Mikko Paunion Vihreä valhe ilmestyi alun perin vuonna 1991, vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan hän jatkaa samaa teema, kirjan pääotsikonkin pysyessä samana. Paunio on lääketieteen tohtori ja epidemiologian dosentti ja tehnyt paljon hallinnollista työtä sekä Suomessa että kansainvälisissä järjestöissä ja muun muassa Maailmanpankissa. Teos jakaantuu neljään teemaan. Ensimmäinen on otsikoitu ”Ympäristöuskonto ja sen nykyiset ylipapit” ja siinä pyritään tuomaan esiin vihreän aatteen ideologisia juuria. Toinen käsittelee jätepolitiikkaa, kolmas hygieniaa ja ilmastopolitiikan kielteisiä vaikutuksia ja neljännessä osassa pohditaan varovaisuusperiaatetta, jota sovelletaan erityisesti globaaleissa ympäristöongelmissa.

Paunio teos on kirjoitettu lääkärin ja sosiaalidemokraatin näkökulmasta. Asiantuntijalääkärinä Paunio on pyrkinyt hakemaan ratkaisuja epidemioiden ennaltaehkäisyssä. Sosiaalidemokraattina hän kertoo pettyneensä siihen, että puolue on ”vihreässä paineessa” hyväksynyt uusiutuvan energian tuet ja vihreän energiapolitiikan periaatteet. Puoluetovereistaan Paunion kritiikin kohteena ovat erityisesti Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja – Paavo Lipposta hän sen sijaan kunnioittaa. Paunio kertoo, että hän on vuosien varrella syventänyt tietojaan vihreiden maailmankuvasta päästääkseen selvyyteen mihin vihreiden kanssa veljeilevät Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja ajatuksensa perustavat.

Metodina analogiat

Paunio yrittää todistaa, että vihreys on esoteerinen ja mystinen oppi, joka on hylännyt valistuksen periaatteet. Hän lisää vielä panoksiaan luvussaan ”Ekologismi ja Saksan kansallissosialismi”. Luku alkaa:

”Keskeinen väittämäni Vihreässä Valheessa ja sitä edeltävässä Sosialistisen aikakauslehden artikkelissa oli se, että vihreiden ja natsien ajattelussa on paljon yhteistä ja pyrin pettävän vaarallisella analogian menetelmällä hullunrohkeasti osoittamaan asian olevan näin.”

Tämän jälkeen tukeutuu muun muassa Anna Bramwellin teokseen Ecology in the 20th century: a history, joka Paunion mielestä seikkaperäisesti osoittaa, että natsismi oli ajan ideologisista virtauksista vihreiden protoajatusten riivaama.

Paunion kirja on osoitus siitä miten voidaan tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä aiheesta tutustumatta tutkimuskohteeseen, käyttämällä kelvotonta metodia, tekemättä taustatyötä ja todentamatta väitteitä. Teos on ikään kuin tieteelliseen maskiin sonnustautunut ennakkoluuloinen pamfletti. Nykypäivän ja kahdeksankymmentäluvunkin vihreiden aatteista olisi helppo tehdä myös oikea tutkimus. Niitä voisi tutkia esimerkiksi analysoimalla puolueohjelmia ja aatteellisia pamfletteja, mutta Paunio meneekin ”analogian” turvin tutkimaan natseja etsien heistä yhtymäkohtia nykyajan vihreisiin. Analogiasilmälasit päässä voidaan löytää yhtymäkohtia ihan minkälaisten asioiden välillä tahansa. Paunio ”osoittaa” vihreiden ja natsien väliltä paljon samanlaisuuksia, kuten luonnonsuojelun, pakanauskon, kasvissyönnin ja eläinten oikeuksien kunnioittamisen.

Pielessä: taustatyö, metodi, aineisto ja väitteiden todentaminen.

Analogiametodia voisi kokeilla vaikkapa vertaamalla sosiaalidemokraatteja ja fasisteja Paunion käyttämän menetelmän avulla. Kokeillaan: Mussolini oli aikanaan sosiaalidemokraatti, kommunistit nimittivät sosiaalidemokraatteja aikanaan sosiaalifasisteiksi, ennen toista maailmansotaa SDP:ssä toimi kaksi puolueosastoa, jotka ihailivat natsi-Saksaa, Suomen Kansallissosialistisen liiton johtaja Yrjö Ruutu siirtyi sosiaalidemokraatteihin, fasisteille korporatismi oli tärkeä aatteen elementti, kuten käytännössä sosiaalidemokraateillekin ja vaikkapa vielä se, että IKL:n nuorisojärjestön Sinimustien jäsenestä Pekka Kuusesta tuli 1960 – luvulta alkaen merkittävä sosiaalidemokraattien ideologi. Paunion analogiat ovat tämän tasoisia, eivät sen syvällisempiä. Tällä työskentelytavalla ei saisi yliopistossa läpi edes alemman tason opinnäytetyötä. Asiansa osaava aatteiden tutkija ei käyttäisi tätä metodia, eikä tekisi tällaisia johtopäätöksiä.

Paunion kirjan mukaan Rudolf Steiner oli tärkeä aatteellinen isä natseille, hän pitää Steineria myös vihreiden keskeisenä oppi-isänä joidenkin esoteeristen new age -uskomusten lisäksi. Toki vihreissä on steinerilaisia antroposofeja kuten myös kristittyjä ja ateisteja, mutta mistään vihreiden ideologian tutkimuksesta (esim. Andrew Dobson 1991, Gayil Talshir 2002, Mathew Humphrey 2013) ei löydy Steinerin nimeä kuin vain kuriositeettina, nimenomaan liitettynä antroposofeihin. Vihreiden ideologioiden isiä ja äitejä on niin liberaaleja, sosialisteja, anarkisteja, feministejä ja myös totalitaristeja, kuten Pentti Linkola mutta Steineria ei tässä joukossa ole. Kuitenkin Paunio sitoo yhteyden vihreiden ja natsien välille Steinerin oppien avulla.

Paunion tapana on syyttää kaikista koululääketieteen vastaisista ajatuksista vihreitä. Näitä ovat roketekielteisyys, jätteiden polttamisen vastustaminen ja kehitysmaiden epidemioita levittävät hygieniaongelmat.  Syyksi hän panee vihreiden ideologina pitämänsä Steinerin. Tutkimalla puolueen ohjelmia tai vaikkapa sen toimintaa voisi tulla erilaiseen johtopäätökseen kuin Paunio. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Ville Komsi ryhtyi eduskunnassa nälkälakkoon saadakseen rahaa kehitysmaiden lasten rokoteohjelmalle.

Vaikka kirjassa on loppuviitteet ei sen kaikkia väitteitä todisteta oikeiksi. Esimerkiksi jää todistamatta, että Suomen vihreitä ohjaisi jonkinlainen steinerlais-teosofinen ”pyhä perhe”, johon kuuluvat Pekat Sauri ja Haavisto sekä Heidi Hautala. Omaksumaansa analogiametodiaan käyttäen Paunio samaistaa yhdysvaltalaisen vaikutusvaltaisen ekologisen ajattelijan kavalluksen Heidi Hautalan oviremonttiin ja Ville Niinistön ajoon katsastamattomalla autolla.

Muutenkin johtopäätösten rakentaminen on varsin omaperäistä. Paunio todistaa tulevaisuudentutkimuksen pioneerin ja Rooman klubin jäsenen Pentti Malaskan (1934-2012) olevan esoteerikko tarkastelemalla hänen kirjoittamaansa runoa. Matemaatikko Malaskan laajaa tuotantoa Paunio ei huomioi lainkaan. Iltapäivälehtien tai paremminkin netin keskustelupalstojen logiikan lisäksi Paunio käyttää sieltä omaksumaansa leimaava tyyliä. Epäsuotuisat henkilöt esitellään vähätellen, esimerkiksi systeemiteoreetikko Erwin Laszlo (1932-) esitellään pianistina, jota hän toki myös oli, mutta elämäntyönsä hän teki evoluutioteoreetikkona ja filosofina.

Hyvää: puheenvuoro jätteenpoltosta, kehitysmaiden hygieniasta ja varovaisuusperiaatteesta

Melkein puolet kirjasta käsittelee vihreiden oppien yhteyttä esoteerikkoihin ja natseihin. Toinen puoli käsittelee jätteenpolttoa, hygieniaa ja globaalien ympäristöongelmien varovaisuusperiaatetta. Vaikka haluaisimmekin politisoida teknologian, ovat nämä kysymykset aika lailla teknisiä. Kuitenkin Paunio väittää, että jätepolttokielteisyyttä, kehitysmaiden hygieniaa ja varovaisuusperiaatetta ohjaavat ”vihreä valhe”, ja viime kädessä Rudolf Steinerin opit.

Jos Paunion kirjasta olisi jätetty ensimmäiset 93 sivua julkaisematta ja poistettu sen lopusta salaliitto- ja valheviittaukset, kelpaisi teos kyllä puheenvuoroksi jätteenpoltosta, kehitysmaiden hygieniasta ja varovaisuusperiaatteesta.