Hakanen todellista tabu-aihetta – miesten homosuhteita kirjallisuushistorian valossa. Maija Jäppisen väkivaltaisten parisuhteiden kuvaus, naisten kokema vaiettu väkivalta Venäjällä tulee myös käsiteltyä. Aivan upea yksittäinen artikkeli on Meri Larivaaran lääkäri-potilassuhteen erittely. Näitä sivistäviä, arkisia tekstejä lukee nautinnolla, vaikka ne paljastavat usein rankkoja detaljeja venäläisperheistä tai seksuaalisuhteista.

Muutakin intiimiä löytyy kosolti, myös paljonpuhuvia ennakkoluuloja ja keskenään ristiriitaisiakin havaintoja ja haastattelunpätkiä. Artikkelit kertovat paljon venäläisyhteiskunnan ikiaikaisesta naisistumisesta, naisaloista, naissosiaalisuudesta, naisaktiivisuudesta. Ehkä vähemmälle jää naisten piilovallankäyttö? Ja sitäkin on Venäjällä ollut kautta aikojen. Mies saa usein konkreettisesti ja ainakin kuvaannollisesti korvilleen: hän on pelkkä pankki, joka luimistelee nurkissa ja pahimmillaan juo itsensä hengiltä kun työssä tai kotona ei ole hitustakaan sananvaltaa.

Luokkaretkellä Venäjällä

On hämmästyttävää kuinka vähän Suomessa tiedetään uuden Venäjän uusista rakentajista, sosiaaliryhmistä ja arjen kansalaistoiminnasta. Pilkkanimi ”uudet venäläiset” on harvoja termejä, joka on syöpynyt muistiin. Suhteiden Venäjä paikkaa tässäkin mielessä aukkoja. Suvi Salmenniemi valottaa kansalaisjärjestöjen verkkoja ja tunneilmastoa, Rosa Vihavainen – kokemukseni mukaan – usein yllättävän vilkastakin asukastoimintaa ja Anna-Maria Salmi kertoo hauskasti naapurisuhteiden monista koukeroista ahtaissa asunnoissa ja kommunalka-ympäristössä. Markku Lonkilan ja Riitta Kososen artikkeleissa näkyy epävirallisten ja virallisten henkilösuhteiden merkitys liike-elämässä. Blat- ja okat-terminologia saa uusia ulottuvuuksia: tuttavankauppa ja voitelurahat toimivat, mutta usein paljon arkisemmin ja hienovaraisemmin kuin lännessä luullaankaan. Ei venäläinen liike-elämä ole pääsääntöisesti mikään mafia-maailma, vaikka sinne rikollinenkin raha on tiensä löytänyt.

Monista teksteistä välittyy myös uuden venäläisen luokkayhteiskunnan kuva. Rikkaiden ja köyhien ihmissuhdeverkostot eriytyvät. Asukastoiminta ja keskinäinen avunanto on hieman erilaista siellä missä huolehditaan muurien sisällä sijaitsevien luksustalojen turvallisuudesta kuin siellä missä asunnottomat bomzhit etsivät suojaa Pietarin pakkasyöltä. Selvimmin luokkajako perheissä näkyy ns. nanja-instituution uudelleenmuotoutumisena. Suhteiden Venäjä päättyykin Anna Rotkirchin oivaltavaan analyysiin uusien nanjojen, rikkaiden perheiden kotiapulaisten asemasta. Voi vain kysyä, miten käy naisten tasa-arvon kun perinteisistä työläisammateista tippuneet nuoret naiset siivoavat toimistoja tai katuja – ja neuvostoajan kulttuuri-ihmiset hyysäävät uusrikkaiden hemmoteltuja jälkeläisiä harrastuksesta toiseen?

Kirja-arvio on julkaistu Helsingin Sanomissa 9.4.2008 otsikolla "Venäjä toimii naisten työllä".

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *