Vieraan kypärän alla

Kautta aikojen sotia on käyty palkkasoturijoukkojen avulla. Vasta kansallisvaltiot varsinaisesti kehittivät asevelvollisuusarmeijat, joskin muinaiset sodat toki käytiin eräässä mielessä heimotasolla. Yksi nykypäivän tunnetuimmista palkka-armeijoista on Ranskan muukalaislegioona, 190-vuotias organisaatio, jossa on palvellut myös kolmisensataa suomalaista.

Kallonen, Kari: Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa. readme.fi, 2020. 453 sivua. ISBN 978-952-373-049-6.

Kirjan otsikko on tarkoituksella otettu Niilo Lauttamuksen kirjasta Vieraan kypärän alla (Gummerus 1957), joka kuvaa suomalaisten sotilaiden kohtaloita Saksan SS-joukoissa, osana monikansallista armeijaa toisessa maailmansodassa. Joukko-osasto taisteli Saksan tavoitteiden puolesta ja vannoi valansa saksalaisten Führerille.

Ranskan muukalaislegioona perustetiin vuonna 1831 ja siihen kuuluivat alkuvaiheessa Sveitsiläiskaarti, espanjalaiset, italialaiset, belgialaiset, hollantilaiset ja puolalaiset pataljoonat. Legioonan perustamisen takana olivat Ranskan suuren vallankumouksen jälkeiset vuodet, jolloin Bourbonien valtaan palautettu suku vahvisti otettaan valtakunnasta ja tarvitsi siihen joukkoja, jotka olivat lojaaleja ”isännälleen”.

Legioonalainen 1852 teoksessa Eugène Fieffé: Histoire des Troupes Étrangères au service de France, 1854. Wikimedia Commons.

Ranskalaisia ei tuolloin legioonaan otettu, ainoastaan upseerikunta koottiin ranskalaisista. Legioona siirrettiin pian Algeriaan ja sen tehtäväksi tuli vastata lähinnä Ranskan Pohjois-Afrikan siirtomaiden järjestyksestä.

Vuosien mittaan legioonan toiminta kehittyi, mutta periaatteena oli edelleenkin varsinaisen miehistön kokoaminen värväämällä palvelukseen ei-ranskalaisia ranskalaisen upseeriston johdolla. Legioona ei myöskään ollut Ranskan varsinaisen armeijan yksikkö vaan siitä irrallinen, kuitenkin valtion ja hallituksen alainen toimija. Vasta viime vuosina legioona on siirtynyt yhä tiiviimmin osaksi vakituista armeijaa ja kansainvälistä kriisinhallintaprosessia ja siinä mielessä menettänyt osan ”aitouttaan”. Tokihan se yhä valvoo Ranskan etuja nykyisissä ja entisissä siirtomaissa. Legioonalainen palvelee legioonaa ja Ranskaa ja on uskollinen legioonalle ja sitä kautta Ranskalle.
Kari Kallonen, sotahistorioitsija, on käyttänyt aineistonaan legioonasta kirjoitettua lähinnä suomenkielistä tietokirjallisuutta, legioonalaisten kirjoittamia muisteluteoksia, lehtiartikkeleita, arkistomateriaalia niin Suomesta kuin osin myös legioonan arkistosta sekä entisten ja nykyisten legioonalaisten haastatteluja.

Suomalaisia legioonalaisia jo 1800-luvulla

Teos etenee kronologisesti ja eräässä mielessä matrikkelinomaisesti. Se käsittelee legioonan toimintaa ja legioonalaisia siellä palvelleiden suomalaisten henkilökuvien kautta. Tyylikeinon valinta on ilmeisen harkittu, joskin se jossain määrin on johtanut asioiden toistoon, kun kunkin henkilön kohdalla on haettu legioonaan liittymisen syitä, palvelukseen menoa ja palveluksen alkuvaiheita ja itse palvelua legioonassa. Tämä toisto häiritsee jonkin verran erityisesti parin viime vuosikymmenen kerronnan osalta, samat prosessit tulevat kerrotuksi aika monta kertaa – toki aina uuden päähenkilön näkökulmasta ja kokemuskerrontana.

Toinen asia, joka tulee kirjaa lukiessa esiin, on legioonan toiminnan yleisesityksen ja sen joukko-osastojen esittelyn puute. Tähän pääse sisällä vasta teoksen viimeisillä sivuilla, jossa asia kyllä korjataan, mutta tätä ei edes sisällysluetteloa tarkasteltaessa osaa ennakoida. Olisin siirtänyt nämä esittelyluvut ilman muuta teoksen alkuun tiiviin legioonakronologian myötä.
Varhaisimmat tiedot suomalaisista legioonalaisista löytyvät jo 1800-luvulta, jolloin sinne hakeutuivat, värvättiin tai kieroillakin tavoilla houkuteltiin maailmalla kulkeneita; merimiehiä, kulkureita, jopa Eurooppaa opiskelemaan menneitä ja siellä elämänsä sekoittaneita nuoria miehiä. Varsinaisesti voidaan suomalaisten katsoa innostuneen – tosin vähäisessä määrin – ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä epävarmoissa oloissa hakeutumaan legioonaan.

Adi Stenroth ratsastaa aasilla Marokossa 1920-luvulla. Stenroth on ilmeisesti ainut Muukalaislegioonassa upseeriksi noussut suomalainen. Wikimedia Commons.

Mukana on vapaussotureita, Vienan, Aunuksen ja Vironkin kiertäneitä sotimishalukkaita ja edelleen elämään kyllästyneitä kiertolaisia ja merimiehiä, pikkurikollisia ja muuten vain seikkailuihin halukkaita. Tiedot legioonasta levisivät lähinnä lehtikirjoitusten kautta. Legioona toimi edelleenkin pääasiassa Algeriassa ja Tunisiassa sekä Marokossa. Osa sitä taisteli Francon joukoissa Espanjan sisällissodassa.

Toinen maailmansota muutti tilanteen. Legioona jakautui alkuvaiheessa kahtia, osa oli Vichyn joukoissa saksalaisten rinnalla, osa taas ns. Vapaan Ranskan joukoissa liittoutuneiden puolella. Loppujen lopuksi ranskalainen legioona oli kokonaisuudessaan mukana voittoisissa loppuselvittelyissä liittoutuneiden rintamassa.

”Marokon kauhu”  Aarne Juutilainen palveli muukalaislegioonassa vuosina 1930–1935. Kuvassa luutnantti Juutilainen Suojärvellä lähellä Kollaata joulukuussa 1939. SA-kuva.

Sodan jälkeen legioonaan hakeutui runsaasti hävinneen Saksan sotilaita, erityisesti SS-miehiä, jotka saivat oikeudellisen anonymiteetin legioonassa. Legioonaan värväytynythän sai ja saa edelleenkin itselleen uuden nimen ja hänen taustansa jää vain legioonan arkistoiden kätköihin. Myös Suomesta legioonaan hakeutui muutama entinen SS-mies ja elämänsä pohjan Suomen sodissa kadottanut nuori veteraani.

Sijainti Algeriassa toiminta Indokiinassa

Myös toimintaympäristö muuttui. Legioonan sijoituspaikka oli edelleenkin Algeria, mutta sitä käytettiin pääasiassa Indokiinassa, jossa Ranskalla oli siirtomaaetuja valvottavanaan. Kunnes legioona ja Ranskan armeijan joukot kokivat tappion Dien Bien Phun suurtaistelussa ja Ranska joutui vetäytymään sieltä 1950-luvun puolivälissä. Siellä kaatui Ranskan puolesta myös jokunen suomalainen. Legioonan rippeet palasivat Afrikkaan.

Mutta työt jatkuivat. Pohjois-Afrikka alkoi pyrkiä vapautumaan ranskalaisten herruudesta ja vuosina 1958–1962 käytiin koviakin taistelijoita ranskalaisten ja pohjoisafrikkalaisten välillä. Ranskalaiset väistyivät lopulta ja legioonakin siirretiin vuonna 1965 Korsikalle, jossa se vieläkin majailee. Alkoi rauhallisempi kausi, värväystoimintakin oli aika tavalla laantunut, mutta yhä vielä legioonaan oli tulijoita – Suomestakin. Nyt pääosissa olivat Suomessa jo varusmiespalvelunsa suorittaneet nuorukaiset, joille monestakin syystä tavallinen elämä kotimaassa ei riittänyt.

Seikkailunhalua ja legioonaromantiikkaa

Ranskan muukalaislegioonan paraati Lambaesisssa, Algeriassa n.1958. Wikimedia Commons.

Seikkailunhalu, legioonaromantiikka, särkyneet perhesuhteet, seurustelun päättyminen, ajautuminen vaikeuksiin lain kanssa, kotimaassa pysähtynyt eteneminen sotilasuralla, mutta myös halu kohdata itsensä sotilaana osana monikansallista eliittiarmeijaa houkutti.

Kun varsinaisia suuria sotiakaan ei ollut näköpiirissa, saattoi monesta turhautuneesta miehestä viiden vuoden palvelus legioonassa olla sopiva irtiotto arjen vaikeuksista. Näitä uusia ihmiskohtaloita seurataan teoksen puolivälistä lähtien pääasiassa heidän omien kertomustensa kautta. Kuljetaan ympäri maailmaa, missä vain Ranskalla on ollut etuja vaalittavanaan tai missä Ranska on osallistunut YK:n rauhanturvaamisoperaatioihin. Somalimaa, Djibout, Tsad, Komorit, Zaire, Togo, Kongo, Madagaskar, Ranskan Guyana, Sarajevo, Afganistan. Siinä muutama kohde, jossa legioona ja legioonan suomalaiset ovat Ranskan lipun alla palvelleet. Kuka lyhyemmän ajan, kuka käytännössä koko miehuusaikansa legioonassa palvellen.

Teos saattaa vaikuttaa jonkinasteiselta värväyskirjalta legioonaan. Sitä se ei kuitenkaan ole. Eikä sitä sellaisena kenenkään nuoren miehen tule lukea. Se on alkuosaltaan kirjallisiin lähteisiin perustuva historiikki suomalaisista legioonalaisista ja legioonasta yleensäkin, loppuosaltaan omakohtaisten kokemusten kautta tarjottu kuva siitä, mitä tällaisessa nykyaikaisessa armeijassa palveleminen oikeastaan on. Ei ainakaan helppoa. Legioonalaiseksi tuleminen vaatii pari kovaa vuotta, legioonalaisena oleminen on elämää poissa muista turvaverkostoista – se on itse asiassa yksinäisten miesten elämää toisten yksinäisten ja erikulttuuristen miesten kanssa. Yhteistä on vain legioona.

Yhden virheen haluaisin korjata. Sivulla 248 kuvatekstissä kerrotaan että ”suomalaislegioonalaisille opetettiin laskuvarjohyppääminen alkeista lähtien”. Näin toki olikin. Mutta kuvassa maahan on tulossa Paracommander-laskuvarjolla kokenut tarkkuushyppääjä, ei suinkaan maahanlaskuvarjolla laskeutuva sotilas!

3 kommenttia artikkeliin “Vieraan kypärän alla

  1. Hyvä arvostelu, mutta pieni korjaus: Aarne Juutilainen ei ollut eversti, vaan kapteeni.

  2. Kiitos huomiosta! Virhe oli minun, kun tein kuvatekstin ei Lassi Saressalon. Mistähän minä tuon everstin keksin? SA-kuvan tietojen mukaan Juutilainen oli tuossa kuvassa luutnantti. Voisiko olla, että hän oli luutnantti tuon kuvan ottamisen aikaan ja myöhemmin kapteeni? Vai pitäisikö kuvatekstissä mainita kapteeni?
    Wikipedian mukaan ”Talvisodassa Juutilainen toimi luutnanttina Jalkaväkirykmentti 34:n komppanian päällikkönä ja kapteenina II/JR 34 pataljoonan komentajana muun muassa Kollaanjoen taistelussa.”
    Noissa SA-kuvien kuvateksteissä on kai aika usein kyllä virheitä myös.

    Korjasin nyt kuvatekstin kuulumaan näin:
    ”Marokon kauhu” Aarne Juutilainen palveli muukalaislegioonassa vuosina 1930–1935. Kuvassa luutnantti Juutilainen Suojärvellä lähellä Kollaata joulukuussa 1939. SA-kuva.

  3. En yleensä kommentoi kirja-arvosteluita, koska kyseessä on kriitikon oma subjektiivinen näkemys. Muutaman tekstissä esitetyn väitteen on kuitenkin luultu olevan kirjastani, joten katson olevan syytä korjata ja tarkentaa väärinkäsitykset.

    Ingressissä kerrotaan Ranskan muukalaislegioonassa palvelleen kolmisensataa suomalaista. En tiedä mistä alakantissa oleva arvio on saatu. Legioonalaisten killan puutteellisessa suomalaislistassa oli jo 1970-luvulla noin 250 nimeä, ja nykyisin legioonassa on noin 25 suomalaista. Yleisesti muukalaislegioonassa lasketaan palvelleen noin 500 suomalaista, ja tämä on myös oma arvioni.

    Espanjan sisällissodassa taisteli monia suomalaisia, sekä tasavaltalaisten että Francon joukoissa. Ranskan muukalaislegioona ei kuitenkaan taisteluihin osallistunut, toisin kuin arvostelussa esitetään. Arvostelija lienee sekoittanut Ranskan ja Espanjan legioonat. Koko legioonaa ei myöskään siirretty vuonna 1965 Korsikalle, siellä sijaitsee laskuvarjorykmentti 2 REP.

    Ranskan muukalaislegioona ei ole siirtynyt ainoastaan yhä tiiviimmin osaksi Ranskan armeijaa, vaan se on sitä, nykyisin reilu kymmenesosa maavoimien kokonaisvahvuudesta. Kirjassa esitellään mm. rykmentit, sijoituspaikat sekä minä yksikkönä ne toimivat.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *