Venäjän evankelisen papiston henkilöhistoriaa

Professori Erik Amburger on saavuttanut mainetta Venäjälle muuttaneiden ulkomaalaisten, erityisesti saksalaisten, historian tutkijana. Yksi hänen tutkimuksistaan, Geschichte des Protestantismus in Russland (1961), on ollut jo pitkään kirkkohistorian tenttikirjana Helsingin yliopistossa. Amburger on viime vuosina keskittynyt erityisesti biografiseen tutkimukseen, jonka tuloksia nyt saamme tarkastella Venäjän evankelista pastorikuntaa käsittelevän kirjan sivuilta. Ensimmäiset tutkimukset tätä teosta varten Pietarissa vuonna 1907 syntynyt Amburger on tehnyt paikan päällä jo 1930-luvulla!

Amburger, Erik: Die Pastoren der evangelischen Kirche Rußlands vom Ende des 16. Jahrhunderts bis 1937. Ein biographisches Lexikon.. Institut Nordostdeutsches Kulturwerk & Martin-Luther-Verlag, 1998. 557 sivua. ISBN 9783922296829.

Professori Erik Amburger on saavuttanut mainetta Venäjälle muuttaneiden ulkomaalaisten, erityisesti saksalaisten, historian tutkijana. Yksi hänen tutkimuksistaan, Geschichte des Protestantismus in Russland (1961), on ollut jo pitkään kirkkohistorian tenttikirjana Helsingin yliopistossa. Amburger on viime vuosina keskittynyt erityisesti biografiseen tutkimukseen, jonka tuloksia nyt saamme tarkastella Venäjän evankelista pastorikuntaa käsittelevän kirjan sivuilta. Ensimmäiset tutkimukset tätä teosta varten Pietarissa vuonna 1907 syntynyt Amburger on tehnyt paikan päällä jo 1930-luvulla! Amburger on osapuilleen samaa ikäluokkaa kuin toinen saksalainen Venäjän protestanttisuuden asiantuntija, jo edesmennyt Wilhelm Kahle.

Amburgerin biografinen kiinnostus on puolen vuosisadan aikana kohdistunut kaikkiin Venäjälle ennen vallankumousta muuttaneisiin ulkomaalaisiin. Hän on vuosien kuluessa kerännyt yli 100 000 nimeä käsittävän kortiston. Tuota kortistoa on nyt Münchenissä toimiva Osteuropa-Institut siirtämässä tietokoneelle ja internetin välityksellä koko maailman luettavaksi. Amburger-Archivin verkko-osoite on: http://www.lrz-muenchen.de/~oeim/amburger.htm.

Amburger on asettanut selvitykselleen tiettyjä alueellisia ja ajallisia rajoituksia. Maantieteellisenä ja valtiollisena lähtökohtana käsittelylle on Venäjä vuoden 1914 rajoineen. Pietarin ja Moskovan konsistoripiirien lisäksi hän on ottanut mukaan Transkaukasian siirtokuntien, Kuurinmaan konsistoripiiriin kuuluneen Vilnan rovastikunnan, Arkangelin unioidun evankelisen seurakunnan, evankelis-reformoitujen seurakuntien, veljesseurakuntien ja anglikaanisten seurakuntien pastorit, sekä sotilaspapit. Amburger on kuitenkin rajannut pois Kongressi-Puolan, Suomen, Baltian kuvernementtien sekä Pietarin konsistoripiiriin kuuluneiden suomalaisten maaseurakuntien papiston. Viimeksi mainituista on olemassa Kyösti Väänäsen teos Herdaminne för Ingermanland I. Svenska tiden. Niiden Venäjään liitettyjen alueiden osalta, joilla on ollut evankelisia seurakuntia jo ennen liitosta, tarkastelu alkaa vasta Venäjän valtakuntaan kuulumisesta lähtien.

Teoksen ensimmäisessä osassa (s. 7-82) Amburger käy läpi protestanttisten kirkkojen historian Venäjällä. Aluksi hän tarkastelee hyvin yksityiskohtaisesti seurakuntien syntyä ja leviämistä Venäjän eri kolkkiin.Tässä yhteydessä täytyy kiinnittää huomiota yhteen kirjan harvoista puutteista: siinä ei ole yhtään Venäjän karttaa! Edes yksi seurakuntien maantieteellisestä jakaumasta kertova kartta olisi jo ollut suuri ilo lukijalle. Seuraavaksi hän kertoo lyhyesti kirkollisen keskushallinnon kehityksestä. Edelleen Amburger selostaa, mistä venäläiset seurakunnat saivat pastorinsa, mitä kansallisuuksia nämä edustivat, mikä oli heidän koulutuksensa ja – sukututkijoille erityisen kiinnostavaa tietoa – keiden kanssa pastorit menivät naimisiin ja miten he olivat keskenään sukua. Viimeksi mainittu aihepiiri on selvästikin ollut tekijän sydäntä lähinnä, niin perinpohjaisesti hän on asiaa selvittänyt.

Teoksen toisessa osassa (s. 83-184) Amburger luettelee seurakunnat konsistoripiireittäin ja listaa niissä toimineet vakinaiset pastorit ja vikaarit aikajärjestyksessä. Tässä yhteydessä hän luettelee myös Pietarin konsistoripiirin suomalaiset maaseurakunnat mutta ei niiden papistoa.

Teoksen pääosa, pappien biografiat (s. 245-521), sisältää kaiken kaikkiaan 1263 pastorin tiedot. Heidän joukossaan ovat kaikki ordinoidut evankelis-luterilaisen ja evankelis-reformoidun kirkon sekä Arkangelin unioidun evankelis-reformoidun seurakunnan papit. Sen sijaan vailla teologista koulutusta olevia seurakuntien saarnaajia, jotka neuvostoaikana kantoivat suuren vastuun seurakuntien hoidosta, ei ole laskettu mukaan. Biografioista ei hevin löydä paikkansapitämättömyyksiä. Virolaisen papiston esiinmarssia 1800-luvun lopulla tutkinut kollega Riho Saard saattoi merkitä kysymysmerkin ainoastaan yhden pastorin kansallisuuden kohdalle. Vaikea on myöskään keksiä yhtään lisäystä teoksen laajaan lähde- ja kirjallisuusluetteloon (s. 191-239). Amburger on ottanut huomioon myös suomalaiset pappismatrikkelit ja tutkimukset.

Amburgerin teos on perusteellinen käsikirja kaikille Venäjän evankelista kirkkohistoriaa tutkiville. Erityistä hyötyä siitä on varmasti yksittäisten seurakuntien historiaa selvittäville ja sukututkijoille.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *