Uutta historiallista tietoa toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista teos ei tarjoa vaan sen merkitys on siinä, miten tarkasti se kuvaa aikaa ja ilmapiiriä, joka edelsi juutalaisiin kohdistuneita julmuuksia. Pienillä asioilla luotiin erontekoa heidän ja muiden välille ja synnytettiin vihaa tätä erilaisuutta kohtaan. Teoksessa B pyrkii ensiksi salaa ja sitten yhä avoimemmin kiihottamaan ihmisiä osoittamalla heille vastustajan Ë— oman vastustajansa Ë— ja julistamalla tämän sitten myös heidän vastakohdakseen.

Erontekojen synnyttämisen mekanismit ovat yhä valitettavan samoja. Sen takia teos kannattikin suomentaa keväällä 2012, yli puoli vuosisataa ilmestymisensä jälkeen. Ehkä jos oppisimme näkemään vihan palon syttymisen merkit hyvissä ajoin, olisi viha mahdollista sammuttaa ennen kuin se loimuaa aivan valtoimenaan.

Aineksia romaaniin omasta elämästä

Vastustajan kuolema on osin omaelämäkerrallinen romaani. Hans Keilson (1909Ë—2011), juutalainen lääkäri ja kirjailija, eli lapsuutensa ja nuoruutensa Saksassa, josta pakeni natseja Alankomaihin vuonna 1936. Pian natsit valloittivat Alankomaat ja Keilson joutui piiloutumaan. Keilson ei kuitenkaan ehtinyt olemaan piilossa kauaa vaan liittyi pian isäntiensä pyynnöstä vastarintaliikkeeseen ja matkusti loppusodan ajan väärennetyllä henkilötodistuksella varustettuna junalla ympäri Hollantia auttaen vanhemmistaan erotettuja juutalaislapsia järjestämällä heille asuntoja sekä antamalla heidän kokemaansa shokkiin lääketieteellistä apua.

Keilson selvisi toisesta maailmansodasta jäämättä natsien vangiksi, mutta hänen vanhemmilleen ei käynyt yhtä onnekkaasti. Keilson oli suostutellut vanhempansa seuraamaan häntä Alankomaihin vuonna 1939. Keilsonin isä kuitenkin oli virheellisesti kuvitellut, että hänen saamansa rautaristi suojaisi heitä ja he eivät olleet menneet piiloon. Vasta sodan päätyttyä Keilson sai kuulla molempien vanhempiensa kuolleen Auschwitzissa.

Taiteellista kerrontaa synkästä aiheesta

Keilson siis todella tunsi aiheen, josta kirjoitti.  Mikään omaelämäkerta tai juutalaisvainoista kirjoitettu raportti Vastustajan kuolema ei missään tapauksessa kuitenkaan ole vaan omaa elämää heijasteleva kaunokirjallinen teos eli autofiktio, tyyliltään taidokkaasti ja taiteellisesti kirjoitettu teos. 

Tunnelman ja tapahtumien absurdius tuo ajoittain mieleen Franz Kafkan Muodonmuutoksen, jossa teoksen päähenkilö Gregor Samsa herää eräänä aamuna ”suunnattomaksi syöpäläiseksi” muuttuneena. Yhtä absurdien ja toivottomien tunteiden kanssa saa painiskella Vastustajan kuoleman nuori minäkertoja jouduttuaan toteamaan tulleensa täysin ilman omaa vaikutustaan julistetuksi taitavan puhujan ”herra B:n” vastustajaksi. Päähenkilön pohdintoja sävyttävät mielipuolinen ja absurdi yritys löytää järkeä järjettömään, selitys sille, miksi hänet valittiin viholliseksi. Epätodellisuuden tunne on läsnä koko teoksen ajan.

Olemassaolon tarkoituksen problematiikka sekä päähenkilön irrallisuus ja sivullisuus muista ihmisistä taas tuo mieleen toisen suuren eksistentialistisen tyylin edustajan, Albert Camus’n Sivullisen. Poika huomaa tulleensa erotetuksi lapsijoukosta, jonka jäsen oli vielä hetki sitten ollut. Hän ei ole enää yksi heistä, mutta ei koe suurta yhteenkuuluvuutta kohtalotovereidensakaan kanssa. ”Olemmeko me yhtä, koska meidät on ajettu yhteen kuin karjalauma vai koska olimme sitä jo aiemmin oma-aloitteisesti Ë— jälkimmäinen olisi parempi”, hän pohtii.

Psykologinen näkökulma lävistää uhrit ja sortajat

Keilsonin lastenpsykiatrin koulutus tulee hyvin esille siinä, miten uskottavasti hän onnistuu kuvaamaan sen lapsen tyhjyyden ja hylätyksi tulemisen tunteen, pelon, epätoivon ja ahdistuksen, jonka hirvittävät tapahtumat hänessä aiheuttavat. Päähenkilön suhde näkymättömään viholliseen, joka hänen huomaamattaan ”lähettää lähettejään ja lähettiläitään kaikkialle maahan” on mielipuolinen sekoitus pelkoa, ihailua, vihaa ja rakkautta. Hän etsii loputtomasti loogista selitystä sille, miksi häntä kohdellaan niin julmasti ja toivoo viimeiseen asti Vastustajan olevan pohjimmiltaan hyvä ja peruuttavan aikeensa. Vasta aivan lopussa päähenkilö oppii vihaamaan ja toivomaan vihollisen kuolemaa.

Psykologinen näkökulma lävistää myös Hitlerin ja hänen kannattajansa. Syitä etsitään teoksessa paitsi Hitlerin toiminnalle myös sille, mikä Hitlerissä vetosi kansaan ja miksi ihmiset toimivat Hitlerin tahdon mukaisesti, toteuttivat hänen käskyjään ja ”alkoivat kutsua itseään hänen ystävikseen”. Paljon kysymyksiä jää vastaamatta, mutta vastauksina esitetään esimerkiksi ryhmään kuulumisen paine, miellyttämisen tarve ja jo varhain aloitettu aivopesu vihollisen tuhoamisen välttämättömyydestä. Ne saavat ihmiset tekemään jopa sellaisia tekoja, joita pitävät ehdottomasti moraalinsa vastaisina, esimerkiksi tuhoamaan hautausmaita ja häpäisemään vainajia. Kaiken tämän takaa Keilson löytää huonoissa kantimissa olevan rakkauden.

”Tässä maailmassa voi tehdä paljon sellaista, mikä ei ole oikein, ajattelin, voi tappaa, ryöstää, pettää ja katkeroittaa joka tavalla kanssaihmistensä elämän, ja vielä enemmän voi tehdä, jos toimii jonkun toisen mieliksi ja haluaa teoillaan todistaa rakastavansa häntä. Mutta rakkauden täytyy olla jo hyvin huonoissa kantimissa, jos se vaatii ja sallii, että sen vuoksi käydään öisin hävittämässä hautausmaita ja häpäistään vainajia.” (Vastustajan kuolema, s. 251).