Viinin filosofia itse kenellekin ateistille

Taloudellisen nousun myötä suomalaisten juomatottumukset ovat toivottavasti monipuolistuneet, mutta vielä 1994 Alkon suosituin viini oli unkarilainen Magyar Fehérbor. Sitä ostettiin neljänneksi eniten Koskenkorvan, lonkeron ja siiderin jälkeen - ja ennen Marlin omenaviiniä. Tästä lamaannuttavasta tai hamvasilaisittain ateistisesta, tosiseikasta ei toivottavasti ole liian pitkä matka siihen, että myös viinillä voi olla oma filosofiansa. Tämä siitäkin huolimatta, että Magyar Fehérbor on suomennettuna vain unkarilainen valkoviini, pullote, joka ei maan lisäksi viittaa tarkempaan paikkaan tai rypälelajiin.

Hamvas, Béla: Viinin filosofia. Atena Kustannus, 2000. 160 sivua. ISBN 951-796-218-5.

Taloudellisen nousun myötä suomalaisten juomatottumukset ovat toivottavasti monipuolistuneet, mutta vielä 1994 Alkon suosituin viini oli unkarilainen Magyar Fehérbor. Sitä ostettiin neljänneksi eniten Koskenkorvan, lonkeron ja siiderin jälkeen – ja ennen Marlin omenaviiniä.

Tästä lamaannuttavasta tai hamvasilaisittain ateistisesta, tosiseikasta ei toivottavasti ole liian pitkä matka siihen, että myös viinillä voi olla oma filosofiansa. Tämä siitäkin huolimatta, että Magyar Fehérbor on suomennettuna vain unkarilainen valkoviini, pullote, joka ei maan lisäksi viittaa tarkempaan paikkaan tai rypälelajiin.

Budapestin kirjastonhoitaja ja kirjailija Béla Hamvas kirjoitti viinin filosofiansa kesällä 1945 Balatonilla. Kirjoitustyö toteutui vähän sen jälkeen, kun hänen talonsa oli tuhoutunut pommituksessa. Vaikka kirjassa maistellaan paljon unkarilaisia viinejä, kysymys on paljon muusta kuin unkarilaisen viinikulttuurin propagoinnista tai siitä, mikä viini "kuuluu" mihinkin.

Varsinaisesti Hamvasin tuotantoa julkaistiin Unkarissa vasta 1980-luvulla. Akatemian pieni sanakirja (1989) tunnisti hänet esseistiksi, mystisismin, irrationalismin ja jaspersilaisen eksistentialismin edustajaksi. Sen sijaan vuonna 1986 suomennettu Unkarin kirjallisuushistoria ei mainitse häntä.

Ei ihme, sillä Hamvasin tarkoituksena viinin filosofiassa on kirjoittaa rukouskirja ateistille. Alun lukukokemus onkin, what a hell, kunnes viiniin ja sen juomiseen liittyvä filosofia alkaa kirkastua.

Ensimmäinen vakavampi kysymys liittyy siihen, ketä nämä ateistit ovat. Hamvasin mukaan on väärin luulla, että ateistit ovat vain uskonnottomia, sillä uskonnotonta ihmistä ei hänen mukaansa ole olemassa. Ateisteiksi kelpaavat esimerkiksi materialistit, pietistit, puritaanit, sanalla sanoen ihmiset, jotka eivät voi iloita hetkestä. Myös vapaus, humanismi ja tulevaisuus ovat Jumalan korvikkeita. Naisellisia ateismin korvikkeita ovat turhamaisuus, pöyhkeys, omahyväisyys, pukeutuminen, hysteria, oikuttelu.

Ateisti edustaa abstraktia elämää, silmiä ja korvia, tiedettä, lakia, moraalia, valtiota. Hän ei esimerkiksi syö lihaa, päärynöitä tai muita herkkuja vaan kuluttaa kaloreita, ei tee työtä vaan tuottaa. Ateisteina puritaanit ovat myös vallankumouksellisia ja uskossaan maailman muuttamiseen syypäitä verisimpiin sotiin.

Mutta kaikki muuttuu, kun nappaa vähän viiniä? Hamvasin viini vapauttaa, tuo takaisin alkuperäisen elämän, paratiisin ja näyttää mihin lopulta saavumme, hurmio jonka nimi on viini. Jumalasta puhuttaessa olisikin käytettävä muita ilmaisuja kuten suudelma, hurmio, keittokinkku tai viini.

Kaikki nämä ovat osa välitöntä elämää, jonka puolelle Hamvas haluaa asettua. Välitön elämä, jo pienestä lapsesta saakka, edustaa välitöntä kokemusta, suuta ja makuja. Hamvasille olemassa on myös viini- ja viinamaita, ja ateistit liittyvät viinamaihin – sellainen kai Suomikin on. Kulttuurintutkimuksen kannalta Hamvasin jaottelu on mielenkiintoinen, sillä usein kansallisia "piirteitä" ruoka- ja juomatapojen perusteella eritelleet ovat puhuneet olut- ja viinimaista. Ovatko nyt siis saksalaiset tai tshekit sitten viina- vai viinikansaa? . Kuinka ollakaan, Hamvasin mukaan viinikansat – kuten kreikkalaiset, dalmatialaiset, espanjalaiset, etruskit, italialaiset, ranskalaiset ja unkarilaiset – ovat luovia ja nerokkaita. Heillä on harvoin maailmanhistoriallista kunnianhimoa tai päähänpinttymä saada muut kansat muuttumaan, vaikka kiväärinperällä. Heitä viini suojaa abstraktioilta, eivätkä he elä maailmanhistorian vaan kulta-ajan perinteen mukaan.

Hamvasille viini- ja viinakansojen ero ilmenee liikkumisessa, ajattelussa, tunteissa ja koko elämäntavasaa; se on muusa- ja barbaarikansojen ero. Niinpä, viiniäkö se Cortezkin joi?

Kirja jakaantuu viinin metafysiikkaan, viiniin luonnonilmiönä ja tapakulttuuriin. Viinillä on oma paikkansa maailmanjärjestyksessä, viini on hieraattinen naamio, jonka takaa löytyy yhä uusia naamioita. Tasankojen viinit ovat erilaisia ja yksinkertaisempia, eikä niiden lajikkeilla ole niin suurta väliä kuin rinteessä kasvaneilla. Parhaat viinit syntyvät usein rypäleistä, jotka näyttävät mitättömiltä.

Viini luonnonilmiönä keskittyy paljon Balatonin ympäristöön. Suosittelenkin paitsi pyöräretkeä Balatonin ympäri niin kirjaa erityisesti pohjoisrannan viinikylien retkelle mukaan. Pieni mutta selvä puute on Unkarin tai Balatonin alueen kartan puuttuminen kirjasta, johon lukuisat viinialueet ja rypälelajit olisi voinut sijoittaa.

Nykyistä viininmaistajaa saattavat epäilyttää Unkariin liittyvät perinteiset perusmaut – lukuisat silavat ja läskit. Hamvasin tapakulttuurin klassisin pohja on kuitenkin savusilava, leipä ja vihreä paprika. Vastaavan kirjailija kertoo tunnettavan vain etelässä paistetun kalan, leivän, oliivien ja lampaanjuuston muodossa.

Juomista säätelee vain yksi laki: milloin, missä ja miten tahansa. Niin liberaali Hamvas ei itse kuitenkaan ole, etteikö jokainen yksityiskohta olisi tärkeä. Viinin luonne määrää oikean vuoden- ja vuorokaudenajan. Siksi hilpeällä perheaterialla ei tulisi juoda dramaattista viiniä eikä virallisilla illallisilla irstailevaa viiniä. Onneton barbaari juo kerniliinan ääressä, ei siksi ettei hänellä ole kangasliinaa vaan sydäntä juomiselle. Aina olisi syötävä jotakin ensin, vaikka muutama pähkinä tai manteli.

Hamvasia on tietty helppo kritikoida joistakin stereotyyppisistä näkemyksistä ja vastakkainaseteluista. Itse kukin meistä "suorittaa" asioita eikä ratkaisu ole myöskään vain tietty maailmaan sovittautuminen, joka johtaa enemmän tai vähemmän pessimistiseen tekemättömyyteen. Helppo olisi myös tarttua feministisellä kritiikillä paikka paikoin kovinkin selvää miesnäkökulmaa edustaviin näkemyksiin: Viini on kuten naisen vartalon tuoksu, abstraktistilla ei ole naisesta välitöntä kokemusta, Tokajin kuten Szekszárdin viinit ovat selkeästi naisten viinejä, Tokaji on kuningatar jne.

Kirja on kuitenkin mielenkiintoinen carpe diemin puolustuspuhe, mikä itse keneltäkin tahtoo usein nykymaailmassa unohtua. Se on, kuten Antal Dúl viittaa kirjan lopussa, elämän harvinaisten juhlahetkien, raukeuden, leikin ja heittäytyvän ilon puolustuspuhe. Oikea "uskonto" tarvitsee hurmiota.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *