Vieläkö jaksaa Elvis kiinnostaa?

Elviksestä on ilmestynyt ja ilmestyy yhä valtavat määrät kirjallisuutta. Myös suomalaiset Elvis-tutkijat ja -ystävät ovat julkaisseet useita teoksia. Näiden lisäksi Suomessa on ilmestynyt yli 26 vuoden ajan The Official Elvis Presley Fan Club of Finlandin lehti, The King. Millainen on siis uusi Elviksestä tehty kirja ja voiko se kertoa vielä jotakin uutta?

Heatley, Michael; Leonard, Deke: Elvis [Elvis]. Käännös: Pasi Rakas Jääskeläinen. Gummerus, 2011. 192 sivua. ISBN 978-951-20-8605-4.

Heti aluksi on sanottava, että kirjaa leimaavat monet puutteet ja virheet. Kirjan mukana tulevalla levyllä on koottuna kansitekstin mukaan ”Elviksen suosituimmat rock ’n’ roll -kappaleet”. Huomiota positiivisessa mielessä kiinnittää se, että mukana ovat Hound Dogin, Jailhouse Rockin, It’s Now or Neverin ynnä muiden ennustettavien suosikkien lisäksi Long Tall Sally ja Rip It Up. Kirjaan kuuluu myös valikoitu diskografia, mutta se ei yllättäen sisällä viimeksi mainittuja kappaleita. Tämä johtuu siitä, että diskografia sisältää ainoastaan ne yksittäiset kappaleet, jotka ovat ilmestyneet singleinä.

Kirjan tekijöille myös albumi For LP Fans Only näyttää olevan tuntematon, sillä sivuilla 88-89 puhutaan ”pöydällä Elviksen olevasta valokuvasta” ja sivulla 95 ”Priscilla soittaa yhtä Elviksen albumeista”, kun kyseessä on mainitun albumin takakansikuva. Varsinainen kardinaalimunaus on sitten klassisen Elvis-kappaleen I Want You, I Need You, I Love You nimeäminen Jerry Leiberin ja Mike Stollerin tekemäksi.

Teoksen kuvateksteissä esiintyy jonkin verran virheitä. Esimerkiksi kuvan, jossa ovat eversti Parker, Eddy Arnold, Elvis ja Steve Sholes, kerrotaan otetun Elviksen viimeisen levytyksen aikaan, ennen kuin tämä liittyi armeijaan 10.3.1958. Kuitenkin kuva on otettu New Yorkissa 1.12.1955 eli niihin aikoihin, kun Elvis solmi kuuluisan levytyssopimuksen RCA:n kanssa. Suurempi virhe on kuvassa, jossa Elvis hoilaa kitapurjeet lepattaen, silmät puoliummessa ja kitaraansa rämpyttäen. Sen sanotaan olevan konsertista vuodelta 1956. Kuitenkin tämä kuva, joka on Elviksen ensimmäisen LP:n kannessa ja siten yksi tunnetuimmista Elvis-kuvista, on otettu jo 31.7.1955 (Tampa, Florida).

Kirjassa esiintyy myös liioittelua. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita väite, jonka mukaan Elvis, kitaristi Scotty Moore ja basisti Bill Black ”olivat juuri kehittäneet rockabillyn”(24) äänitettyään Elviksen ensimmäisen kaupallisen levyn That’s All Right Maman. Väite tuskin pitää paikkaansa, sen paremmin kuin sekään, että Elviksen bluestiedot olisivat olleet ”ensyklopediset” (102). Viimeksi mainittu ajatus on ilmeisesti peräisin Peter Guralnickin massiivisen kaksiosaisen Elvis-elämäkerran ensimmäisestä osasta Last Train to Memphis (406), missä Mike Stoller muistelee Jerry Leiberin ja hänen ensitapaamistaan Elviksen kanssa. Mitään viittauksia Guralnickiin tai muihinkaan lähteisiin ei Heatleyn ja Leonardin teoksessa ole. Stoller sanoo tapaamisesta, että hän oli yllättynyt, koska arveli, että muut valkoiset kuin hän ja Jerry eivät bluesista mitään tiedä. Mutta sitten hän jatkaa Elviksestä: ”He knew all kinds of stuff”.

Kirjan suomentajan, Pasi Rakas Jääskeläisen, käännöstä voi useassa kohdassa vain ihmetellä. Mitä ovat esimerkiksi ”jälkikareet”? Tai mitä on ”aseväki” (armeija, asevoimat, sotaväki)? Myös tunnettu lausahdus: ”Elvis has just left the building” on kirjassa käännetty ”Elvis on poistunut rakennuksesta” ja se tuntuu jotenkin kankealta. Tavallisesti se kun jätetään kääntämättä. Mielenkiintoinen tieto sen sijaan on, että ensimmäisen kerran kyseistä sanontaa olisi käyttänyt Horace Logan 15.12.1956. Tosin tämäkin on jo aiemmin tiedetty seikka.

Kummastusta herättää, että suomalaista Elviksen fanien kerhoa ei mainita kirjassa missään, ei edes kappaleessa ”Elvis Presley Internetissä”. Kuitenkin The Official Elvis Presley Fan Club of Finland (OEPFC of Finland) on ilman muuta yksi maailman aktiivisimmista ihailijakerhoista, joka siis julkaisee lehteä The King ja joka useaan kertaan on valittu maailman parhaaksi Elvis Fan Clubiksi. Ja olisipa syytä ollut mainita myös kerhon monikymmenvuotinen puheenjohtaja Hannu Ignatius.

Onko kirjassa sitten mitään hyvää? Kyllä siinä jotakin on. Ensinnäkin kirja on kuvakirjamaiseksi Elvis-elämäkerraksi laaja ja paikoin mielenkiintoisesti kirjoitettu. Tästä esimerkkinä luku, jossa kerrotaan Elviksen ja presidentti Nixonin tapaamisesta. Teoksessa on myös harvinaisiksi luokiteltavia kuvia Elviksestä. Yhdessä niistä Elviksen vastanäyttelijä Dolores Hart King Creole ja Loving You -elokuvista sytyttää Elviksen sikaria. Elvishän ei virallisesti polttanut (ja ilmeisesti myös todellisuudessa hyvin harvoin). Mukavaa on myös se , että tärkeät Elviksen lauluntekijät kuten Jerry Leiber ja Mike Stoller sekä Mort Shuman on huomioitu oikein kuvan kanssa. Joissain kohdin suomennos osuu naulan kantaan. Esimerkiksi kappaleet In the Ghetto ja Suspicious Minds Elvis levytti kirjan mukaan ”täynnä arvovaltaa”. Termi kuvaa hyvin kypsän Elviksen (1960-luvun lopun ja 1970-luvun) parhaita levytyksiä.

Teosta ei voi verrata esimerkiksi Peter Guralnickin kirjoittamaan Elvis-elämäkertaan. Eikä sitä voi verrata edes Suomessa tuotettuun laadukkaaseen Elvis-kirjallisuuteen, kuten Petri Rekalan Elvis Presley. Elämä ja musiikki -teokseen (1991). Kaiken syvällisyyden puutteen voisi antaa anteeksi, kun muistetaan teoksen populaari lähestymistapa. Tarkoitus ei varmasti olekaan ollut tehdä Elvis-tutkimusta, vaan suurelle yleisölle suunnattu kuva- ja tietoteos Elviksen urasta. Mutta sanalla sanoen karkeat virheet pilaavat ulkoasultaan upeaa Elvis-kirjaa. Käännöksen tarkistuttaminen suomalaisella Elvis-tuntijalla olisi varmasti auttanut asiaa.

 

 

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *