Voitto tai kuolema

Kyseessä on poikkeuksellisen mielenkiintoisen elämän eläneen henkilön muistelmateos. Nordström oli jääkäri, heimosoturi, laivanvarustaja, yksi lapuanliikkeen ja IKL:n taustahahmoista ja rahoittajista, sotiemme asehankkija, vallatun Itä-Karjalan sotilashallinnon tarkastaja ja sotien jälkeinen maanpakolainen ynnä muuta. Teos koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen on lapsille ja lapsenlapsille tarkoitettu varsinainen muistelmaosa, ja toinen on saatesanojen mukaan julkaistuksi tarkoitettu käsikirjoitus "Maailmansota suomalaisesta näkökulmasta". Nordsröm oli suoraviivainen mies.

Nordström, Ragnar: Voitto tai kuolema. Jääkärieverstin elämä ja perintö.. WSOY, 1996. 678 sivua. ISBN 951-0-21250-4.

Kyseessä on poikkeuksellisen mielenkiintoisen elämän eläneen henkilön muistelmateos. Nordström oli jääkäri, heimosoturi, laivanvarustaja, yksi lapuanliikkeen ja IKL:n taustahahmoista ja rahoittajista, sotiemme asehankkija, vallatun Itä-Karjalan sotilashallinnon tarkastaja ja sotien jälkeinen maanpakolainen ynnä muuta. Teos koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen on lapsille ja lapsenlapsille tarkoitettu varsinainen muistelmaosa, ja toinen on saatesanojen mukaan julkaistuksi tarkoitettu käsikirjoitus "Maailmansota suomalaisesta näkökulmasta".

Nordsröm oli suoraviivainen mies. Minkäänlainen pohdiskelu, empatia tai muu hempeämielisyys ei tulllut hänen mieleensä. Kenraali Talvelan isänmaallisuutta on harvoin epäilty, mutta Nordsrömin mielestä hän oli takinkääntäjä. Talvela näet uskalsi ehdottaa Nordströmille sodan jälkeen, että hänen tulisi muuttaa poliittista mielipidettään, mitä tuli venäläisiin (314).

Nordström oli luonnollisesti aseleposopimusta vastaan syksyllä 1944. Hänen mukaansa armeija oli niin materiaalisesti niin voimakas – itse asiassa historiansa parhaissa varusteissa – että se olisi vallan hyvin voinut jatkaa taistelua ainakin seuraavaan kevääseen. Saman mielipiteen muistelen Martti V. Terän esittäneen jo paljon aikaisemmin kirjassaan "Kannaksen kriisi 1944".

Mutta Nordström ei ota huomioon sitä, että pelkät aseet eivät luo armeijalle kestävyyttä. Hän ei ollenkaan pohdi sitä kysymystä, olisiko armeija vielä henkisesti kestänyt taistelun jatkamisen. Mikko Heikura teki aikoinaan Helsingin yliopistoon päämajan mielialakatsauksiin pohjautuvan sosiologian lisensiaattityön rintamajoukkojen mielialan kehityksestä jatkosodan aikana. Työssä todettiin, että mielialat olivat laskeneet kaikissa divisioonissa erittäin suuresti sodan alusta kesään 1944 mennessä. Toisaalta sopii myös kysyä, että jos armeija olisi vielä kestänyt, niin olisivatko läntiset liittoutuneet olleet niin suopeita Suomea kohtaan kuin Nordström olettaa. Suomi kun olisi taistellut ainoana Saksan aseveljenä – itse Saksan jo romahdettua – kevääseen 1945?

Tavallaan on kuitenkin tervetullutta, että tällainen mielipide lausutaan, sillä 60-luvun alun lukiolaisena muistan, miten vähän ja miten silkkihansikkain sotatapahtumista historian tunneilla puhuttiin. Opettaja kertoi hieman vaivautuneesti Suomen poliittisista valinnoista. Itse sotien kulusta kerrottiin hyvin vähän, puhumattakaan siitä, että Suomen sodanjohtoa olisi arvosteltu. Sotaa oli johdettu parhaalla mahdollisella tavalla: tappiot johtuivat vain elävän voiman ja aseistuksen suuresta alivoimaisuudesta. Muistan kuitenkin kun olin asevelvollisena ilmatorjuntatykistössä 1963-64, miten me varusmiehet hämmästyimme siitä, että vielä silloin niin "vekottimen" (VKT) kuin "rämäpäänkin" (RMB) kranaatit olivat ammuslaatikoiden tietojen perusteella vuodelta 1944. Ammukset siis eivät olleet loppuneet sodassa kesken.

Maamme johtajiin Nordströmin asenne oli selväpiirteinen: maata hallinneet olivat etupäässä täysin kelvottomia miehiä. Esimerkiksi eräskin "on ministerinä eri tilaisuuksissa jatkuvasti esiintynyt niin päihtyneenä, että on jopa kommunistivallan aikana skandaali antaa tuollaisen tyypin istua maansa ministerinä" (504). Kyseessä on ilmeisesti Hillilä (maalaisliitto), vaikka nimeä ei rohkea muistelmien kirjoittaja tässä yhteydessä mainitsekaan. Niin ikään oman annoksensa saa myös Paasikivi (taaskin nimeä mainitsematta). "Vanha pääministeri" oli nimittäin Norströmin mukaan "mies, jolta puuttui vähäisinkin poliittinen kaukonäköisyys" (505).

Norströmin mittava liiketoiminta jää teoksessa vähemmälle, vaikkakin käy selville, että oli menestystä ja tappiota. Varsinkin sodan seurauksena moni Nordströmin aluksista upposi tai kaapattiin. Näistäkin asioista selvittiin usein sangen suoraviivaisesti. Esimerkiksi "Martti-Ragnar" -niminen alus ostettiin talvisodan alkamispäivänä 30.11.1939, ja saksalaiset kaappasivat sen jo ensimmäisellä matkallaan 9.4.1940. Alus oli ostettu 9 miljoonalla mutta vakuutettu 18 miljoonalla, joka myös maksettiin (372). Nordströmiä ei kuitenkaan voi pitää erityisen ahneena miehenä, vaan hänen liiketoimintansa tähtäsi alun alkaen pääoman hankkimiseen poliittisia tarkoitusperiä varten. Sitä paitsi hän rahoitti merkittävällä tavalla jatkosodan aikana heimolasten koulutusta.

Humoristista silmää Nordströmillä ei ole lukuunottamatta joitakin ilkeilyjä muiden heikkouksista. Mutta sellaiset huumorin lajit kuin itsesatiiri tai itseironia puuttuvat häneltä kokonaan. Toki tämä on ymmärrettävää, jos katsoo eläneensä elämänsä ilman virheitä.

Mitään yksittäisiä paljastuksia ei teos käsitykseni mukaan sisällä. Esimerkiksi mihinkään sellaiseen, josta Puna-Valpo Nordströmiä epäili, ei hän muistelmiensa mukaan syyllistynyt. Mutta sen sijaan tämä teos paljastaa tärkeän maamme alkuvuosikymmenien vaikuttajan yleisen ajatusmaailman.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *