Voimaa maaseutueloon

Suomessa käytettiin ja tehtiin voimakoneita kauan sitten, polttomoottoreitakin toista sataa vuotta sitten. Viimeinkin on saatu julki kunnon katsaus maaseudulle tärkeisiin voimanlähteisiin.

Rohila, Vesa: Maamoottorit ja muut woimakoneet. Alfamer, 2008. 160 sivua. ISBN 978-952-472-067-0.

Kun nykyään mainitsee sanan maamoottori, niin likipitäen aina joutuu selittämään, mikä se semmoinen on. Kuitenkin maamoottoreita oli reilu puoli vuosisataa sitten Suomen maaseudulla käytössä useampia kymmeniätuhansia. Maa- tai paikallismoottorit pyörittivät puimakoneita, sirkkelisahoja, pärehöyliä, myllyjä ja pumppuja. Tuottivat monet maamoottorit sähköäkin.

Maamoottoreita aikaisemmin oli otettu voimat lokomobiileista, eli liikuteltavista höyrykoneista. Niiden kulta-aika jäi varhemmalle 1900-luvulle, vaikka monet lokomobiilit puhkuivat työssä 1950-luvun puolellakin. Maamoottorien varsinainen työrupeama alkoi olla ohitse 1960-luvun puolelle siirryttäessä.

Maatalouden ja pienteollisuuden vanhoista voimanlähteistä muistetaan ja tiedetään kovin vähän. Kuitenkin niistä olisi tiedettävä, jotta saataisiin kunnollinen kuva 1900-luvun maalaiselosta.

Toisaalta maamoottorit ja lokomobiilit edustavat hyvin monipuolista ja pätevää suomalaista moottoriteollisuutta. Kotimainen moottoriteollisuus alkoi jo toista sataa vuotta sitten. Koneita tehtiin kymmenissä tehtaissa ja verstaissa. Varsinkin Pohjanlahden rannikkokaupungit olivat melkoisia moottoritehtaiden kasautumia. Sisämaassa tärkeimmät tehtaat olivat Tikkakosken tehtaat ja Kipinä moottorien valmistaja Kuopiossa.

Tähänastisen historiakirjallisuuden paha aukko on nyt paikattu. Vesa Rohila on kirjoittanut mukavan ja pätevän yleiskatsauksen vanhoista voimanlähteistä. Alfamerin kustantama uutuus otetaan varmasti ilolla vastaan maatalouden ja koneiden historiasta kiinnostuneen väen joukoissa, sitäpaitsi kirja kuuluisi oivallisesti myös tasostaan kiinni pitäviin kirjastoihin.

Kotimaiset tärkeimmät moottoritehtaat tuotteineen esitellään sanoin, kuvin ja historiallista syvyyttä antavien vanhojen mainosten avulla. Rohilan kirjauutuuden avulla voi tehdä pikaisen aikamatkan vesi- ja tuulimyllyjen ja hevoskierron kautta lokomobiileihin ja maamoottoreihin sekä sähkömoottorien varhaisvaiheisiinkin.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *