Viroa rehellisin silmin

Suomalaistunut virolainen koomikko ja kirjailija Antto Terras sai tehtäväkseen Viron valtiolliselta matkailumarkkinoijalta, Visit Estonialta, kiertää suomalaisen kuvaajansa Villen kanssa ympäri Viroa. Laajan Visit Estonian matkailumarkkinointipaketin sijaan syntyi hulvattoman satiirinen matkateos.

Terras, Antto: Viro (sensuroimaton). Into, 2020. 184 sivua. ISBN 978-952-351-261-0.

Kun Tallink aikoinaan osti Silja Linen, kaupan jälkeen uudet omistajat juhlivat laivastonsa uudella lippulaivalla reippaan virolaisittain ja saivat aikaiseksi kaaoksen. Siljalineläiset eivät ymmärtäneet virolaista juhlimiskulttuuria. Kertomus tästä unohtumattomasta vuorokaudesta oli osana Antto Terrakselta tilattua Tallinkin mainoshetkeä muutama kuukausi myöhemmin. Terraksen esitys johti kuitenkin siihen, että hänet ystävällisen lujasti ohjattiin pois laivalta ja kerrottiin, ettei hänen kannattaisi tulevaisuudessa enää yrittää matkustaa yhtiön aluksilla.

Ilmeisesti tempusta innostuneena Visit Estonia tilasi Terrakselta vastaavanlaisen esityksen Helsingin kirjamessuille – aiheena matkailu Virossa. Helsinkiläiset pitivät virolaisesta huumorista ja Terras sai valtavat suosionosoitukset esiintymisensä jälkeen. Visit Estonia päätti tilata Terrakselta kokonaisen dokumenttiohjelmasarjan matkailusta Virossa. Kirja kertoo tämän sarjan tekemisestä.

Teos on hulvattoman satiirinen, sarkastinen ja ironinen kertomus kierroksesta, joka kesti parisen viikkoa, ja jonka aikana ajeltiin Viron tasavaltaa edestakaisin Visit Estonian etukäteen valmistelemaa reittiä Visit Estonian valitsemasta matkailukohteesta toiseen. Bensat ja muut kulut maksettiin Visit Estonian luottokortilla ja Visit Estonian vuokraaman auton takaosaan kertyi huomattava määrä kohdeyritysten tarjoamaa aineistoa – niin syötävää kuin juotavaakin. Tämä tutkimusmatkan tuottama aineellinen materia jätettiin Kiviõlin Konsumin takapihalla luppoaikaa viettäville elämäntapataiteilijoille, jotka osasivat arvostaa erityisesti kilisevää lahjoitusta, mutta kyllä ruokatavarakin kelpasi.

Ironian keinoin aitoa Viroa etsimässä

Aluksi kirjailija tarkastelee Suomen ja Viron, suomalaisten matkaajien ja virolaisten vastaanottajien suhdetta. Hän pohtii, kuinka suurin osa suomalaisista Viron-matkaajista näkee ja ennen kaikkea kokee Tallinnan sataman basaareineen, Tallinnan Vanhankaupungin torin kapakoineen ja Tallinnan sataman viinakaupat. Hän tarkastelee tätä pyhää yhteyttä niin kuin suomalaistunut virolainen suomalaisia turisteja tarkastelee, kauhistelee matkailuyrittäjien kanssa turistivirtojen määrän heilahtelua, ihmettelee virolaisten alkoholipolitiikkaa – viinaa saa ostaa vain klo 10 ja klo 22 välisenä aikana ja ravintolatarjoilu pitää lopettaa jo ennen aamuviittä.

Teoksessa vieraillaan esimerkiksi Pärnussa, joka on monille suomalaisille tuttu erityisesti kylpylöistään. Wikimedia Commons.

Ironiasta saa osansa myös virolainen tarjonta, jota vaikkapa Martin markkinoilla Helsingissä esitellään. Ketä kiinnostavat kaukaisen Setomaan naisten kansallispuvut, kuka on innostunut villasukkatarjonnasta, kuka rasvaisesta verimakkarasta. Mutta missä on se oikea matkailu-Viro? Tätä lähdetään selvittämään.

Aluksi tavataan Viikinkien kylän yrittäjä ja hieman ihmetellään, mitä viikinkikylä tekee Tarttoon menevän tien varressa. Ihmettelyä helpottaa isoista saviruukuista tarjottu vähän tavallista viinaa tuhdimpi juomasekoitus. Sitten jatketaan Arvo Pärt -keskukseen, Laitsen Rally Parkin vauhdin hurmaan ja siirrytään Haapsalun kautta saarille.

Saarikierroksen ja sieltä mukaan saatujen ruokien ja juomien kera palataan mantereelle, mennään katsomaan suomalaisia turisteja Pärnuun, Suomen suurimpaan kylpyläkaupunkiin, josta edetään akateemiseen Tarttoon ja Peipsijärven rantakylien vanhauskoisten rivikylään. Seuraavaksi käväistään Jõgevassa ja Järvamaalla, ohitetaan sulavasti Kalevipoegin paikat, palataan etelään Valgamaalle, Võruun ja Setomaalle. Kun vielä tutustutaan venäläiseen Narvaan ja Itä-Virumaan palavaan kiveen sekä Sillamäen stalinistiseen arkkitehtuuriin, alkaakin pariviikkoinen matka olla lopuillaan.

Kuvamateriaalin kohtalo

Kuvatusta 49 raakamateriaalitunnista on tarkoitus tuottaa muutaman minuutin tietoiskuja markkinointitarpeisiin. Leikattu materiaali jätetään tilaajalle. Kymmenen päivän kuluttua matkailujohtaja soittaa ja kertoo havaintonaan, että raakamateriaalista saatiin niukahkosti käyttökuvaa. Käyttökelpoista materiaalia olisi tarkalleen yksi minuutti ja kaksitoista sekuntia.

Lopulta kuvamateriaalista tehtiin kuusi teemajaksoa. Kuvassa Antto Terras Vastseliinan Piispanlinnassa. Kuvakaappaus kolmannesta jaksosta.

Lopulta kuvaaja Ville saa luvan tuottaa aineistosta kuusi teemajaksoa, loppu materiaali lukitaan kassakaappiin unohdettavaksi. Antto Terras ei lannistu vaan toteaa, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Sen sijaan julkinen sana – siis ei matkailuteollisuus – kiinnostuu aiheesta ja Terras saa kertoilla tekemisistään. Hänen täytyy olla tarkkana, koska virolaisille ja suomalaisille pitää samasta asiasta kertoa kahdella eri tavalla – vaikeasti muutettaviin stereotypioihin perustuen.

Teos on ehdoton matkakirja jokaiselle, joka haluaa syventää Viro-tietouttaan.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *