Venäjän kulttuurihistoria

VENÄJÄN KULTTUURIHISTORIAN DRAAMAT JA PARADOKSIT Venäjän kulttuurilla - varsinkin kirjallisuudella, filosofisella ajattelulla, taiteella ja elokuvalla - on ollut huomattava vaikutus koko Euroopan kulttuurihistoriaan. Kukaan ei nykyään kiistäkään esimerkiksi 1800-luvun venäläisen realismin ja 1900-luvun taitteen modernismin tai esimerkiksi eisensteiniläisen elokuvateorian yleismaailmallisia merkityksiä. Vähemmän tunnettuja ovat ne yhteiskunnalliset olosuhteet, paineet ja oppiriidat, joiden puristuksessa taidetta on syntynyt milloin itsevaltiuden, milloin yksilökultin tai puolue-valtion "hellässä huomassa". Vielä huonommin lännessä on ymmärretty sitä tunnettua paradoksia, että venäläinen "luova intelligentsija" (tvortsheskaja intelligentsija) on aina tarvinnut sensorinsa ja vainoojansa pystyäkseen kunnolla kurkottamaan niin sanotun korkeakulttuurin äärelle.

Pesonen, Pekka: Venäjän kulttuurihistoria. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1998. 256 sivua. ISBN 951-45-7676-4.

VENÄJÄN KULTTUURIHISTORIAN DRAAMAT JA
PARADOKSIT

Venäjän kulttuurilla – varsinkin kirjallisuudella, filosofisella ajattelulla, taiteella ja elokuvalla – on ollut huomattava vaikutus koko Euroopan kulttuurihistoriaan. Kukaan ei nykyään kiistäkään esimerkiksi 1800-luvun venäläisen realismin ja 1900-luvun taitteen
modernismin tai esimerkiksi eisensteiniläisen elokuvateorian yleismaailmallisia merkityksiä. Vähemmän tunnettuja ovat ne yhteiskunnalliset olosuhteet, paineet ja oppiriidat, joiden puristuksessa taidetta on syntynyt milloin itsevaltiuden, milloin yksilökultin tai
puolue-valtion "hellässä huomassa". Vielä huonommin lännessä on ymmärretty sitä tunnettua paradoksia, että venäläinen "luova intelligentsija" (tvortsheskaja intelligentsija) on aina tarvinnut sensorinsa ja vainoojansa pystyäkseen kunnolla kurkottamaan niin sanotun korkeakulttuurin äärelle. Mutta silti: nykyvenäläisen ryöstökapitalismin ja ns. "tittytainment"-populaarikulttuurin edessä
venäläinen kulttuurieliitti on osoittautunut aivan avuttomaksi, ainakin toistaiseksi.

Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden professorin, Pekka Pesosen yliopistolliseksi oppikirjaksi laatima Venäjän kulttuurihistoria on yhteenveto "tuhatvuotisesta" kulttuurista, joka yhä järisyttää maailmaa. Teoksen suurin ansio löytyy yhteiskunnallisten murrosten
ja kulttuurielämän yhteenkietomisesta ja aatehistorialliselta puolelta. Vahinko vain, että Pesonen on yrittänyt jättää tekstistään pois oman
spesiaalialansa (Venäjän kirjallisuudesta on ilmestymässä piakkoin useamman tekijän kokoomateos). Aivan kokonaan kirjallisuutta ei ole onneksi häivytetty, mikä olisi ollutkin mahdotonta – ajatellen
kirjailijoiden valtavaa merkitystä Venäjän aatehistorian kannalta. Pesosen "spesiaali" näyttäytyy tekstissä kuin venäläinen toisinajattelu
kulttuurissa: taustalla, rivien välissä, kuvien takana. Hyvä edes niin, vaikka kirjallisuuden suuret linjat olisivat ilman muuta kuuluneet tällaiseen perusteokseen.

Taide, teatteri ja musiikki saavat Venäjän kulttuurihistoriassa sopusuhtaisen ja riittävän painotuksen. Elokuvan osuus jää liian vähälle. Sen merkitys Neuvostoliiton puolue- ja luokkakantaisessa
"kansankulttuurissa", neuvostomyyttien luomisessa ja neuvostoajan kuvaamisessa on ollut nimittäin lähimain samaa luokkaa kuin kirjallisuuden kiistaton asema 1800-luvun Venäjällä. Elokuvahan oli, Vladimir Leniniä siteeraten, bolshevikeille "taiteista tärkein" ja aluksi
jopa ensisijainen lukutaidottoman kansan aatteellinen kasvattaja. Sillä oli siten keskeinen rooli koko "sosialismin rakennusprojektissa".
Valkokankaalla käytiin myös neuvostovallan viimeisinä
vuosikymmeninä lukuisat taistelut uppiniskaisten
toisinajattelijaohjaajien ja aatteellista puhtautta vaalivien Kremlin punakynäsensorien välillä.

Aatehistorian osalta Pekka Pesonen on silti tehnyt oivallista työtä. Suuret linjaukset ja venäläiset paradoksit limittyvät historiallisten tapahtumien ja käänteiden vuoristorataan, nousuihin ja laskuihin.
Länsi – houkutuksena ja haasteena – väijyy jatkuvasti taustalla eurooppalaiseen "moderniin" kurkottavan intelligentsijan (zapadnikit)
ja (peri) "venäläiseen ideaan" turvautuvien kansallismielisten (slavofiilit) mitellessä voimiaan kulttuuriareenoilla – Pietari Suuren
päivistä alkaen. Esimerkiksi venäläisen realismin eritteleminen aina kriitikko Vissarion Belinskin (lännessä lähes tuntematon suuruus) teorioista lähtien on hienoa työtä. Sama asiantunteva, ajassa kiinni
oleva linja jatkuu musiikin yhteiskunnallisten(kin) ulottuvuuksien ja
sittemmin venäläisen modernismin ja avantgarde-taiteen sekä 20-
lukulaisen kiihkeän NEP-vaiheen kohdalla. Ns.sosialistisen realismin
esittely ei vain taidesuuntana, vaan myös tärkeänä työmetodina on
kiitettävä palvelus suomalaiselle lukijalle.

Se, että venäläinen taide ja kulttuuri aina löytävät ilmaisukeinonsa ja
ennen pitkää myös julkituloväylänsä sensuurinkin alta, näkyy hyvin
pitkän kulttuurihistorian valossa. Sitäpaitsi, yhteiskunnallinen paine ja
Venäjän / Neuvostoliiton rujo todellisuus ovat olleet
venäläisintelligentsijan varsinainen "mustan mullan" maa ja sen
luovan elinvoiman välttämätön eliksiiri. Kulttuurimarttyyrien,
taiteilijoiden ja kirjailijoiden sorto on taannut myös korkeakulttuurin
aseman himottuna, väliin kiellettynä sakramenttina, melkein "pyhänä
ehtoollisena" ja ankeiden olojen humalluttavana vastapainona. Tämä
on niitä venäläisiä paradokseja, jotka myös Pesonen havaitsee.

Venäjän kulttuurihistoriassa näkyy ennen muuta tekijän laaja-alainen
asiantuntemus eikä teosta pilaa muutama lipsahduksena päässyt
asiavirhe. Filosofi ja kuuluisan Vehi-ryhmän "uskonnollinen" sielu
Nikolai Berdjajev karkotettiin Neuvosto-Venäjältä ns. filosofien
laivalla, johon Leninin myötävaikutuksella lastattiin muutama sata
tiedemiestä ja kulttuurielämän toisinajattelijaa jo vuonna 1922
(Pesosen mukaan "hän emigroitui", s.109).
Elokuvaohjaaja-kirjailija-näyttelijä Vasili Shukshin ei kuollut
auto-onnettomuudessa (Pesonen, s.221), vaan hän
menehtyi vuonna 1974 vatsahaavakomplikaatioista aiheutuneeseen
sydänkohtaukseen Sergei Bondartshukin ohjaaman elokuvan He
taistelivat synnyinmaansa puolesta filmauksissa. Shukshinin
elokuvahanke Stenka Razinista "jäi kesken" kuten Pesonen toteaa,
mutta todellinen syy tähän oli sensuurijärjestelmän tiukka vastustus.

Pekka Pesosen tekstistä löytyy mielenkiintoisia huomioita myös neuvostokulttuurin uskonnollisista ulottuvuuksista. Virallinen ateismi ei estänyt taiteilijoita matkimasta sankarihahmoissaan ikonitaiteen majesteettisia jumalhahmoja ja "suuret poliittiset tapahtumat
rinnastuvat tauluissa uskonnollisiin juhliin" (Pesonen, s.184). Tähän voi lisätä vielä neuvostoateismin "pyhät temppelit" ja "ikonostaasit" (Leninin mauseleumi, "Lokakuun Suuren Sosialistisen Vallankumouksen" museot ja tapahtumapaikat, suljetut kirkot kulttuuritaloina jne) ja hartaat "ristisaatot" esim. Leninin, Stalinin tai
Brezhnevin hautajaisissa.

Jos vielä vähän jatkaa Pesosen ajatuskulkuja, voi väittää, että kulttuurielämän "uskonnollisissa menoissa"
neuvostointelligentsijallakin oli omat "pappisroolinsa". Sosialistisen realismin ja dogmatismin ylipappeina toimivat eri taiteilijaliittojen viralliset keulakuvat (esim. Maksim Gorki, Mihail Sholohov).
Toisinajattelijoilla oli vääräoppisten leima ja he saarnasivat kulttuuritalo-"kirkoissa" vain varkain (Anna Ahmatovan tai Joseph Brodskyn skandeeraava runojen esitystyyli vie ajatukset ortodoksiseen
liturgiaan). Sitäpaitsi myös neuvostoajan virallisten "kirkkojen" liepeillä liikkui aina myös venäläisiä totuudenpuhujia, jumalhulluja(jurodivyi – esim. Vladimir Vysotski), jotka eivät kainostelleet narrin rooliaan.

Voi hyvin kysyä, kanavoiko harras kulttuuriharrastus Neuvostoliitossa kansalaisten uskonnolliset tunteet? Oliko kommunistinen utopia sittenkin osalle kansaa maan päälle laskeutuva taivas? Tuliko kulttuurista eräänlaista koko kansan "siviiliä" kansalaisuskontoa? Joka tapauksessa venäläinen kulttuuri kesti hyvin 70 vuotta
reaalisosialismia. Kestääkö se yhtä hyvin Venäjän
markkinatalousmurroksen noustakseen jälleen paradoksaaliseen uuteen kukoistukseen ensi vuosituhannella, jää vielä arvoitukseksi.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *