Ulla Riutta on valt.kand. ja ammatiltaan toimittaja. Hänen aikaisempien lähihistoriaa käsitelleiden teostensa aiheina ovat olleet inkeriläisten vainot ja Uralin vankileirit. Sodan arvet- teoksessa on ollut kaunis lähtökohta. Tarkoituksena on ollut koota kirjan sivuille sodassa vammautuneiden rintamamiesten selviytymistarinoita jälkipolvia varten. Kirjoittaja on tehnyt suuren työn haastatellessaan Kaunialan sotavammasairaalan eri tavoin vammautuneita sotainvalideja. Valitettavast kirjan toteutus ei nouse jalon ajatuksen tasolle.

27 invalidia ja 4 Kaunialan työntekijää on kertonut kirjailijalle elämästään. Ensimmäisenä haastateltavana on luonnollisesti veteraanien asian pää-äänenkannattaja kenraali Ehrnrooth. Kyseiset muistelmat ovat helppolukuisia mutta puuduttavia. Kaikissa tarinoissa toistuu sama rakenne jota kirjoittaja, todennäköisesti kunnioituksesta veteraaneja kohtaan, ei ole uskaltanut rikkoa.
Taustatiedot, sotaan lähtö, vammautuminen ja invalidielämä kerrotaan sellaisenaan, ilman että kertomuksista tehtäisiin minkäänlaista analyysia tai yhteenvetoa. Tarinoiden kerronta tuo nopeasti esille sen, että jokaiselta haastatellulta on kysytty samoja kysymyksiä. Tämä olisi antanut hyvän pohjan syvempään analyysiin.

Jos tarkoituksena on ollut siirtää tietoa jälkipolville, niin on outoa, että talvi- ja jatkosodan kulku kuitataan yhden sivun mittaisella pohjustuksella. Kartta rajamuutoksista ja tärkeimmistä taistelupaikoista olisi tuonut esille esimerkiksi sen missä kukin veteraaneista aikanaan taisteli. Kirjallisuuslähteet näistä Suomen historian ehkä tutkituimmista vuosista ovat myös yllättävän suppeat, seitsemän teosta.

Nykypolvi, jolle kirja takakannen tekstin mukaan on suunnattu, ei todennäköisesti jaksa lukea sitä loputonta haukkumista mitä moni veteraaneista sen niskaan kirjan sivuilla syytää. Osansa saavat myös niin EU:n kuin Suomenkin päätöksentekijät. Huume- ja alkoholivalistuksen, samoin kuin uskonnollisen paatoksen poisjättäminen olisi tehnyt teoksesta mielenkiintoisemman lukea. Vaikka olen sotaveteraanin lapsenlapsi, on minun vaikea suositella teosta, ainakaan kenenkään ensimmäiseksi sotiamme koskevaksi lukupaketiksi.